Kukkaketo näyttää näin kesäisin hienolta: vihreää, keltaista, sinistä. Tuntuu kuin kaikki maailman värit olisi edustettuina siellä. Kaikki näyttää niin rauhalliselta, kauniilta ja seesteiseltä. Mutta totuus on toinen toki toinen: jokaista loistavaa kukkaa kohden on varmasti parikin huonompaa yritystä. Maasta ylös pääseminen on vaikeaa eikä sekään takaa sitä ettei joku tule ja poimi — tai ruohonleikkuri tulee ja silppuaa kaiken.

Toisaalta kukkakedolla ajanviettely kertoo aina myös ihmisistä. Piia ihailee aina valko- ja sinivuokkoja, ne ovat niin luonnollisia ja silti kovin monimutkaisia. Ja kuulema niihin saa sovitettua kultaisen leikkauksenkin jotenkin terälehtiin. Ehkä Piia myös tykkää niiden yksinkertaisuudesta,; siitä kuinka asiat ovat yksinkertaisia mutta silti syvemmällä katseella tavattoman monimutkaisia.

Taru taas ei koe paikakseen kukkaketoa. Hän usein unelmoi ruusutarhasta, höpissen erilaista värivaihtoehdoista ja kokoluokista. Ruusuissa todella on hyvät puolensa, ne sopivat moniin tilanteisiin täydellisesti. Ylioppilasjuhlat? Ruusuja. Syntymäpäivät? Ruusuja. Rakkautta? Ruusuja. Tästä induktiolla osoitetaan helposti, että… Kuitenkin itse olen alkanut karsastamaan näitä kasveja; liikaa piikkejä joihin voi itseään satuttaa — onko se näennäinen kauneus (tai yhteiskunnallinen konstruktio ruusun kauneudesta) laastaroitujen sormenpäiden arvoista?

Ehkä erikoisin asenne, jota myös ihailen eniten, on erään pojan näkemys että kaikkien kukkien tulee antaa kukkia. Kukkakedollahan tämä melkein toteutuu, muttei sielläkään. Kuitenkin kun pohdin mitä kukkia vuosipäivänämme tulisi antaa hän vain totesi ettei sillä ole niin väliä, kunhan nyt jotain saisi lahjaksi.

Tosiaan, itsekin olen kukkiin jonkin verran tutustunut. Nytkin huoneessani on pari kuollutta kasvia, joille pitäisi varmaan tehdä jotain. Mutta, omista vihertoilauksistani kerron sitten myöhemmin; lähestyn kriittistä 250 sanan rajapyykkiä.

Keksi sille joka ymmärtää mitä olen taas sienestänyt.
Saa arvuutella.

Iso-Britaniassa tapahtuu virkakielessä: on muodostettu lista epäsanoista joita hallinnon ei pitäisi käyttää. Eräs näistä sanoista oli asiakas tai osakas kun puhutaan pavelun käyttäjistä, mikä onkin toivottavaa. Eräs julkishallinnon organisaatio toteaa:

[Palvelun] tavoitteena on, että asiakkaat saavat monipuolisia elämyksiä, viihtyvät ja tuntevat olonsa turvalliseksi [palvelussa].

mikä ainakin minussa nostattaa pienen puistatuksen; etäisyyden palvelun tarjoajan ja meidän tavallisten käyttäjien välille. Mutta, ehkäpä tilanne on tarkoitettu näin, nimittäin kieli on aina vallan käyttöä. Toverini humanisti suostutteli minua kielen ja kontekstin luennoille, joihin osallistuin vaikken tenttinytkään js sielläkin pohdittiin virkakielen erikoista asemaa.

Olen koittanut lukea Euroopan unionin perustuslakiluonnosta ja taisin päästä puoleen väliin. Toki voidaan sanoa ettei sellaista pumaskaa ole tarkoitettu luettavaksi, mutta näitä ongelmia on muissakin teksteissä. Kuuluisa, ja poliittisesti ajankohtainen, säädöshän sanoo:

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Hankalaksi menee miten tuota pitäisi lukea, mutta onneksi lainoppijoillakin on tiettyjä hankaluuksia tuon fraasin kanssa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuskin kovasti yrittää auttaa virkakielen kanssa, niin ehkei muutosta oe tulossa kovinkaan pian, kuten eräs tutkimusraportti asiaa selvittää.

Vaikka itse tykkäänkin hypesanoista, kuten web2.0 tai sosiaalinen media, niin kannatan fraasimaisten ilmaisujen käyttämisen kieltämisestä myös Suomessa. Tämä ihan sen takia että valitettavan usein miettii ymmärtääkö termien käyttäjä itsekään imaisujaan. Mieleeni palaa eräs keskustelu sosiaalisesta mediasta jossa sosiaalisuutta ei ollut lähimaillakaan.

