Myyvä otsikko on tärkein asia blogipostauksen jalossa taiteessa. En tule – onneksenne – käsittelemään sitä, että valtiotieteilijöillä olisi pariutumisvaikeuksia, vaan otan kantaa opiskelutekniikkaamme. Mutta silti, sallittakoon pienenä sivuhuomautuksena; tiesitkö että valtiotieteellisessä on suhteellisesti eniten sinkkuja?

Nyt asiaan. Kaikki tietävät, että matematiikka ei synny tutkijankammiossa Joltin avulla, vaan usein siinä on välttämätöntä käydä myös toverien matemaamaagikkojen kanssa kahvikupposella ja keskustella ongelman luonteesta. Näin ratkesi myös Fermaan suuren lauseen todistus lopulta, koska yksin puurretusta todistuksesta löytyi virhe.

Luulisi, että yhteiskuntatieteellisessä maailmassa keskustelu olisi vähintäänkin yhtä ratkaisevassa osassa, mutta tähän mennessä opinnoissa olen joutunut pettymään. Nimittän, yllättävää kyllä: emme keskustele paljonkaan.

Valtiotieteilijät tekevät opinnoista oman projektinsa jolle leimataan kova salaisuusluokitus päälle. Tämä minulle kerrotiin jo syksyllä, kun puhuimme verkko-opiskelun mahdollisuuksista opiskelijajärjestön tiedoittajan kanssa. Mutta en uskonut sitä todeksi, koska yhteiskuntatieteissä keskustelu on vielä oleellisempaa kuin matematiikassa. Matematiikassa ei ole mielipidekysymyksiä, yhteiskuntatiede taas on niitä täynnä.

Mutta totta se on; opiskelumuodot taantuvat itsenäiseen työskentelyyn – esseisiin ja tenttikirjan lukemiseen. Opiskelijatoverin kesken keskustelemme opettajista, mahdollisista tenttikysymyksistä ja jopa luontopiirejä syntyy muistiinpanojen kierrättämiseen.

Kaipaan jotain muuta. Kaipaan keskustelua, sosiaalisuutta, ihmisiä. Jopa ensimmäinen keskusteleva kurssini, Suomen poliittinen järjestelmä, muuttuu materiaalin lukemiseksi ja esseiden kirjoittamiseksi. On kiinnostavaa nähdä, kuinka keskusteleva ilmapiiri opintoryhmäämme saadaan aikaiseksi. Toki tämä on kova ennustus ennen ensimmäistäkään kokoontumista, mutta ainakaan en tule pettymään.

Raskas työ vaatii raskaat huvit on yleisesti tunnettu tosiseikka. Siitä (ja EUn yhdentymisprosessin serauksena) on yliopistoon laskeutunut väliviikko. Mutta eihän se tarkoita, että pienen viattoman silun tulisi idlata.

Humanistinne on perustanut sähköpostilistan, jolle on tähän meneessä liittynyt jo 16 ihmistä – lista on ollut avoinna alle puoli päivää. Kyseessä on siis valtio-opin fuksilista, mutta kaikkea kunniaa en voi ottaa itselleni. Turoni vinkkasi, että sähköpostilistan voi perustaa aivan oma-aloitteisestikin.

Lisäksi humanoidi on vääntänyt esseitä monestakin eri aiheesta, mutta esseet nyt ovat pakollinen paha elämää. Eikä esseissä nyt mitään pahaa ole, mutta ne aiheet eivät ole olleet kaikkein ihanimpia.

Lisäksi humanisti on muodostanut bijektioita lampailta luonnollisten luvujen eri-mahtavuuksisislle joukoille pehmeän alustan päällä. Se siis yrittää sanoa, että laskin lampaita kunnes tuli yö ja mafia heräsi – ja tappoi.

Kävin jopa elokuvissa – vieläpä kolmen valtio-opiskelijatytön kanssa samaan aikaan. Tosin, ei tuota nyt tietenkään oltu suunniteltu (tyttöbakteerit!), satuimme vain samaan leffaan.

Kuluvana viikkona humanoidinnellanne on ollut mahdollisuus tutustua maailman ihmeellisyyteen niin opintoihin kuuluvalla kuin myös aivan oma-aloitteisella hulluudella.

Tiistaina olin tapaamassa Vihreän liiton edustajia siinä isossa kivitalossa makasiinien tuntumassa. Ensiksi seurasimme kansanedustajalaitoksen toimintaa ja pyydän saada kirjata pöytäkirjaan huomion:

Kansanedustajat ovat kurittomampia kuin tarhaikäiset lapset. Puheenjohtaja joutui useamman kerran keskeyytmään edustajien supattelun jotta puhujasta olisi saanut edes jotain selkoa. Ja kiellon jälkeen, edes pöytää nuijimalla hiljentyneet edustajat eivät.

Sitten humanistirykelmämme marssi eduskunnassa ka päätyi Vihreiden ryhmähuoneeseen itsensä Osmo Soininvaaran juttusille. Keskustelimme kansanedustajan työstä, EU:stakin taidettiin todeta pari sanaa ja kummastelimme päivänpolitiikkaa.

Seuraavana keskiviikkona oli vuorossa MTV3 uutisstudiossa vieraileminen – siellä on olemassa politiikan toimitus jota tervehdimme. MTV3 vierailusta mieleeni jäi huolellinen valmistautuminen ja ajan käyttäminen; kaksi toimittajaa viettivät kanssamme noin kolme tuntia vastaillen kysymyksiimme ja kierrättäen meitä uutistoimituksessa. Tapasimme Matin ja Tepon Matin ja Tepon käytävillä, jopa kohtasimme uutisankkurin joka kertoi omasta työstään opiskelijajoukkiollemme.

Perjantaina humanistinne päätti seikkailla ilman tovereitaan ja jäi oppimiskeskus Aleksandriaan koko perjantain ja lauantain väliseksi yöksi ja aamuksi. Useamman kerran uöllä havaitsin kummallisen, häiritsevän äänen joka jopa pelotti pientä humanistia. Kun tarpeeksi kauan olin sitä ihmetellyt, paljastui lähdekin: liikkuva valvontakamera päästeli pelottavia ääniään. Toki humanistillanne oli myös korkeampi tavoite – saada kasa esseitä semmoisessa sopivassa humanismitilassa tehdyksi. Ja humanisti ei koskaan petä suunnitelmiaan (paitsi jos on mahdollista harrastaa suurempaa humanismia) joten suuri nippu esseitä valmistui aamun koittoon mennessä.