Ajattelin näin yön viimeisinä tunteina koittaa eritellä erästä ongelmaa, jota olen pohdiskellut useamman päivän jo (kiitos kaikille irkkitutuille ja Facebook-kavereille siitä, että olette kestäneet tätä — sekä toki niille, jotka ovat osallistuneet keskusteluun kasvokkain). Opiskelijoiden tulisi ideaalitilanteessa olla osa yliopistoyhteisöä, se kolmas pilari tutkijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan lisäksi.

Opiskelijoiden ei esimerkiksi pitäisi olla asiakkaita tai se pakollinen riesa, vaan toivottavaa olisi, että — ainakin osa — tulisi osaksi tieteellisempää yhteisöä. En tiedä kuinka yksin olen tämän suhteen, tai miten muilla laitoksilla — tai yliopistoissa asia hoidetaan, mutta koen olevani laitoksella vain, koska minun opettamisesta sattuu saamaan rahaa, ainakin jos joskus valmistun.

Perustelen tätä näkökantaa ensiksi yleisesti liittyen tutkimukseen laitoksellamme ja tämän jälkeen täsmällisesti Politiikan tutkimuksen päivien esimerkillä.

Mitä meillä oikeastaan tutkitaan?

Ensimmäiseksi, tutkimus. Minusta on vähän hävettävää myöntää, etten tiedä mitä laitoksellamme tutkitaan. Tämä voi olla oma virhe, ehkä minun pitäisi istua enemmän sopivilla kursseilla ja saada tätä kautta hahmoitettua kokonaiskuvaa. Toisaalta, olen pyrkinyt olemaan oma-aloitteinen. Olen tarkistanut laitoksemme tutkimus-sivut havaitakseni, ettei siellä oikeastaan sanota mitään. Tiedän paremmalla tasolla esimerkiksi mitä kollegamme Tampereella tutkivat ja seuraan mitä Turussa tapahtuu.

Mutta, tuo tosiaan saattaa hyvin olla omaa kykenemättömyyttäni. Ehkä jollain kurssilla on oikeasti esitetty laitoksemme tutkimusaloja tai jotain sitä vastaavaa teemaa. Toki minäkin tiedän, mitä yksittäiset tutkijat tekevät, lähinnä jos he ovat sattuneet pitämään kursseja omista aihepiireistään. Mutta, kokonaiskuvaa ei vain ole.

Konferenssi — mahdollisuus tavata ihmisiä

Mutta, tarpeeksi tuosta teemasta — sanottavaa olisi vielä, mutta ne on sitten käsiteltävä myöhemmässä teksteissä. Otan konkreettisen esimerkin siitä, kuinka opiskelijat tuntuu vain unohtuneen laitoksellamme. Politiikan tutkimuksen päivät järjestetään vuonna 2010 Helsingin yliopistolla. Oikeastaan, ne järjestetään ensi torstaina.

Nämä päivät olisi hyvä mahdollisuus meille opiskelijoille tavata joitain tekijöitä muualta Suomessa ja saada kokonaiskuvaa siitä missä politiikan tutkimus 2010-luvulla menee. Mutta, opiskelijajärjestömme sähköpostilistalle ei ole tullut tuosta tapahtumasta mitään mainintaa, vaikka se on perustutkinto-opiskelijoille ilmainen. Ehkä me opiskelijat olemme sitten niin rasittavia, ettei meitä tahdota pilaamaan varttuneempien ja kokeneempien tieteenharjoittajien kokoontumista…

En myöskään muista kuulleeni tuosta graduseminaarissa, missä olisi voinut hyvin suositella tuota paikkana käydä kurkkaamassa, mitä konferenssit ovat. (Jos olet yleisen valtio-opin opiskelija, katso järjestettävät workshopit, siellä on ihan mielenkiintoisia aiheita.)

Arvon laitoksen väki, jos haluatte, että opiskelijat olisivat osa laitoksen toimintaa, pitää teidän olla kavereita meidän kanssa. Yksipuolinen rakkaus ei vain toimi.

Arvon blogin lukija, kommenttiosuus on avoinna näkökulmille, miten tätä ongelmaa on ratkaistu Sinun opinahjossasi. Mielelläni kuulisin muiden kokemuksia ja havaintoja.

