Pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa viime keväisen kamppailuni poliittisen filosofian suhteen. Silloin ajattelin iloisesti ettei kyseiseen alaan tarvitsisi enempää tutustua. Mutta, joudun tutustumaan ensi vuoden ensimmäisessä periodissa vallan käsitteeseen – jota luonnollisesti lähestytään poliittisen filosofian kautta. Hobbes, Habermann ja muut tuttavat palaavat takaisin elämääni.

Ikävintä tässä on se, että yksi kurssi jota en oikein ole osannut tulee tietenkin näkymään heikkoina pohjatietoina joka taas tarkoittaa enemmän työtä jos haluaisi menestyä. Oikeastaan, tämä on varsin oletettavaa – perusopinnot kannattaa aina ottaa tosissaan. Mutta, tehty mikä tehty; kaikki oppisisältö ei aina voikkaan kiinnostaa.

Muuten, kerrottakoon metodologia-kurssin jälkimainingit. Kurssi meni läpi toiseksi parhaalla arvosanalla. Tämä herättää aina pohdintaa – miksi arvosana oli juuri tälläinen? Tämä on aina vähintään hämännyt minua; miten arvosanat jaetaan täällä.

Muistan erään lukion historiankokeen esseevastaukseni (kolme sivua) jossa olin yhdessä virkkeessä kerännyt puolet tehtävänannon pistemäärästä. Tämä oli koomista, koska samaan aikaan en yhden sivun höpötykselläni teknologisesta kehityksestä liikenteen alalla saanut pistettäkään. Uskallan sanoa, että arvosanani kärsi luultavasti marxismiin liittyvän kysymyksen kohdalla eniten, mutta pitänee käydä katsomassa tiedekunnan ilmoitustaululta tehtäväkohtainen pistesaalis ja pohtia sitten enemmän.

Oli jälleen yksi sellainen päivä: sähköpostia vuosi laatikkoon, laskuja oli maksamatta ja tenttikirjoja lukematta. En jaksanut sitä enää, tahdoin pois. Muistin kuinka olin ostanut hämyisästä liikkeestä Juurta. Myyjä sanoi sen olevan vahvaa, ehkä se auttaisi ongelmiini. “Vain hetkeksi pois” tuumin laittaessani Juurta piippuun ja sytyttäessäni Juuren.

Vetäisin henkeä syvään. Maailma ympärillä sumeni hiukan ja niskalihakset rentoutuivat pitkästä aikaa.Vetäisin toisen kerran piipusta ja huomasin kuinka viereeni tuli vanha parrakas setä. Sedälläkin oli piippu, joka törrötti hänen harmahtavasta parrasta. Setä imaisi sisään, otti piipun pois suustaan ja puhalsi savua ulos kuution muotoisena. Setä sanoi: “Vielä vähän Matti, humanoli avaa Portin.” Aine oli vahvampaa kuin olin kuvitellut; rauha jonka se pystyi tarjoamaan oli uskomatonta. Imaisin piippua vielä kerran ja suljin silmäni.

Avasin silmäni ja heräsin kukkaniityllä. Oli keskikesä. Pari perhosta lensi ilmassa. Toinen niistä oli oranssi ja sen siivissä oli sinisiä kuvioita. Katselin ympärilleni ja kaukaisuudessa näkyi jotain. Istuin odottamaan ja ihmettelemään minne piippuni katosi. Katselen edelleen ympärilleni, taivas on sininen ja siellä leijailee vaaleanpunaisia pilviä – vähän kuin hattaraa. Kaukana näkyy kaupungin hahmo, taloja, puita ja mäkiä. Maailmanpyöräkin siellä on jos näen oikein. Hahmo on jo tullut lähellle.

Tyttö oli pukeutunut kesämekkoon jossa oli palloja. Sinisiä, violetteja ja vihreitä. Hänellä oli ruskea puolipitkä tukka ja pieniä pisamoita kasvoillaan. “Mikään ei ole söpömpää kuin epätäydellisyys” mietin.

Samaan aikaan tytön talutushihnassa ollut ankka kysyi minulta: “Oletko jo lopettanut tyttöystäväsi hakkaamisen?” Tytöllä siis oli keltainen ja pörröinen ankka joka puhui. Oloni on kuin Liisalla ihmemaassa. “Noo?” ankka painosti. “Mutta” olin aloittamassa lausettani, johon ankka: “Kyllä vai ei! Oletko lopettanut tyttöystäväsi hakkaamisen?” Vastasin tietenkin kyllä, ei minulla ole edes ollut tyttöystävää. Ankka jatkaa: “Siis tunnustat joskus hakanneesi tyttöystävääsi?”

Tyttö puuttuu tähän: “Ei saa kiusata vierestamme, Galaxy” ja jatkaa “Hei, minun nimeni on Miia ja sinä olet?” Hänen äänensä on kukkainen ja hetken tuijotettuani hölmistyneenä sain vastattua: “Matti.” Tyttö hihittää myös kukkaisesti ja toteaa että 89 prosentilla pojista joita hän tapaa kestää yllättävän pitkään kertoa nimensä. Hän tarjoaa toisen kätensä johon yllättävää kyllä huomaan tarttuvani.

