Arvon bloginlukijat,

kuten ehkä olette huomanneet olen ollut varsin kiireinen. Vastoin yleistä käsitystä, taustalla ei ole minkäänlaista tyttöystävää vaan koulun ja töiden tuottama aikapula. Ihmettelen niitä, jotka väittävät opintojen olevan elämän onnellisinta aikaa – tentit tulevat aina ja häiritsevät elämää.

Mitä olen nyt kahden tai kolmen viikon aikana tehnyt? Muutaman työjutun (jotka eivät kuulu tähän blogiin) lisäksi olen opiskellut ahkerasti.

Metodologia-kurssin kirjallisuus- ja luentokuulustelut olivat ja menivät. Piti pohtia auktoriteettiin vetoamisen problematiikkaa sekä marxilaista tutkimusta, sen muutosta ja tulevaisuutta arvioida. Sen lisäksi piti kommentoida kysymystä ontologiasta, epistomologiasta ja metodologiasta sekä miettiä feminismiä sekä vastata vielä johonkin kysymykseen jota en muista.

Auktoriteetti-kysymyksessä aloin pohtimaan auktoriteetti-sanan todellista merkitystä, teoksessa sillä viitattiin vetoamista asiantuntijaan, jolloin seuraavat asiat yleensä menee pieleen:

• asiantuntija ei ole asiantuntija
• asiantuntija on asiantuntija eri tutkimusalalla
• viitettä ei ilmoiteta

Kiinnostavaa oli, että teoksessa esitetyn tutkimuksen mukaan suurin osa esimerkiksi median haastattelemista asiantuntijoista ei oikeasti ole asiantuntijoita vaan ennemminkin esimerkiksi instituutin johtajia tai tutkimusryhmän hallinnoijia – eli ei niitä jotka tekevät varsinaista tutkimusta.

Toinen varsin yleinen virhe on vastaava johon sorruin äsken: jätetään lähde mainitsematta tai annetaan se ylimalkaisesti. Kirjassa ehdotetaankin seuraavaa skeemaa asiantuntija-lausunnon pätevyyden tarkistamiseen:

1. asia I on erityisalalla D
2. asiantuntija E on erityisalalla D
3. E sanoo jotain I:hin liittyvää

Kuitenkin selvää on, että viittaus asiantuntijaan on välillä välttämtöntä, näet edes humanoidi ei ole asiantuntija kaikessa.

Kuitenkin, auktoriteettihän voi perustua myös asemaan – esimerkiksi vanhempi-lapsi tai työnantaja-työntekijä on olemassa auktoriteettisuhde joka ei välttämättä perustu asiantuntijuuteen. Samoin esimerkiksi väkivallalla voidaan saavuttaa auktoriteettiasema. Siispä – koskaan ei pitäisi uskoa kenenkään asiantuntijalausuntoihin suoraan vaan aina pitäisi omaa kriittistä ajatteluaan soveltaen tarkastella tilannetta.

Marxismista taas huomioin, ettei se nykyisessä politiikan tutkimuksen kontekstissa ole niinkään talouteen liittyvä teoria vaan enemmänkin luokkarakenteita koskeva havaintokenttä jolla voidaan selittää maailman eriarvoisuutta. Noin nopeasti selostettuna…

Mutta, ei tässä vielä kaikki: tämän lisäksi osallistuin elämäni ensimmäiseen tiedekuntatenttiin. Aiheena oli Euroopan unionin laajaneminen erään kirjan valossa ja kysymys tuli jäsenyysehdoista, niiden kehityksestä ja soveltamisesta. Vastaus aloitti kuvaamalla, ettei jäsenyysehtoja alunperin ollut, mutta niitä on lisätty osittan – suurimmaksi osiksi poliittisen toiminnan myötä – kattamaan nykyisin niin talousjärjestelmän, joitakin eettisiä arvoja mutta korostaa sitä että valtio on kykenevä sopeuttamaan lainsäädntöään.

Lisäksi soveltamisessa voidaan nostaa esille kysymyksiä jäsenyysehtojen määrittelystä ja siitä yksityiskohdasta ettei nykyisiltä jäsenvaltioilta vaadita ehtojen noudattamista ja esimerkiksi Itä-Saksan liittyminen unioniin oli varsin erikoinen prosessi.

Tänään oli viides ja viimeinen luento valtio-opin metofologiassa. Aiheena oli, mikäs muukaan kuin feminismi josta on aina kiinnostavaa keskustella.

Ensiksi on syytä huomauttaa, että terminä feminismi on jo itsessään ristiriitainen; toiset feministit sanovat että naiset ovat ulkopuolisia politiikasta ja toiset taas kommentoivat feminismin olevan politiikkaa. Totta, feminismi on ideologia mutta se on myös lähestymistapa – toivottavasti termin sekalainen käyttö ei hämmennä tarkkaavaista lukijaa.

