Luin tässä jonkun aikaa sitten Berhard Maninin teoksen The Princliples of Representative Government (1997), joka puhui päätösten tekemisestä yhteiskunnassa ja joistakin ongelmista, jotka tähän liittyvät. Manin keskittyi toki useampaan teemaan, mutta parhaiten mieleeni jäi pohdinta arpomisen roolista edustajien valinnassa.

Jo muinaiset kreikkalaiset…

Lukija saattaa muistaa, että lukion historiankirjoissa sivuutetaan tätä teemaa, todeten, että muinaiset kreikkalaiset valitsivat edustajansa arvalla. Yleisesti tätä selitettiin uskonnolla ja sen roolilla: jumalat valitsivat arvan kautta oikeat edustajat hallinnoimaan kansaa. Näin ainakin minulle selostettiin ja kuuntelin tätä huvittuneena lukioaikoinani.

Kuitenkaan tilanne ei ollut näin yksinkertainen, vaan todellisuudessa arpomiseen oli muut perusteet. Maninin esitys, jossa viitataan myös muihin tutkijoihin, kuvaa hyvinkin tarkkaan suunniteltua prosessia. Manin kokoaakin yhteen seuraavia elementtejä arpomisen eduksi (lisättynä joillain kirjoittajan huomioilla):

• valitut hallinnon jäsenet vaihtuivat, estäen näin tehokkaasti eliitin syntymistä
• esti ammattimaisen poliittisen uran, joka koettiin epäluotettavaksi
• mahdollistaa tasapuolisen mahdollisuuden valtaan pääsyyn verrattuna vaaleihin

Oikeastaan, järjestelmä jonka muinaiset kreikkalaiset rakensivat oli varsin älykäs. Nimittäin, arvonnan perusjoukko ei ollut kaikki kansalaiset, vaan vain ne jotka olivat ilmaissevat kiinnostuksensa yhteisten asioiden kanssa työskentelyyn. Näin, ihmiset jotka valittiin, olivat aina varmasti motivoituneita toimiin – ja kuitenkin arpomisen satunnaisuuden ansiosta olisivat edustaja joukkio halukkaista henkilöistä.

Katsaus nykypäivään

Ehkä olisi aika pyrkiä teoretisoimaan vähän enemmän näin loppua kohden ja sitä kautta ymmärtää, miksi arpominen olisi vieläkin varteenotettava ajatus. Rajoitetun rationaalisuuden teorian mukaan yksilö ei voi tehdä optimaalista päätöstä, koska ei pysty käsittelemään kaikkia valinnan ulottuvuuksia.

Äänestyksessä voisi olettaa samanlaisen tilan olevan: äänestäjä ei voi rajoitetun rationaalisuuden teorian perusteella tehdä parasta mahdollista ratkaisua, vaan valinnassa korostuu tietyt tekijät. Ehkä aihetta sivuten voisikin viitata uusimpiin politiikan tutkimuksen havaintoihin ulkonäön ja saadun äänimäärän välisestä yhteydestä, jotka osoittavat kuinka rajoittunutta rationaalisuutemme on.

Toiseksikin, tällä hetkellä politiikka on tavallaan julkisuustilan hallintaa. Esimerkiksi Timo Soini on onnistunut hallitsemaan varsin tehokkaasti keskustelua eurovaaleihin liittyen, ainakin eräiden muiden ehdokkainen mukaan. Jos edustajat valittaisiin arpomalla, niin paranisiko keskustelun taso siinä mielessä, että satunnaisuudesta johtuen mediatilaa ei tarvitsisi hallita, vaan enemmänkin keskusteltaisiin asiakysymyksistä ja perusteluista?

Havainnot

Yllä keskustelin siitä, kuinka arpominen voi todella olla tietyjen näkökulmien kautta parempi edustajien valintamenetelmä verrattuna nykyiseen äänestämiseen. Arpoistahan on käytetty aikaisemmin johtuen sen tasa-arvoisuudesta, siitä että kaikilla halukkailla on yhtä suuri mahdollisuus päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin.

Toiseksi, kuvasin nykyisen tutkimuksen ongelmaa rajoitetusta rationaalisuudesta, eli siitä, ettemme tee parasta mahdollista päätöstä, koska emme tunne kaikkia päätökseen vaikuttavia tekijöitä. Oikeastaan, kuinka satunnaista äänestyspäätöksemme ovat jo nyt?

Tutustuin Ateneumin taidemuseon Kalevala-näyttelyyn muutama viikko sitten Nuorten illassa. Itse näyttely ei varsinaisesti yllättänyt, vaikka muutamia kivoja tilateoksia siellä tuli. Noh, en ole taidealan asiantuntija, joten jätän näyttelyn varsinaisen kritiikin osaajille.

Kuitenkin, tuolle Nuorten päiville konseptina soisin lisää elämää muuallakin. Varsin moniin museoihin on nykyisin ilmainen pääsy. Kiasmaan pääsee ilmaiseksi kuukauden ensimmäisinä keskiviikkoina, kuin myös Sinerbyhoffin taidemuseoon. Helsingin kaupungin taidemuseoihin taas pääsee ilmaiseksi perjantaisin. Mainetta niittäneeseen WeeGeehen pitää näköjään vielä maksaa, mutta Helsingin kaupungin museo on nykyisin ilmainen joka päivä.

Mutta Nuorten illassa ei ollut kyse vain rahasta (vaikka se onkin varmaan eräs suurimpia motivaatiotekijöitä takana): väitän, että tuollaiseen teemapäivään tulee lähdetty helpommin — törmäsin moneen valtiotietelijätuttuun ja jopa tuttuihin muista tiedekunnista. Yksittäinen teemailta, sopivasti markkinoituna (esimerkiksi ainejärjestöjen sähköpostilistoilla) voi saada aikaan sen, että ihmiset lähtisivät liikkeille yhdessä, ja silloin lähtö on varmempaa. Uskoisin, että Kiasman väki oli yllättynyt tapahtuman saamasta suosiosta, enkä ihmettele: arvioisin, että kävijämäärää laskettaisiin tuhansissa.

Nuorten illassa erikoista oli myös tietyt eritysohjelmat joita siellä järjestettiin. Manga-työpaja vetoaa tiettyyn segmenttiin, ja itse nautin loitsukioskin antimista:

Nouskaa päivyet piiloista,
kiireen alta ajattaret,
tulkaa tunteja työntämään,
korjaamaan kalenteria

Määräpäivä myöhentäkää,
deletoikaa deadlineni,
siirtäkää tuo tuonnemmaksi,
kauas kurja kuljettakaa!

Toivotaan, että näillä mahtisanoilla olisi jotain todellisiakin vaikutuksia.