Tänään olisi mahdollisuus käydä taas uurnilla, tällä kertaa Euroopan unionin kunniaksi. Kuitenkin minulla, kuten varmasti monella muullakin, on hankaluuksia edustajien tai edes puolueiden valinnassa. Noh, avataas tätä ajattelua hitusen verran tässä.

Ensiksi voisimme keskustella toissijaisten vaalien (secondary elections) käsitteestä. Toissijaisilla vaaleilla kuvataan vaaleja, jotka eivät ole niin merkittäviä kansalaisille kuin ensisijaiset vaalit. Esimerkiksi kunnallisvaaleja voisi pitää asiakysymystensä osalta ensisijaisempina kuin eduskuntavaaleja, vaikkei se tältä näytäkään kun katsotaan äänestysprosentteja. Tämä sivukommentti sen takia, että politiikan tutkijana haluan tuoda joitain termejä esille tässä blogissa.

Sitten varsinaiseen syyhyn, miksi en ole äänestämässä. Normaalisti ennen vaaleja on joku selvä kiistakysymys jonka ympärille puolueet asettuvat. Esimerkiksi työllisyys, palkkataso tai koulutuskysymykset voivat muodostua poliittisen keskustelun aihepiireiksi. Vihreät viime vaaleissa muistaakseni puhuivat siitä, että kaupunkiin pitää saada lisää leikkitilaa — merkittäviä kysymyksiä, joissa minulla on selkeä näkökanta. Toinen hyvä puoli on, että media tuo esille näitä näkökantoja hyvin voimakkaasti, tehden kustannuksen (peliteoreettisessa mielessä) informaation hankinnasta varsin pieneksi.

Näissä vaaleissa on ole huomannut keskustelua tietyistä asiakysymyksistä — kuten vaikka siitä, miten talouskriisi tulisi ratkaista tai kuinka unionin laajenemisen haasteita pitäisi ratkoa. En edes tiedä kunnolla, kuinka puolueet sijoittuvat Euroopan parlamentin puoluejärjestelmään, joten edes sieltä ei tule kovinkaan paljon apua ehdokkaan valitsemisessa.

Sen sijaan mainosten teemat tuntuvat olevan kansainvälisyyden korostamisessa ja hymyilevissä kasvoissa. Spotifyssä Ukko Metsola on kysynyt kummassa pitäisi olla suuremmat prosentit, Koskenkorvassa vai Euroopan parlamentin vaaleissa. Ja mediassa ei mielestäni ole ollut kovinkaan voimakkaasti esillä merkittävät kiistakysymykset, jotka vaikuttavat tässä vaaleissa — ehkä olen onnistunut uutisseuraamisessa ja televisiottomuudessani huomaamaan jotain merkittävää, mutta tältä se nyt tuntuu. Havainnot ovat samankaltaisia kuin Teija Tillikaisella viisi vuotta sitten.

Mitä voisi muuttaa? Muutama ajatus siitä, mitä voisi tapahtua viiden vuoden päästä…

• Puolueet voisivat mainostaa myös eurooppalaisen isäpuolueidensa nimiä, niin että ne tulisivat vähitellen kansalle tutuksi
• Vaaleissa media voisi muodostaa muutaman keskeisen ristiriitaulottuvuuden, joille puolueiden olisi pakko sijoittautua ja perustella asemansa — ihan kuten kunnallis- ja eduskuntavaaleissakin tapahtuu
• Kustannukset poliittisen tilanteen hahmoittamisesta pitäisi saada alemmaksi nykyisestä, esimerkiksi siten että hymyilevien kasvojen ja Koskenkorvan sijasta keskityttäisiin asiakysymyksiin

Sitten aika kieltää muutama näkökanta, jotka kuitenkin nostetaan esille. Tunnen Euroopan unionin päätöksentekomekanismit vähintäänkin keskiarvoisesti, voisin jopa väittää, että hyvin. Tiedän, että kansan äänelle, eri parlamentille on pyritty siirtämään yhä enemmän valtaresursseja, näin muodostaen paremman legimitaation. Tiedän myös, että Euroopan unionissa tehdään paljon merkittäviä päätöksiä — esimerkiksi roaming-maksujen alentaminen — jotka vaikuttavat minunkin elämään. Parlamentilla on komission kanssa yhdessä merkitystä melkeinpä kaikkeen. Ja tänään ei sada, ainakaan Helsingissä — ja olen kulkemassa äänestyspaikkani ohi, kun menen junalle.

Sitten muutama ajatus Euroopan parlamentin roolista, kuten sen näen. En koe, että valittujen edustajien, meppien, tarkoitus on edustaa Suomea siellä. Suomen virallista kantaa edustaa jo ministerineuvoston kokouksissa olevat ministerimme. Sen sijaan toivoisin, että he edustaisivat meitä, kansalaisia, ja toimisivat siis vastavoimana muille toimijoille Euroopan unionissa. En siis kaipaa sinne kansainvälistä, osaavaa tai muutoin ansioitunutta henkilöä, vaan tarvitsen sinne yksilön, joka (tai puoluedemokratioissa: jonka puolue) ajattelee tarpeeksi monessa asiassa samoin kuin minä.

Ehkä noin 400 sanaa riittää Euroopan unionista, mutta mainitsin tuolla alussa toissijaiset vaalit käsitteenä. Heitämpä tässä lopuksi ilmaan hypoteesin: jos vaalit koetaan toissijaisiksi, niin vaalikampanjoinnissa keskitytään vähemmän asiakysymyksiin ja vedetään enemmän leikkisäksi. Ja kansa huomaa sen, ettei merkittäviin kysymyksiin keskitytä — ja tätä kautta äänestysprosentti laskee. Ja mielestäni on oikein, että se laskee: se osoittaa, ettei kansa ole tyhmä.