Tutustuin Ateneumin taidemuseon Kalevala-näyttelyyn muutama viikko sitten Nuorten illassa. Itse näyttely ei varsinaisesti yllättänyt, vaikka muutamia kivoja tilateoksia siellä tuli. Noh, en ole taidealan asiantuntija, joten jätän näyttelyn varsinaisen kritiikin osaajille.

Kuitenkin, tuolle Nuorten päiville konseptina soisin lisää elämää muuallakin. Varsin moniin museoihin on nykyisin ilmainen pääsy. Kiasmaan pääsee ilmaiseksi kuukauden ensimmäisinä keskiviikkoina, kuin myös Sinerbyhoffin taidemuseoon. Helsingin kaupungin taidemuseoihin taas pääsee ilmaiseksi perjantaisin. Mainetta niittäneeseen WeeGeehen pitää näköjään vielä maksaa, mutta Helsingin kaupungin museo on nykyisin ilmainen joka päivä.

Mutta Nuorten illassa ei ollut kyse vain rahasta (vaikka se onkin varmaan eräs suurimpia motivaatiotekijöitä takana): väitän, että tuollaiseen teemapäivään tulee lähdetty helpommin — törmäsin moneen valtiotietelijätuttuun ja jopa tuttuihin muista tiedekunnista. Yksittäinen teemailta, sopivasti markkinoituna (esimerkiksi ainejärjestöjen sähköpostilistoilla) voi saada aikaan sen, että ihmiset lähtisivät liikkeille yhdessä, ja silloin lähtö on varmempaa. Uskoisin, että Kiasman väki oli yllättynyt tapahtuman saamasta suosiosta, enkä ihmettele: arvioisin, että kävijämäärää laskettaisiin tuhansissa.

Nuorten illassa erikoista oli myös tietyt eritysohjelmat joita siellä järjestettiin. Manga-työpaja vetoaa tiettyyn segmenttiin, ja itse nautin loitsukioskin antimista:

Nouskaa päivyet piiloista,
kiireen alta ajattaret,
tulkaa tunteja työntämään,
korjaamaan kalenteria

Määräpäivä myöhentäkää,
deletoikaa deadlineni,
siirtäkää tuo tuonnemmaksi,
kauas kurja kuljettakaa!

Toivotaan, että näillä mahtisanoilla olisi jotain todellisiakin vaikutuksia.

Olen kuullut jo jonkin aikaa hämäristä valitustilaisuuksista niin Kumpulan kuin Otaniemen suunnalta. Ne ovat siis järjestelmiä joissa pääsee kyselemään omasta tenttivastauksestaan ja sen ongelmista. Ja ehkä jopa korotettua arvosanaa jos saa vakuutettua arvostelijan siitä, ettei kyseessä ollut niin iso virhe.

Tälläinen järjestelmä tuntuu oudolta paikassa, jossa palautteen saaminen omista opintosuorituksistaan jää yleensä numeron tasolle. Yksi numero Weboodissa kertoo oletko osannut asian vai et. Toki vastauksista voi pyytää palautetta jos haluaa. Muistan kuinka fuksivuonna jaksoin vielä pyytää tarkempaa sanallista palautetta opintojeni etenemisestä.

Kävin johdantokurssin jälkeen puhumassa kaikkien kolmen professorin kanssa ja kyselemässä mitä olisi pitänyt parantaa. Kokemus oli tietysti pienelle fuksille jännittävä, varsinkaan kun en erityisemmin muista mitä tenttipaperiin oli tullut kirjoitettua. Mutta, siitä huolimatta koitin saada selville mitä en ollut osannut osatakseni niitä asioita paremmin.

Tämä tapa jäi jossain ensimmäisen vuoden lopussa, toisena vuonna koitin vain selvittää kuinka osasuoritukset olivat menneet — esimerkiksi kysyen miten pisteet olivat tehtävien sisällä jakautuneet. Nyt kolmantena vuonna olen jo luopunut tästäkin ja odotan vain kurssiarvosanan ilmestymistä Oodin syövereistä.

Kandityö taitaa olla ensimmäinen työ jossa sanallista palautetta, kehitysideoita, parannusnäkemyksiä ja esitysasullisia kommentteja, on tullut automaattisesti pyytämättä. En tiedä, ehkä se olen vain minä — mutta jonkinlainen valitustilaisuuden kaltainen yksinkertainen palautetilaisuus olisi miellyttävä.