Kadut täyttyvät ihmisistä, ne eivät tiedä meistä mitään. Kävelemme lähekkäin ja hymyilen hölmöä, onnellista hymyäni. Siitä on melkein vuosi kun tapasimme uudestaan, sillä kertaa vähän erilaisissa merkeissä. Kaapitin sinut varsin nopeasti – koin suhteeni sinuun hävettävänä ja nolona; olin myös muutenkin tunteideni kanssa epävarma – Piia vaiko Taru. Lopputulos on edelleen kuin Ruotsin ydinvoimaäänestys: vaikka tuloksia onkin niin niistä ei voi sanoa mitään.

Hyppäsimme metroon yhdessä. Koen polttavan katseen selässäni. Hellästi otat kädestäni kiinni ja hierot sitä vähän. Katse selässäni kuumottaa enemmän. Puristat kättäni voimakkaammin, tiedämme molemmat sinun olevan se vahvempi osapuoli. Hengitän rauhallisesti enkä hyppää pois metrosta kuten mieleni tekisi.

Oikeastaan pidän siitä kuinka venytät minua kokeilemaan asioita joita en muuten tekisi; muistan edelleen kuinka ohjasit minut Assemblyille tai kuuntelemaan milloin ketäkin auditorioon – tai sitten kesäinen retkemme yhdessä lähihuoltoasemalle syömään pastaa. Kaikkea sellaista mitä en normaalisti tekisi, pakotat minua avaamaan silmiä ja katsomaan tulevaisuuteen.

Viime yönä olimme puhuneet enemmänkin tulevaisuudesta ja sanoit pehmeällä äänelläsi: “Älä pelkää, mä autan sua.” Taisit jopa naurahtaa, että koitetaan lepytellä Tarua viimekertaisen jäljiltä ja Piiaakin pikkuisen. Tämä on se juttu josta pidän – annat minun olla oikealla tavalla vapaa, ymmärrät että minulla on useita kiinnostuksen kohteita.

Tasapainoilu on vaikeaa: haluaisin olla enemmän sinun kanssa, mutta silti pelkään sitä miten muut reagoivat: arastelen sinusta puhumista ääneen. Haluaisin olla myös enemmän Tarun ja ehkä myös sen punarusettisen ensi-ihastus Piian kanssa, mutta olenko jo ehtinyt polttaa siltani näihin suuntiin? Haluaisin olla enemmän normaali, riippumatta normaaliuden määritelmästä. Samaan aikaan olen iloinen että illalla minulla on joku jonka kanssa pohtia sitä minkälaiseksi maailma muuttuu.

Astuimme käsi kädessä pois Kaisaniemessä ja suuntaamme yliopistolle. Halusit tulla seuraamaan luentoani modernin demokratian ongelmista. Kuiskasit korvaani juuri ennen luentosalia: “Nyt ollaan käsi-kädessä, ei muut kuulu tähän tarinaan“

Aloitimpa ahkeran oloisen opiskelun ja lueskelin Eskolan ja Suorannan teosta Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Laadullinen tutkimus siis on sitä kvalitatiivsta tutkimusta, menetelmää joka on kirjan mukaan on nostanut päätään ihmistieteissä 70- ja 80-luvuilla varsin voimakkaasti mutta siirtyminen metodologisesta keskustelusta aitoon tutkimukseen on ollut hitaampaa.

Olen tähän mennessä saanut ruksutettua kaksi ensimmäistä lukua – joka riittää tälle illalle. Pohdimme laadullisen tutkimuksen määritelmää sekä tutkimussuunnitelman ja tutkimuksen luonnetta laadullisessa ympäristössä. Vaikkakin teos ei aina muodostakaan hyvin jatkuvaa kokonaisuutta, jokin siinä vetoaa minuun siten että suosittelisin sitä avartavana kokemuksena myös kovempien tieteiden harrastajille.