Silmilleni iskeyty Uuden Suomen kommentti siitä ettei Helsingin yliopisto olekaan paras jos lähtökohdaksi otetaan elinkeinoelämän tarpeet. Kyseessä on tutkimus Keskuskauppakamarilta, joka toteaakin seuraavasti:

Lähes kaikki tutkimusalat tuottavat toki yrityksille tärkeää tai ainakin potentiaalista tietoa. Kysymys on pikemminkin siitä, miten tutkimustoiminta ja siihen liittyvä yhteistyö sekä tiedonsiirto toimivat yritysten ja yliopistojen välillä ja missä määrin tutkimustoiminta on yritysten kannalta mielenkiintoista tai relevanttia.

Tällä selvityksellä Keskuskauppakamari tuo esille niitä mahdollisimman vertailukelpoisia ominaisuuksia, joihin yliopistot voivat kiinnittää huomiota arvioidessaan ja kehittäessään toimintaansa yleisestä yritysnäkökulmasta. Valittuja ominaisuuksia ovat muun muassa koulutusyksikön vetovoimaisuus, perusopetuksen tehokkuus, opetusresurssit, kansainvälinen vaihto, työllistyminen ja ulkoisen rahoituksen hankinta sekä jatkokoulutuksen ja tutkimuksen tehokkuus. Tarkemmin tutkimuksessa on arvioitu elinkeinoelämää erityisen lähellä olevia koulutusaloja; kauppatieteellistä, teknillistieteellistä ja oikeustieteellistä sekä luonnontieteellistä koulutusalaa eri yliopistoissa. (Johdannota pätkiä, korostukset omaa käsialaa)

Aika paneutua käytettyyn mittaristoon enemmän, taulukko 1kuvaa eri mittareilla sitä mitä yliopistojen pitäisi saavuttaa:

1. tehokas peruskoulutus
2. opiskelupaikan houkuttelevuus
3. opettaja–oppilassuhde
4. opettajien pätevyys
5. kansainvälisyys
6. työmarkkinoiden vastaavuus
7. tutkimustoiminnan yrityshoukuttelevuus
8. tehokas tutkijakoulutus
9. tehokas tutkimus

Aina voi kysyä miksi juuri nämä mittarit; kyseessä on niin tutkimuksen tarkoitukseen kuin kysymyksiin liittyvä kysymys, mutta reliabiliteetti ja validiteettianalyysiäkin olisi ehkä tutkimuksessa toivonut; jos tehdään määrällistä tutkimusta niin siinä voi käyttää ihan oikeita metodejakin: Cronbachin alfa kertoisi siitä mitataanko näillä muuttujilla samanlaisia asioita; asia mitä siellä käsiä heiluttaen koitetaan osoittaa.

Helsingin yliopiston analyysi ei mielestäni paljasta mitään yllättävää: valtiotieteellisen tiedekunnan ongelmiin kuuluvat opettaja-oppilas–suhdeluvun heikkous sekä opintojen edistymisen hitaus. Mutta, kun olen värikästä paperinippua nyt jopa analysoinut, niin asiaan!

Eli, mitkä ovat yritysmaailman kannalta kiintoisia tutkimusaloja? Kuten aiemmin kerroin IBMstä, poikkitieteellisyys on kova juttu myös teknologia-alalla. Oikeastaan, melkein riippumatta alasta on jopa humanistille tarjolla työmahdollisuuksia; seuraamani verkkosarjakuva esittää asian raaistetun puolen. Viimeisin Valtiotieteilijä-lehti puhui jotain työskentelystä Consulting Services yksikössä ja siitä kuinka valtiotiede antaa hyvä pohjan tähänkin.

Koska alkaa olla jo kovin, kovin myöhä ja humanoidien pitäisi olla peitonalla tähän aikaan voinee koota ajatukseni yhteen. Kuten Keskuskauppakamari toteaa, hyvinkin yllättävät alat voivat osoittautua merkittäviksi yrityksille; esimerkiksi antropologialla saa esille kiintoisia tuloksia. Sen takia koitan nyt vakuuttaa, ainakin itseni jos en muita, siitä että perinteisestä insinöörimäisestä lähestymistavasta tulee pyrkiä pois. Liiketoiminta on muutakin kuin teknistä toteutusta, markkinointia ja sopimusten puurtamista; siihen liittyy tarve ihmisten sekä kulttuurin ymmärtämisestä.