Jälleen kerran organisaatio uudistuu yliopistossakin, kuten Helsingin Sanomat kertoikin. Mikäköhän tuossakin on taustalla, ettei vaan olisi valtion tuottavuusohjelma joka peloittelee yliopistojakin toimimaan ennenkuin niihin puututaan. Olisi kiva tietää mistä päätös viiden miljoonan vuosibudjetista ja kymmenen professuurin vähimmäisvaatimuksesta oikein tulee — mutta kyseessä taitaa olla taikalukuja.

Noh, valtiotieteellisessä tiedekunnassakin aiheeseen valpastuttiin ja nostettiin kaksi erilaista keinoa ratkaista haasteet joita valtiovalta ylemmät tahot asettavat:

• laitokseton malli jossa tiedekunta ottaa taloudellisen (sekä oletettavasti jossain määrin hallinnollisen) vastuun ja jakautuu osastoihin jotka toimisivat opetuksen kanssa
• useamman suurlaitoksen malli tiedekunnan sisällä eli laitoksien yhdistäminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi

Tietenkin suurlaitoksia koskevia malleja on useampia, keskeistä lienee tarve erotella politiikkatieteitä ja sosiaalitieteitä toisistaan kansantaloustieteen pysyessä varsin rauhallisena. Nimistöä voisi vielä miettiä, työnimenä eräälle kokoonpanolle olisi “modernien yhteiskuntien ongelmat” mutta sinäänsä kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon että tässä mallissa kehitysmaatutkimus ei toki kuulisi tähän luokkaan vaan seksikkäämpään “globaalitutkimuseen ja yhteiskunnallisten muutosprosessien” yhteisöön. Eli, voidaanko teennäisellä laitosjaolla koskaan tarrata oikeisiin tutkimuskysymyksiin — varsinkin jos (kun) laitosten väliset rajaviivat ovat yleensä melko kovia ja ikäviä.

Muutokset tietenkin ovat ikäviä, joten koitetaan etsiä jotain positiivistakin niistä. Ensinnäkin politiikan tutkimus ja hallinnon tutkimus pysyisivät useamman laitoksen mallissa yhdessä. Tässä on synenergiaetuja saatavilla koska hallintohan on hyvin politisoitunutta; oma kandidaatintyönikin varmaan vääntyy enemmän hallinnon tutkimukseksi joka lähti politiikan tutkimuksen kysymysasettelusta. Toisaalta viestinnän laitos tulisi kolmanneksi pyöräksi, mikä tietenkin houkuttaa: viestinnän laitoksella on orastavaa internet-tutkimusta ja -opetusta jota toivoisin meidän laitokselle.

Mitä tulee laitoksettomaan malliin, niin minulla ei ole mitään sitäkään vastaan kunhan jutut pidetään kauniina eikä sisäinen politiikka iske liikaa yksiköiden toimintaan. Mutta, valtio-opin laitoksen virallinen linja ehkä kuvaa todellisuutta paremmin:

Nykyisen tiedon varassa laitoksemme linjaus on, että laitoksettomassa tiedekunnassa laitoksemme raunioilta syntyisi yksi oppiainepohjainen hallinnollinen kokonaisuus.

Tätä linjausta on vastustanut hallinnon- ja organisaationtutkimuksen linjan väki joka haluaisi omaksi oppiaineeksi. Takana lienee erilaiset rahoituskysymykset joista tälläinen riviopiskelija kuulee vain epämääräisiä keskusteluja. Kuten kommentti antaa viitteitä, laitoksemme ilmapiiri lienee varsin tulehtunut tällä hetkellä juuri linjajaon aiheuttamista ongelmista. Mutta ehkä näihin sitten myöhemmin blogissa.

Toki kysymyksiä uudistuksen tarpeellisuudesta herää esille aina. Saavutetaanko isommilla yksiköillä parempaa opetusta, tutkimusta tai yhteiskunnallista vaikuttavuutta? Kaivaessani tietoa aiheesta törmäsin seuraavaan kuvaan joka selittääkin kaiken mitä opiskelijan tulee aiheesta tietää. Selkeää on siis että muutokseen on ryhdyttävä, varsinkin kun suunta ja keinot ovat selkeät. Kyllä tälläiset uudistukset, jotka eivät heikennä miehistön moreemia — ovat aina hyväksi!

Muuten, onko kenelläkään tutkimusta siitä että kuntaliitokset olisivat oikeasti tehoastaneet kuntien toimintaa tai tuoneet säästöjä? Näistä saa vinkata vapaasti, nimittäin lukemani Olsen & Brunsson (toim, 1993) teos The Reforming Organization ehdottaa että joskus uudistuksia tehdään vain uudistusten takia. Kiintoisa havainto sinäänsä.

Eilen tulin hengästyneenä luentosaliin — pitkäksi menneet yöunet todella kostautuvat. Erityisesti minua hävetti, koska kyseessä oli toisen opiskelijan pitämä esitys, sinäänsä yliopistoluennoitsija lienee jo tottunut siihen ettei kaikki tule ajoissa, mutta opiskelijatoverille sellainen voi olla ikävempää.

Tulin saliin ja hengitin syvään. Jonkun verran häröiltyäni löysin paikkani tuolille ja… huomasin ettei esitys ollutkaan vielä käynnissä. Näytti vahvasti siltä että tieto- ja viestintätekniikan ongelmat aiheuttivat viivästystä. Jossain kohtaa sitten joku kysyi olisiko mnulla ideoita mitä voisi tehdä: esitys oli ollut USB-muistilla mutta jostain syystä sitä ei näkynyt Windowsissa. Ja nyt siis odotettiin jos sähköpostilla tulisi varakappale suoraan kotoa.

Mietin hetken ja totesin että kokeillaanpas Linuxin kanssa. Boottaus, käynnistys, sisäänkirjautuminen. USB-tikku kiinni ja sisältö näkyi hyvin. Etsin tarvittavan tiedoston ja esitelmä pääsi alkamaan. Ja tietysti näin koko esityksen, mikä olikin tärkeintä minulle.