Aloittelin uutta kurssia Civic society and civic engagement, jossa koitetaan pohtia kansalaisyhteiskunnan problematikkaa. Oikeastaan ensimmäinen kysymys liittyy siihen mikä on kansalaisyhteiskunta? Koitimme kehittää joitakin esimerkkejä kansalaisyhteiskunnan toimijoista lähtien kettutytöistä päätyen lopulta kirkkoihin. Ja siihen välille mahtuukin aika paljon.

Ajatuksen apuna esitettiin erästä joten kuten toimivaa jaottelua. Yhteiskunta on

• valtio, jonka tavoite on vallan saaminen
• talous, jonka tavoite on taloudellisen hyödyn saaminen
• yhteisö, jonka tavoite on solidaarisuus ja viestintä

Kuten aina, tälläisten määritelmien kanssa työskentely on hankalaa; ensimmäinen kysymys joka minulle heräsi liittyi valtion ja vallan liittämiseen toisiinsa; minkälainen käsitys vallasta on taustalla — eikö valta olekkaan kaikkialla olevaa? Eikö tietyt kansalaisyhteiskuntaan kuuluvat järjestöt, kuten Green Peace tai EFF, pyri saavuttamaan itselleen valta-asemaa suhteessa valtioon.

Keskustelun yhteydessä joku pohti internet-yhteisöjen asemaa kansalaisyhteiskunnassa. Tälläiset kommentit nostattavat aina huomiotani, koska oman näkemykseni mukaan internet on vaan viestinnän väline; kanava. Se saattaa tukea yhteisöjä, mutta kuitenkin yhteisöt itsessään organisoituvat muiden tekijöiden ympärille. Toisaalta eräät uudet palvelut, kuten Facebook, ehkä pakottavat uudelleenpohdintaa tämänkin osalta — en tiedä sitten miten tähän pitäisi suhtautua.

Tähän toki liittyen kiinnostava havaintoni on että tutkimus on aina pari askelta jäljessä yhteiskunnan viimeisimpiä ilmiöitä. Kurssin käsitys kansalaisyhteiskunnasta tuntui perustuvan kovasti erilaisiin organisaatioihin ja liikkeisiin; missä määrin ad-hoc-toimintaa pystytään tarkkailemaan; kuinka tutkia epäorganisaatioita kuten olen luentoajatuksiini kirjoittanut.

Ehkä kurssin lopulla joihinkin näistä kysymyksistä on saatu vastauksia; nyt lienee vain aika odottaa ja pitää ajatukset kunnossa.

Kuten monet muutkin, suuntasin tänään sateisessa Helsingissä vaalipaikalle. Kuitenkin tuntui siltä ettei pitäisi äänestää tänä vuonna: olen onnistunut jättämään aluepolitiikan kuuntelun vähemmälle ja esimerkiksi en pysty sanomaan varmasti mitä eri puolueet miettivät graffiti-asiasta tai nuorisotiloista.

Ehkä olen tietyllä tavalla media-tyhjiössä niin huvittavalta kun se tuntuukin internetin kanssa; kuulin toki että Helsingin Sanomat järjestää vaaliväittelyjä. Tiesin että puoluejohtajat ovat olleet televisiossa. Olen myös seurannut yksittäisiä tapahtumia, mutta kokonaiskuva jäi hankkimatta: vierailu Kolmen sepän patsaalle olisi ollut hyödyllinen.

Noh, astelin saliin ja sain äänestyslipun. Astelin sisälle äänestyskomeroon ja katsoin seinälle: vaalinumerolistassa ei ollut kuvia! Koska nimimuistini on heikko ja numeroa en ollut painanut mieleen jouduin jonkin aikaa pohtimaan ketä nyt todella halusin äänestää. Sain numeron raapustettua lappuun ja lapun palautettua.

Olin tänään tytön kanssa lounaalla. Keskustelimme kuulumisista; emme olleet pitkään aikaan tavanneet. Jossain vaiheessa aloimme puhumaan siitä minkälainen luonne hänellä oli. Kuten arvata saattaa; minulla ja hänellä oli varsin erilainen kuva siitä millainen hän on.

“Olet se millaisena muut sinut konstruktoivat.” totesin kuin puoli vahingossa. Seurasi pieni hiljainen hetki jonka jälkeen hän totesi että asia ehkä onkin näin, riippuen näkökulmasta. Jos pohditaan sitä millainen luonne hänellä on, merkittävää lienee oikeastaan se miten muut sinut näkevät — onko edes todellisuudella niin suurta merkitystä? Minä pääsin ihmettelemään sitä kuinka yksi pieni lause oikeastaan merkitsee niin paljon; vieläpä yksi varsin ilmiselvä lause. Pohdimme hetken aikaa vielä lauseen sisältöä, kunnes huomasimme ruokamme jäähtyvän. Aika jatkaa ruokailua.

Kuitenkin ilmaan jäi kysymys siitä että onko minuutta olemassa. Mikä on minuus? Mikä on minuuden (tai minuuksien) suhde siihen minkälaisena muut sinua pitävät? Kumpi on oikeasti merkitsevämpi; minuudet vai sinuudet? Tähän aiheeseen varmasti palaan vielä myöhemmin; varmaan seuraavan kerran kun ehdin taas keskustelemaan tyttöjen kanssa.

Kuten näissä tarinoissa aiemminkin; kirjoittaja on ottanut tiettyjä vapausasteita itselleen.