Kävelemme kolmistaan kohti kaupunkia. Katselen ympärilleni ihmeissäni – luonto vaikuttaa jotenkin epätodelliselta: maasta kasvaa tikkareiden näköisiä kasveja ja niityllä kulkee oranssi-sinipilkukkaita lehmiä. Jatkamme kuitenkin eteenpäin samaan aikaan kun mietin missä oikeastaan olen. Päätäni huimaa ja kaadun maahan.

Huomaan olevani huoneeni lattialta. Niskaani kolottaa ja tietokoneen mailiohjelma on kerännyt koko yön viestejä joihin pitäisi vastata. Päätänikin särkee ja katsottuani kelloon huomaan että luennolle pitäisi jo juosta.

Arvon bloginlukijat,

kuten ehkä olette huomanneet olen ollut varsin kiireinen. Vastoin yleistä käsitystä, taustalla ei ole minkäänlaista tyttöystävää vaan koulun ja töiden tuottama aikapula. Ihmettelen niitä, jotka väittävät opintojen olevan elämän onnellisinta aikaa – tentit tulevat aina ja häiritsevät elämää.

Mitä olen nyt kahden tai kolmen viikon aikana tehnyt? Muutaman työjutun (jotka eivät kuulu tähän blogiin) lisäksi olen opiskellut ahkerasti.

Metodologia-kurssin kirjallisuus- ja luentokuulustelut olivat ja menivät. Piti pohtia auktoriteettiin vetoamisen problematiikkaa sekä marxilaista tutkimusta, sen muutosta ja tulevaisuutta arvioida. Sen lisäksi piti kommentoida kysymystä ontologiasta, epistomologiasta ja metodologiasta sekä miettiä feminismiä sekä vastata vielä johonkin kysymykseen jota en muista.

Auktoriteetti-kysymyksessä aloin pohtimaan auktoriteetti-sanan todellista merkitystä, teoksessa sillä viitattiin vetoamista asiantuntijaan, jolloin seuraavat asiat yleensä menee pieleen:

• asiantuntija ei ole asiantuntija
• asiantuntija on asiantuntija eri tutkimusalalla
• viitettä ei ilmoiteta

Kiinnostavaa oli, että teoksessa esitetyn tutkimuksen mukaan suurin osa esimerkiksi median haastattelemista asiantuntijoista ei oikeasti ole asiantuntijoita vaan ennemminkin esimerkiksi instituutin johtajia tai tutkimusryhmän hallinnoijia – eli ei niitä jotka tekevät varsinaista tutkimusta.

Toinen varsin yleinen virhe on vastaava johon sorruin äsken: jätetään lähde mainitsematta tai annetaan se ylimalkaisesti. Kirjassa ehdotetaankin seuraavaa skeemaa asiantuntija-lausunnon pätevyyden tarkistamiseen:

1. asia I on erityisalalla D
2. asiantuntija E on erityisalalla D
3. E sanoo jotain I:hin liittyvää

Kuitenkin selvää on, että viittaus asiantuntijaan on välillä välttämtöntä, näet edes humanoidi ei ole asiantuntija kaikessa.

Kuitenkin, auktoriteettihän voi perustua myös asemaan – esimerkiksi vanhempi-lapsi tai työnantaja-työntekijä on olemassa auktoriteettisuhde joka ei välttämättä perustu asiantuntijuuteen. Samoin esimerkiksi väkivallalla voidaan saavuttaa auktoriteettiasema. Siispä – koskaan ei pitäisi uskoa kenenkään asiantuntijalausuntoihin suoraan vaan aina pitäisi omaa kriittistä ajatteluaan soveltaen tarkastella tilannetta.

Marxismista taas huomioin, ettei se nykyisessä politiikan tutkimuksen kontekstissa ole niinkään talouteen liittyvä teoria vaan enemmänkin luokkarakenteita koskeva havaintokenttä jolla voidaan selittää maailman eriarvoisuutta. Noin nopeasti selostettuna…

Mutta, ei tässä vielä kaikki: tämän lisäksi osallistuin elämäni ensimmäiseen tiedekuntatenttiin. Aiheena oli Euroopan unionin laajaneminen erään kirjan valossa ja kysymys tuli jäsenyysehdoista, niiden kehityksestä ja soveltamisesta. Vastaus aloitti kuvaamalla, ettei jäsenyysehtoja alunperin ollut, mutta niitä on lisätty osittan – suurimmaksi osiksi poliittisen toiminnan myötä – kattamaan nykyisin niin talousjärjestelmän, joitakin eettisiä arvoja mutta korostaa sitä että valtio on kykenevä sopeuttamaan lainsäädntöään.

Lisäksi soveltamisessa voidaan nostaa esille kysymyksiä jäsenyysehtojen määrittelystä ja siitä yksityiskohdasta ettei nykyisiltä jäsenvaltioilta vaadita ehtojen noudattamista ja esimerkiksi Itä-Saksan liittyminen unioniin oli varsin erikoinen prosessi.