Tänään se alkoi, opiskelu! Tai no siis, orientoiva viikko jossa tutustumme valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja yliopistoon yleensä.

Päiväni alkoi dekaanin tervetuliaissanoilla, jossa hän selosti valtiotieteellisen tiedekunnan historiaa ja nykyistä asemaa yliopistossa. Kuulema muodostamme noin kymmeneksen yliopiston opiskelijamäärästä, rahaa saamme hitusen alle kymmeneksen ja sisäänpääsyprosenttikin on kymmenen luokkaa. Kuten arvata saattaa, tämä oli niitä vähemmän kiinnostavia aiheita…

Dekaanin lopetettua kehiin astui opintoasiainpäälikkö, joka kertoi opiskelusta pintaa raapaisten: HOPSi pitää tehdä (ei muuten puhuja muistanut mainita että kyseessä on henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja ETAPPI savustaa niskaan jos tarpeeksi pisteitä ei synny. Selitteli jotain uuden ja vanhan opintojärjestelmän eroista, ja korosti että opinnot saa viiteen vuoteen – että tiedekunta saa rahaa. Samalla hän tuli mainneeksi että netistä kyllä löytyy aina kaikki tarpeellinen, eikä henkilökuntaa kannata turhaan häiritä.
Opintoasianpäällikköä seurasi laitoksen varadekaadi, oikea professori sosiologiassa. Hän kertoi, millainen maailma on opettajan silmin, muistaen toki mainita että opettajia häiritään vain vastaanottoaikoina. Hän myös paljasti, että parhaimmat gradut vievät kaksi (2) vuotta yhden vuoden sijaan. Pieni humanoidimme olikin vähän yllättynyt, koska tälläinen ohje johtaisi opiskelun pitkittymiseen kuuteen (6) vuoteen, joka toki ei ole maamme hallituksen toivomus.

Kolmen puheenvuoron jälkeenkin oli aika astua Porthanian ruokasaliin nauttimaan terveellisestä ja maittavasta opiskelijaruoka-annoksesta. Lyöttäydyin muutaman muun fuksin seuraan ja nautin broilerikasviskiusauksesta. Paljastukin, että toverit fuksit olivat jo opiskelleet avoimessa yliopistossa ja muistelivat ääneen opettajiaan, toki keskustelimme myös TVT-opinnoista ja tilastotieteen kurssista. Kyllä, pieni humanistimme lukenee kymmenen opintopistettä tilastotiedettä ennen vuoden vaihdetta – laittakaas paremmaksi matemaatikot 😉 .

Kaiken hyvän, kuten ruokailun, tulee päättyä aikanaan ja palasin luentosaliin kuuntelemaan Kannunvalajien, Politicuksen ja ylioppilaskunnan tervehdyksen uusille opiskelijoille. Mieleeni painui erityisesti Politicuksen ruotsinkielinen tervehdys, josta joudun myöntämään ymmärtäneeni suuriakin osia. Kuulin esimerkiksi, että ruotsinkielisillä on oikeus palveluihin kummallakin kotimaisella kielellämme – ja yhdistyksen opintoasiansihteeri myös vinkkasi että esimerkiksi seminaarityöt voi palauttaa myös ruotsia käyttäen.

Kun epämuodollinen osuus loppui, meidän jaettiin laitoskohtaisiin joukkioihin. Valitettavasti jako aiheutti suuren sekasorron – sen siitä saa kun humanisti yrittää tälläistä. Kuitenkin kaikki löysivät, ainakin toivottavasti, yleiselle valtio-opille osoitetun auditorio XV:n yliopiston päärakennuksessa. Nimenhuuto osoitti, että osa opiskelijoista oli hukassa ja osa taas poissa listoilta, mutta ei anneta tälläisten yksityiskohtien haitata. Auditoriossa meidän jaettiin pienempiin tutor-ryhmiin, jotka olivat sekaryhmiä (eli kaikilta kolmelta yleisen valtio-opin linjalta oli opiskelijoita).