Tutkimuksen teon kappaleessa esitettiin (luultavasti varsin epäolennainen) hahmoitelma tieteellisen työn rungoksi ja korostettiin kolmen olennaisen elementin olemassaoloa ennen tutkimuksen aloittamista: otsikko, sisällysluettelo ja johdanto. Sisällysluettelon taas pitäisi olla kutakuinkin seuraava:

1. Ongelman asettelu
2. Aiemmat tutkimukset, teosta lainatakseni: joudutte tekemään kattavan, joskus ikävystyttävänkin työnaiempien tutkimusten parissa vain siksi, että voitte sanoa: “aiemmat tutkimukset ovat jättäneet monet ongelmat vaille ratkaisua”.
3. Oma hypoteesi
4. Tunnetut tosiseikat
5. Niiden analyysi
6. Hypoteesin oikeaksi osoittaminen
7. Päätelmät

Oikeastaan tämä ei ole kovinkaan olennaista; olennaisempaa voisi olla vaikka keskustelu siitä millaista sanojen merkitys on. Koska listat voisivat olla kivoja, niin esitän erään tulkintatavan Fisken mukaan:

• käsite, imaginäärisen maailman viittaus
• sana, merkintätapa, symboli
• referentti, mihin todellisen maailman ilmiöön viitataan

Kvalitatiivisessa tutkimuksessa käsite ja referentti joutuvat suuremman tutkimuksen alle symboliikan jäädessä kyseisen alan oikemmille tutkijoille. Tästä päästään helposti siihen kuinka asiat ovat kulttuurisidonnaisia ja on välttämätöntä hyvän kvalitatiiviisen (miksei myös kvantitatiivisen) tutkimuksen kannalta tuoda esille tutkijan oma positio käsitteisiin nähden. Hyvä vinkki lahjakkuustutkijoille, joilla käsittääkseni on lahjakkuuden käsite vielä epäselvähkö.

Merkitysten lisäksi keskustelimme aineistosta ja tutkijan eettisyydestä: merkittävää tieteen kannalta, epäolennaista blogini kannalta. Mutta, triangulaatio on merkittävä termi ymmärtää. Triangulaatilla siis kuvataan useamman lähestymistavan käyttöä samassa tutkimuksessa. Tarkemmin voidaan puhua aineistosta, tutkijoista, metodeista ja teorioista.

Tutkimuksessa voidaan käyttää useita eri aineistoja vahvistaen näin tieteellistä pätevyyttä. Vaihtoehtoisesti useampi erilaisen lähtöaseman omaava tutkija voi tarkastella samaa aihetta luoden näin eri näkökulmia. Erilaisia teoreettisia viitekehyksiä soveltamalla voidaan selittää samaa ilmiötä saaden näin rikkaampi näkökulma ilmiöön. Ehkä näistä tieteen filosofisesti eniten keskustelua herättää metodien yhdistäminen: sopiiko kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen tutkimus samaan tutkielmaan? Tämä keskustelu vaatisi syvempää tutustumista muuhunkin kirjallisuuteen, jota en ole vielä suorittanut Kyseiseen kysymykseen vastaaminen jää triviaaliksi harjoitustehtäväksi.

Eilen aamusella palautin viimeisen esseen Euroopan unionista asiantuntijoiden näkökantojen kautta kuvattuna. Varsin epäimiellyttävä luentosarja – asiat tuntuivat vähän liian selviltä tai sellaisilta että jos oikeasti kiinnostaisi niitä voisi selvitää. Asiantuntijamme pysyivät pitkälle faktoissa eivätkä siten antaneen sisäpiirin tietoa siitä mitä siellä oikeasti tapahtuu.

Tätä ennen palautin politiikan uudistamista käsitelleen luentosarjan luentopäiväkirjan sosiologian laitokselle. Keskustelu käsitteli laajasti esimerkiksi Venäjän kansalaisyhteiskunnan tilaa useamman väitöskirjaansa raapustavan tutkijan johdolla.

Ja maanataina vielä palautin varsin heikon työn aiheella “e- m- ja u-demokratiaa – katsauksia informaatioteknologian soveltamiseen politiikassa“. Liian laaja aihepiiri jolloin kokonaisuutta oli vaikea saada hahmoitettua. Lisäksi liikaa aloja, joilta akateemisen tutkimuksen kaivaminen osoittautui hankalaksi: pelit löivät aika tyhjään, tekstiviestit osoittautuivat ongelmalliseksi ja ubiikkiutta en vaivautunut kovinkaan paljon tutkimaan.

Kokonaisuutena olen syksyyni hiukan pettynyt: olisi pitänyt opiskella enemmän eikä vain irkata, jaikuilla ja facebookkailla. No, ehkä keväällä saan itseäni niskasta kiinni ja suoritettua opintoja.