Avaan silmäni ja huomaan olevani keskellä hangikkoa. Olet tehnyt jo muutaman lumienekelin etkä kiinnitä huomiota minuun. Teen puuterilumesta lumipallon, mutta huomaat narskunnan joka kuuluu varpaitteni alta ja nouset tekemästä enkeliä.

Naurahdat hetken. Oranssi kaulaliina on kaulasi ympärillä ja pääsi olet suojannut korvaläpillä. Toppatakkisi on valkoinen ja hanskasi ovat punaiset. “Mitäs sä olet tänään puuhannut tänään” kysyt ja huokaisen syvään. “Tiedettä” vastasin mutta huomasin ettei tämä ollut selvästikään hyvä vaihtoehto.

“No, millaisia p-arvoja tuli? Onko korrelaatio vahvaa?” kysyt innoissasi. “Kuinka selostaisin tämän sulle” aloitan, nimittäin olin soveltamassa laadullisia menetelmiä analysoidakseni kansanedustajien Venäjä-diskursseja. Eli siis olin koodannut, tai ehkä paremminkin luokitellut, Venäjä-keskustelua koittaen tästä nähdä minkälaisia ennakkokäsityksiä Venäjä tuottaa kansanedustajissa puhuttaessa Puolustusvoimien strategiasta samaan aikaan. “Kaikessa tutkimuksessa mun alalla ei ole tilastollisia testejä, vaan myös muuta tutkimusta tehdään. Onneksi.” vastaan sinulle tietäen että tästä tulisi pitkä keskustelu ja jatkaen: “Mentäisiinkö sisälle kaakaolle?”

Vanha parrakas setä olikin jo asettanut mukit valmiiksi salongin pöydälle. Mistä hän voi aina arvata mitä olen tekemässä? Mutta istumme kaakao-pöytään ja murustelemme varsin rapeita pipareita. Toivoin jo päässeeni kuin e^x derivaatasta. Mutta, Miia nosti asian esille: “Niin, mitä tiedettä sä olitkaan tehnyt?”

Sanot minua hassuksi pojaksi ja samaan aikaan rapsutit hiukan niskan takaa. Suljen silmäni ja tunnen hengitykseni nenäni päässä. Nuolaiset nenän päätäni hennosti jonka jälkeen kumarrut takaisin omalle paikallasi. Puna nousee poskilleni, tällä kertaa aivan muusta syystä kuin kylmästä.

Setä istuuntuu pöytään todeten jotain nuorista lempiväisistä ja kysyy “Kai sä Matti ymmärrät, että jokaisella kansanedustajalla on oma todellisuutensa, jota he esittävät puheessaan? Ettei sellaista oikeata totuutta ole olemassa, on vain ja ainoastaan tulkintoja?” Hymyilin, sinulla oli ehkä liiankin tulkintaa korostavia mielipiteitä omaan maailmaani – mutta kuitenkin ideasi representaatioista on jotakuinkin omaan maailmankuvaani sopiva. “Mutta millainen maailmamme on sitten, jos mitään todellisuutta ei ole – on vain esiintymisasuja?” kommentoin vastakommentiksi ja jatkan vielä omaa ajatustani “Kansanedustajat kuitenkin edustavat Suomea, jolloin heidän näkökulmansa turvallisuustilanteesta realisoituu konkreettisen maailman toimina, mentaalimallista tulee budjettipäätöksiä. Kansanedustajat siis luovat, ainakin jos virkamiehet ei tähän liikaa vaikuta, todellista maailmaa jossa elämme.” Huomaan Miian katselevan keskustelua vähän yllättyneenä, selvästi hänen tekisi mieli keskeyttää ajatusleikkimme ja kommentoida jotain merkittävää. Muistan kun hän puhui ensimmäisiä kertoja aikasarja-analyysin käyttämisestä tutkimuksessa – hyvä tutkimusidea jota en ole vieläkään tehnyt. Miia toteaakin: “Todellisuus on tässä ja nyt ja sitä voi analysoida suoraan” ja ottaa uuden piparin jyrsintäänsä.

Oikeastaan, minulle todellisuus on jotain mystisempää. Sitä on vaikea kuvata: vaikka se on olemassa niin… emme näe sitä aina selkeästi. Herään unestani hätkähtäen.

Taidan opiskella liikaa kun koulutyöt tunkevat nykyisin uniinikin. Miksen voisi olla enemmän kuin sinä; söpö mutta silti viisas ja jopa ahkera? Nukut silmät kiinni sängyssäni, rintakehäsi nousee ylös ja laskeutuu alas. Ylös ja alas, rauhallista tahtia. Koneen surinan seasta kuulen hengityksesi. Asettelen peittoa paremmin päällemme ja painaudun kainaloosi. Suljen silmäni ja jatkan uniani onnellisena.

On aika tarkastella mitä blogaaminen tarkoittaa minulle: mitä konstruktoin blogaamalla. Kyseessä on siis metablogaamista.

Ensimmäiseksi on aika keskittyä muutamaan viisaaseen sanaan, joista ensimmäisen esitti ystäväni, kutsutaan häntä tässä yhteydessä vaikka Mikaeliksi:

Pitää puhua samaan tahtiin kuin ehtii ajatella, ei nopeampaa.

Hän nosti esille myös vielä mahdollisesti vakuuttavempien ihmisten, Knuth et allin esittämän havainnon:

The speed at which I write by hand is almost perfectly synchronized with the speed at which I think. I type faster than I think so I have to stop, and that interrupts the flow.

Sama pätee blogaamiseenkin. Ei saa olla liian nopea tai ajatuksista tulee hajanaisia ja epäselviä – kuten minulle varsin usein käy.

Tämä mahdollistaa laajan keskustelun, jonka tosin jätän tuonnemmaksi. Ei liian monta hyvää ideaa samaan postaukseen, loppuu vielä ideat kesken. Eli lisää metasieniä taas joskus.

Arvon bloginlukija,

olen suurimmaksi osaksi loppukevättä sitoutunut ylläpitämään toista blogiani Mutta toisaalta… Helsingin yliopiston opiskelijarekrytointiosaston pyynnöstä.

Kuitenkin Humanoidin elämää ei kuole, se on ehkä hetken aikaa telakalla: koitan esimerkiksi tyhjentää Drafts-kansiotani, josa on tällä hetkellä 10 ideaa joita pitäisi kehitellä ja ne saattavat ilmestyä myös tänne jos ne oikeasti valmistuu.

Esimerkiksi tällä hetkellä työskentlyssä olevia otsikoita on Lumienkeleitä sekä Innovaatiopisteet. Ehkä sekoilut tyttöjen kanssa palaavat blogiin, ne ovat hyviä metaforia vaikkei kaikki niitä ymmärräkkään.

Pyydänkin lukijoita lisäämään syötteen uudesta blogistani haluamaansa lukijaan.

Ystävällisin terveisin,

Humanoidinne