Minut ohjattiin Sadun tutor-ryhmään. Olinkin tavannut Sadun jo aikaisemmin Kannu Games-tilaisuudessa ja hän oli jopa lähettänyt minulle kirjeen. Tämän tutor-ryhmän kanssa kiersimme paikkoja; “Tässä taas on kirjasto, josta saa vaan yölainaan kirjoja” totesi Satu oman tiedekuntamme kirjaston kohdalla. Kierroksen jälkeen päädyimme kahvilaan istumaan ja puhumaan tulevaisuudesta. Muut fuksit toki muistelivat pääsykoetta, joka minua aina harmittaa – mutta paljastuikin että Satu on myös Viksu. En tosin maininnut muille fukseille – tai edes Sadulle – huijanneeni itseni sisään. Puhuimme myös sivuaineista ja muista opinnoista.

Poistuimme kahvilasta ja lähdin metsästämään yökäyttölupaa opiskelukeskus Aleksandriaan. Satu oli neuvomassa sisäänkäyntiä kyseiseen tilaan, mutta toki olin siellä käynyt aikaisemminkin – Satu totesikin: “Sä sitten tiedät melkein kaiken”, mutta totta puhuen olen aivan ulalla kaikesta mahdollisesta. Juoksin portaita kolmanteen kerrokseen, josta minut ohjattiin takaisin päärakennukseen maksamaan käyttölupamaksu. Päärakennuksessa maksu suoritettiin kahvilaan käteisellä , jolloin sain virallisen kuitin ja palasin Aleksandriaan. Tällä kertaa hissillä nousin kolmanteen kerrokseen, ja kävelin käyttölupatoimistoon jälleen. Mutta ei, fuksia kiusataan aina. Yökäyttölupa vaatii toimivan it-verkon käyttötunnuksen, joka minulle kerrotaan vasta keskiviikkona. No, kolmas kerta toden sanoo.

Eilen, lauantaina, noin kello 14 epämääräinen joukkio hyppäsi Kauppatorilta kohti Suomenlinnaa. Kutsuttuna olivat kaikki valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijat, niin käytännölliset filosofit kuin tilastotieteilijät – sekä myös politiikan tutkijamme. Luonnollisesti paikalla oli runsaahkosti väkeä ja tukimmekin HKL:n lautat helposti.

Päästyämme lyhyen lauttamatkan jälkeen nousimme maihin ja fuksit seurasivat orjarllisesti Kannunvalajien puna-valkoista lippua kuunnellen samalla megafonista kailotettua humoristista historian kerrontaa. Varmasti kaikki ohikulkijat saivat positiivisen käsityksen valtiotieteilystä 😀 . Matkamme päättyi nurmikolle, jossa meille tarjoiltiin kuohuviiniä (?) sponsored by SVOL. Samaan aikaan opiskelijarykelmämme jaettiin ryhmiin syntymäajan mukaan ja jouduin jättämään turvallisen kotiyhteisöni tutustuen s-tieteilijöihin (sosiaalipolitiikka, sosiaalityö, sosiologia, sosiaalipsykologia…) sekä myös muihin opiskelijoihin kautta tiedekunnan.

Näissä ryhmissä kilpailimme useissa (lapsellisissa) peleissä: munankuljetusviesti ja kaljaviesti muutamia mainitakseni. Järjestelyt olivat vähän hakusessa aina välillä ja meitä neuvottiin harrastamaan kommunikointia ryhmässämme; aiheetkin annettiin valmiiksi. Toukokuun porukan alkoholipitoisuus ryhmähenki ei ollut tarpeeksi korkea ja keskustelimmekin useampaan otteeseen säästä. Purimme myös kilpailuissa epäonnistumista ja pelästytin jopa viestinnän fuksin omalla pohdinnallani: “Meil oli hyvä visio ja strategia, mut tää implementointi meni vähän huonommin.” Toivon, että tämä fuksi ei liikaa järkyttynyt lausahduksestani ja olisi kykenevä tuottamaan vastaavanlaisia epäinformatiivisia mutta hyvältä kuulostavia lauseita koulutuksensa päätyttyä.

