Kello oli parikymmentä minuuttia vaille seitsämän (illalla) kun epämääräinen lauma yhteiskuntatieteilijöitä valtasi ratikan ja matkasi kohti (porvarillista) pitsapaikkaa. Vasta ratikassa oikeasti huomasin järkyttävän totuuden; sukupuolijakaumamme on oikeasti vinksallaan.

Pitsapaikassa pohdin ruokalistan syvintä olemusta (viiden tytön ympäröimänä) ja päädyin valitsemaan annoksen numero 20, koska 20 on kiva luku. Valitettavasti huomasin myöhemmin, ettei ateriaa kannata valita vain numeron perusteella. Keskustelimme mukavia pääsykokeista ja yliopistoelämästä. Jopa mä avauduin pääsykeinoistani, kun vanha tuttavani kysyi: “Mikä sut sai yhteiskuntatieteen puolelle – mä olen aina luullut et sä olisit matemaattisel puolel.”

Annoksemme olikin syöty nopeahkosti ja pakenimme taas Kuppalaan viettämään iltaa. Paljon nimiä, paljon kasvoja – vähän niistäkin saattoi jäädä päähän. Semmosta rentoa hauskanpitoa, joka ei tosin epäsosiaalisesta nörtiltä voi onnistua. Jostain ihmiset ovat myös huomanneet, että mä teen juttuja tietokoneen kanssa ja siitä tuli jo ekat keskustelujutut. Sain myös kuulla olevani absolutisti…

Tänään koitti vihdoinkin päivä, jota olen innolla odottanut. Saimme Helsingin yliopiston ATK-verkon tunnukset käyttöömme ja pääsimme nauttimaan niiden kaikista oikeuksista – kuten ilmoittautumaan kursseille.

Tunnettuahan on, että tunnuksia ei saa antaa ilman koulutusta, joten minullakin on velvollisuuteni osoittaa tietotekniset taitoni joko kurssilla tai pikakokeessa. Muista valtio-opin opiskelijoista poiketen päädyin pikakokeisiin ja olen nyt ahkeroinut kurssin harjoitustehtävänä olevan verkkosivun kanssa. No, aika triviaalilta tuo on tähän meneessä tuntunut, ja olen jopa onnistunut ilmoittautumaan kursseille.

Tosin, järkytyksekseni valtiotieteelliseen tiedekuntaan ei jaeta by default-periaatteella UNIX-verkon tunnuksia ja olenkin menossa tapaamaan laitokseni ATK-yhdyshenkilöä. Tulossa varmaan kädenvääntö, koska nämä tunnukset maksavat laitoksille.
Tälle päivälle oli myös ympätty kirjastopalveluiden esittely. Puuduttavan tunnin höpinän seasta huomasin yhden jutun: mahdollisuus käyttää E-kirjoja tenttiin lukemiseen. Täytyy seurata tilannetta.

Nyt istunkin oppimiskeskus Aleksandriassa viettämässä tehokasta iltaa. Kello 18.40 minulla on tapaaminen muiden opiskelijoidemme kesken ja menemme kaikki yhdessä pitsalle. Voi ravintola-parkaa :D.

Toisin kun tarkkaavainen lukija voisi olettaa, en ajo käsitellä tässä postauksessani opintorahan korotusta ja siihen liittyviä painostustoimenpiteitä opiskelijajärjestöjen keskuudessa. Kuvaan toista orientoituvan viikkoni päivää.

Aamu alkoi taas pirteästi Porthanian salissa, kuuntelimme opintoasianpäällikköä, ETAPPI-vastaavaa sekä viestinnän edustajaa. Sekä opintoasianpäällikkö että ETAPPI-vastaava kertoivat että rakas yhteiskunnan johtomme on päättänyt, että opinnoissa olisi syytä valmistua vikkelästi – kandi á 3 vuotta ja maisteri á 2 vuotta. Tämän tukemiseksi on olemassa monenmoista ohjaus- ja valvontajärjestelmää joita meidän opiskelijoiden ei kannata pelästyä. Opintoasianpäällikkö myös selvensi sivuainevaatimuksia ja opintojen kulkua yleisesti, mutta pieni humanistimme oli jo lukenut (ja tulostanut) nämä maagiset kaaviot ja taulukot.

Kun hallitusvallan uhkailut oli toimitettu, oli aika ylistää Helsingin yliopistoa – ja tähän tehtävään löytyi viestintäosaston immeinen kertomaan, että Helsingin yliopiston on Suomen suurin, eurooppalaisesti arvostettu, …

“Nopean” (1h 15 min) ruokaliun jälkeen UniCafe Metsätalolla – jota en muuten suosittele –
oli vuorossa paneelikeskustelu Metsätalon salissa. Paneelissa valmistuvat ja valmistuneet opiskelijat pohtivat opiskeluvuosiaan. Tässä muutama näkökohta, joita heidän suustaan pääsi:

• Älä tee työtä ekana vuonna
• Älä ilmottaudu liian monelle kurssille
• Muista elämä opiskelun lisäksi
• Älä välita rajoitteista
• Järjestötoiminta on tärkeää

Joitain eväitä tuossakin opiskelun aloittamiseen… Valitettavasti yliopistomaailmassa ei ole pieniä vihreitä miehiä huutamassa: “Käytä energiaperiaatetta” – se täytyy aivan itse hoksata.