Kurssi alkoi jaottelulla positivisteihin, realisteihin ja relativisteihin. Luennoitsija jakaa feministisen tutkimusotteen myös kolmeen vastaavaan kategoriaan, joita hän kutsuu

• naiset ja politiikka
• sukupuoli ja politiikka
• purkamisen projekti

“Naiset ja poltiikka”-lähestymisellä kuvataan useinmiten positivistista lähestymistä jossa lisätään naiset vain yhtenä muuttujana yhtälöjoukkioon ja tarkastellaan sitten miten tämä data-alkio sitten käyttäytyy. Metodi on ensimmäinen askel sukupuolitietoiseen tutkimukseen, mutta riittämätön: kuitenkin se luo merkittävän pohjan tuleville askeleille tutkiessaan esimerkiksi missä naiset ovat poliittisen toiminnan mielessä.

“Sukupuoli ja politiikka” hylkää käsitteen sukupuolesta muuttujana, sen sijaan pyritään ymmärtämään sukupuoli valtasuhteiden välineenä, synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Merkittävää on myös erottelu biologisen sukupuolen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (gender) erottaminen toisistaan. Miksikös? Koska gender on tässä määritelmässä nimenomaan sosiaalinen konstruktio; eli me luomme käsitteet maskuliinisuus ja feministisyys.

Kuitenkin tässä dikotomiassa (on-off-muuttuja) on haittansa – ensinnäkin se seikka että se on dikotomia – me voimme olla joko maskuliineja tai femiinejä (XOR) mutta emme jotain siltä väliltä. Edelleen voidaan helposti argumentoida että kaikki maskuliinit (~pojat) eivät ole keskenään samanlaisia; osalla on lapsia, osalla ei, osa tykkää tytöistä ja osa pojista – ja jotkut molemmista. Tällöin on väärin yrittää puskea heitä samaan tyypitettyyn maskuliinisuuden kuvaan.

Annetaan puheenvuoro relativisteille, jotka väittävätkin heti alkuun että sosiaalinen sukupuoli vaikuttaa käsityksiimme biologisesta sukupuolesta (joka edelleen varmasti vaikuttaa sosiaaliseen sukupuoleen).  “Naiseksi tullaan, ei synnytä” kertoo vanha sanonta, joka pyrkii kuvaamaan problematiikkaa jollain tasolla – harjoitustehtäväksi jääköön täsmällisempi tarkastelu. Kuitenkin merkittävää on, että biologinen sukupuoli ei ole relativistiselle käsitystavalle niinkään selvästi olemassa, vaan se luodaan osana sukupuolten välistä valtataistelua. Siispä sukupuoli ei oikeastaan olekaan mitään merkittävää, mutta se ohjaa meitä luodessamme omaa näkökulmaamme todellisuudesta.

Nyt kun olen karkoittanut suurimman osan lukijoista takaisin irkin tai facebookin ääreen voin jatkaa kiinnostavemmilla osilla, eli sillä mitä feminsimi poliittisena liikkeenä havittelee.

Jälleen luennoitsija esitti kolme erilaista toimintatapaa. Ensimmäinen on sisällyttämisen strategia, joka pyrkii saamaan naiset mukaan poliittisen toimintaan käyttäen hyväksi nykyisiä poliittisia järjestelmiä (ja keskittyen tätä kautta julkiseen toimintaan). Pyrkimys näillä liberaalifeministeillä on päästä yhtäläiseen kohteluun ja sukupuolineutraaliuteen.

Kuitenkin, radikaalifeministit käyttävät rajumpaa käänteisstrategiaa. Se perustuu patriarkkiuden määrittelyyn ja sitä kautta lopputulokseen että vallankäyttöä esiintyy kaikkialla – ei vain julkisella puolella. Tarkoitus on nostaa naiseus keskiöön vanhventamalla identiteettiä ja nostamalla naiseuden kunnioitusta. Kritiikkinä tälle lähestymiselle voidaan esittää, että mtä naiseutta juhlistetaan: onko se miehisen patriarkaatin luoma kuva naiseudesta?

Postsruktuaaliset feministit taas haluavat hajoittaa tälläiset keskiöt. Käsitteiden nainen ja mies validius on syytä asettaa uutteen valoon, koska jokainen henkilö on yksilöllinen; käsitteitä taas rakennetaan ja vahvistetaan mielikuvien pohjalta.

Mutta, viimeinen kysymys on mitä hyötyä feminismistä sitten on? Varsin paljon, lähtien siitä että useimmat käsitteet on jouduttu ottamaan tarkasteluun uudessa valossa. Tästä hyvä esimerkki on politiikka, jota voidaan tutkia suppeassa ja laajassa merkityksessä – feminismi ajaa laajaa merkitystä, jolloin esimerkiksi perheen sisällä käytävä keskustelu on politiikkaa. Myös tutkimusmetodologiaa on jouduttu muuttamaan (esimerkiksi diskurssianalyysi käsitteen tasa-arvo ympärillä), mitä teoksessa Theory and Methods in Political Science (Marsh & Stoker, ed.) pidetään varsin positiivisena: politiikan tutkimuksen tulisi heidän mukaansa olla laaja-alaista ja keskustelu eri lähestymistavoista tulisi pitää vilkkaana.

Ehkä näin femiinin elämäntavan loppuun voisi heittää muutaman kysymyksen pohdittavaksi. Ensinnäkin; mitä sukupuolesi merkitsee sinulle ja miksi? Toisaalta, vaikkei se ehkä ihan aiheeseen liity: mitä politiikka on?