Eräs Tampereella tapaavani ystävä kiitteli minua:

Matnel, sä olet nero!

Hän mitä luultavammin viittasi teksteihin, joissa käsittelen hankalaa suhdettani matematiikan ja yhteiskuntatieteiden välillä, tai ehkä hän viittasi uudempaan ontologiseen keskusteluuni. Molemmat käyttävät hyödykseen varsin voimakkaita metaforia.

Metaforat ovat usein hyödyksi, niiden kautta pystyy näkemään asiota uusien silmälasien kautta, yksinkertaistamaan monimutkaisia asioita siten että niistä näkee kaiken oleellisen yhdellä silmäyksellä – tai sitten sillä voi käsitellä asioita jotka muuten tuntuvat liian aroilta käsiteltäväksi. Tarkemmin metaforista voi lukea vaikka Morganin teoksen Images of organization (2006) johdantoluvusta, siellä on hienoja Venn-diagrammejakin!

Asioiden näkeminen uusista näkökulmista on hyödyllistä, koska blogi on minulle kuin muistilehtiö: tekstit kuvaavat asioita joita pohdin ja mietin päivisin ja aina välillä öisinkin. Se tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa asioita esille ja samaan aikaan pohtia onko tässä kaikki mitä haluan oikeasti aiheesta kommentoida. Huomioita opiskelussa olevista asioistani kirjoittelen aina välillä, yleensä omilla mielipiteilläni ja esimerkeillä höystettynä. Toisaalta kuvaan elämääni valtiotietelijä–opiskelijana; kohtaamiani asioita ja huomioita niistä. Pelottavan usein luennolla ajattelen, että tämä idea pitää muistaa tunkea seuraavaan blogipostiin ja vielä useammin idea on tipotiessään kun pitäisi siitä kertoa muillekin.

Olisi tietenkin väärin sanoa, ettei syy olisi vain tämä. Lukijoistani varsin suuri osa on matemaattis-luonnontieteellisellä alalla: heille tarkoitukseni on tarjota sisäpiirin kommentteja pelottavasta alasta kuin yhteiskuntatiede – koko blogihan käynnistyi erään ihan oikean tytön kysymyksestä.

Kirjoitan nopeammin kuin ajattelen, siispä seuraa ajatuksenvirtaa. En nimittäin tiedä keitä lukijani ovat, mitä he ajattelevat teksteistäni tai miksi he lukevat tätä. Eräät tuttavani ovat kyselleet lukijoiden mielipiteitä, en taas tiedä lukeeko tekstejä kukaan vai ei: toki verkkopalvelimen lokeista tämän voisi katsoa, mutta ehkä pieni epävarmuus on kohdallaan. Kommettilaatikko ja muut yhteydenpidon menetelmät olkoot tarpeeksi tehokkaita jos haluatte omia näkökulmianne tuoda esille.

Ehkä on aika painaa päänsä tyynyyn ja sulkea silmänsä. Sitä ennen on ehkä aika kertoa ensimmäinen omaan elämääni – ei opiskeluun tai yhteiskuntaan – liittyvän havainnon blogissa, vähän kuin jälkikirjoituksena.

Hankin itselleni oikeaan korvaan korvakorun tuossa kaksi viikkoa sitten. Kävin perjantaina tapaamassa ystäviä Akaan kaupungissa ja he kiinnittivät asiaan huomiota: en ollut muistanut siitä kertoa. Eli siinä korvassa on nyt punertava pallukka piristämässä päivääni ja kuvaamassa ehkä sitä, kuinka joskus pitää vain uskaltaa tehdä asioita tietämättä miten siinä käy.