Pitkästä aikaa yliopistolla on kurssi, joka on innostava ja opettavainen — eikä vain opintopisteitä opintopisteiden takia. Kurssi ei ole politiikan teoria, vaikka se pääsisi melko lähelle. vaan laadullisten menetelmien kurssi.

Miksi tämä kurssi sitten on niin innostava? Suurimmaksi tekijäksi sanoisin, että opettaja on valmistautunut luentoihin poikkeuksellisen hyvin. Mutta, tarkoittaako tämä hienon Powerpoint-esityksen näyttämistä ja siitä puhumista luennon ajan? Ei — päin vastoin, hänellä ei ole mitään esityksen tukijärjestelmää.

Sen sijaan hän jakaa luennon alussa monistenipun (viittauksineen), jossa on luennon keskeinen sisältö selkeästi esitettynä. Sitten hän käy sen sisällön läpi, hyvin rauhalliseen ja selkeään tahtiin, eikä kiirehdi liikaa — sen sijaan aikaa riittää kysymysten esittelemiseen ja keskusteluun.

Sen lisäksi, koko kurssin ajan on ollut selkeä punainen viiva, lähestymistapa laadullisiin menetelmiin. Oikeastaan, meille esitettiin toisella luennolla typologia laadullisista menetelmistä Teschin mukaan. Hän toteaa, että laadulliset menetelmät voitaisiin hyvin korkealla tasolla jakaa seuraavasti

• Kieli ja sen ominaisuudet, johon kuuluu sekä normaali (varsin positivistinen) sisältöanalyysi tai diskurssien havainnointi ja erittely.
• Säännöllisyydet ja niiden havainnointi, mihin liittyy esimerkiksi Grounded Theorynä tunnettu lähestymistapa.
• Toiminnan ja puheen vertailu, josta esimerkkinä olisi hermenetiikka, eli tulkitseva lähestymistapa analyysissä.
• Reflektointi, missä pyritään korostamaan tutkijan roolia tulkitsijana.

Eli, laadullinen menetelmä ei ole vain yksi vasara, jolla hakata kaikkea, mitä voi hakata. Toisaalta, täällä on korostettu sitä, että kyseessä on tulkintaa, jolloin tutkijankin pitää olla kieli keskellä suuta. Ja toki sivuutettiin keskustelua siitä, mitä on hyvä tiede…