Valtio-opin opiskelijat kerääntyivät yhteen Kannun Gamesien virallisen osuuden päätyttyä ja mantereella päädyimme nauttimaan ravitsevaa roskaruokaa McDonalsilta ennen marssia Kuppalan tiloihin. Ruokapöydässä pieni politiikan tutkijamme yritti opiskella nimiä (ja epäonnistui siinä täysim, kuten tavallista) ja myös kyseli yleisistä käytännöistä sivuaineiden suhteen. Siirtymävälin McDonals – Kuppala vietin tyttöfuksien kanssa puhuen matematiikastakin – pitkä matematiikka on ollut pop, mutta arvosanat olivat varsin epäpäivölämaisia. Myös lyhyen – humanisti – matematiikan lukijoita oli joukossamme, mutta heidän lempiaineisiinsa olivat kuuluneet kielet.

Kuppalassa meno jatkui siihen perinteiseen tapaan, nautintoaineita nauttien. Siihen täytynee vain tottua. Tapasin myös tutorini Sadun nopeasti ja hän kyseli yleisiä kuulumisia. Valtio-opin opiskelijat hengailivat tiedekunnan pihalla eristäytyneenä rinkinä muista tiedekunnan opiskelijoista ja pohdimme tasa-arvoa, sivuaineita ja elämän menoa. Poliittinen historia, sosiaalipolitiikka sekä muut varsin humaanit aiheet olivat esillä sivuaineden kanssa. Kuulimpa opiskelijan mielipiteen myös johtamisen sivuainekokonaisuudesta (25 op), jota on myös tietojenkäsittelytieteen opiskelijoille suositeltu.

Kello läheni puolta kahtatoista ja pohdiskelin kotiinlähtöä ryhmästä erillään ja hölmistyneenä tuijotellen. Eräs vanhempi opiskelija kysyikin olinko pakenemassa paikalta ja niinhän minä teinkin. Moikkalin sekä fuksit että muut opiskelijat ja kävelin juna-asemalle hyvillä mielin. Ensi viikolla se alkaa…

Pieni yhteiskuntatieteilijämme kävi nautiskelemassa kulttuurin riennoista Helsingin keskustassa Taiteiden yön tapahtumassa. Tosin kulttuurin nykytaso ei humanoidimme mielestä ole edes blogipostauksen arvoinen.

Haluaisinkin nostaa esille kysymyksen, jota jouduin itse pohtimaan: Miten pitkälle lakia voidaan rikkoa massatapahtumissa? Yhteiskuntatieteilijämme oli lähdössä kotiin kun hän Rautatientorilla havaitsi töhrijän tekemässä paheitaan rautatieaseman rakennukselle. Tietenkin astelin hänen luokseen ja huomautin spreijailijaa hänen toiminnastaan.

Välikysymyksenä, miksi minusta tuntui että olin ensimmäinen joka puuttui asiaan? Alueella kuitenkin oli paljon aikuisia, vastuullisia ihmisiä – vai onko tilanne nykyisin niin paha, ettei tuohon puututa.

Kun puhuin spreijaajalle mahdollisuudesta kutsua poliisi-setä paikalle, hän kuittasi kaiken toteamalla: “Nythän on taiteiden yö!” Samaan seikkaan vetosi myös puuttumaan aktivoitunut aikuinen. Jätin asian vain syvän halveksunnan tasolle – syyllistuen luultavasti itse samalla rikokseen.

Tunnettuahan on, että poliisi ummistaa silmät nuorten juomiselta ja katupissimiseltä esimerkiksi vappuna – joten tulisiko meidän hyväksyä muutkin rikokset erityispäivinä? Voidaanko pieni kansalaistottelemattomuus hyväksyä vappujuhlinnan seassa? Sallimmeko tuhopoltot juhannuksena? Valitettavasti sallin tuhotyön taiteiden yönä.