Introduction

Seuraavassa tekstissä tarkastelemme bloginkirjoitustyyliäni ja analysoimme sitä lukijan näkökulmasta. Tämä on merkittävää, koska, vaikka kirjoitankin blogia ensisijaisesti itselleni, on merkittävää opiskella myös ilmaisuasuun liittyviä kysymyksiä. Tarkoitus onkin kehittää lähestymistapa, joka jäsentäisi ajatukseni selkeämmin lukijalle ja sitä kautta ehkä selventäisi niitä itselleni.

Material & Methods and Results

Blogitekstien kirjoittamisesta on olemassa joitakin ohjeita, joiden laadusta toki voi olla monta mieltä. Kuitenkin selvää on, että blogiteksteissä eräs merkittävä ominaisuus on, kuinka innostaa lukijaa lukemaan tekstiä. Uskon, että tässä minulla on vielä paljon parannettavaa — johtuen ehkä siitä, että olen pitänyt mediaa esseemäisenä ja myös ajatusvirtamaisena.

Kuitenkin omasta kokemuksestani tiedän, että tieteellisten tekstien kohdalla lukija on hyvin selektiivinen. Itse luen ensiksi tiivistelmän, sen jälkeen tulokset ja jos vielä kiinnostaa voin aloittaa johdannon lukemisen. Hyvin hyödyllinen tapa vähentää luettavan aineiston määrää nopeasti ja tehokkaasti. Jos samaa keinoa käyttäisi omiin blogiteksteihini, en varmaan lukisi mitään: tekstit ovat pitkiä ja argumentaatio ei etene aina söpösti, kuten sen pitäisi, jos tätä haluaisi lukea enemmän.

And Discussion

Näin voimme koota yhteen, että blogitekstieni selkeys on heikkoa — ei vain epämääräisten metaforien takia — koska käytän liiallisesti vapauksia tekstissä, mikä tekee teksteistä ajelehtivaa ja pitkää. Näin päädyimme siihen, että tiettyjen tekstikirjoitusohjeiden, kuten IMRAD käyttäminen jopa blogiteksteissä olisi hyödyllistä niin lukijan kuin kirjoittajan kannalta.

Olen tutustunut Teknillisen korkeakoulun toimintaan yksityskohtaisemmin, tosin toisenlaisesta roolista kuin normaalisti. Olen siis eksynyt sinne laskuharjoituksia pitämään ja kommentoimaan ihmisten projektitöitä, mikä toki huvittaa niitä, jotka tietävät koulutustaustani. Mutta, uskon, ettei tämä yksityiskohta häiritse lukijaa.

Mutta, aika kertoa niistä eroista, joita olen huomannut eri paikoissa.

• Tampereella on projektitöitä varten omanlainen portaalinsa, Demola. Tälläinen portaali voisi olla hyvä myös meille, valtiotieteilijöille, ja varmaan myös muille, kuten humanisteille, koska se osoittaisi, että meille on tarvetta työelämässä. Tuo myös parantaisi elinkeinoelämän ja yliopiston välistä linkkiä, mikä meillä ei ole erityisen korkealla tasolla. Myös, ehkä merkittävänä seikkana — tuollainen portaali mahdollistaisi poikkitieteellisen innovoinnin (käyttääkseni nykyistä diskurssia) ja ehkä murtaisi muureja laitosten välillä.
• Toisaalta, Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella on mahdollistettu omat oppiaiheet kiintoisalla tavalla. Kuten he kuvaavat, kyseessä on opiskelijalähtöisiä työpajoja, joissa voisi jatkaa vaikka aikaisempien harjoitustöiden laajentamisessa. Edelleen, se mitä itse korostaisin, on, että aina välillä opiskelijat haluavat tutustua johonkin aiheeseen, josta laitoksella ei järjestetä opetusta. Olisiko tämä halpa keino mahdollistaa uusien ja erilaisten lähestymistapojen salliminen perinteisten tenttikirjojen sijaan?
• Kolmanneksi, kuten mainittua, minulla on nyt aikaisempaa läheisemmät suhteet Teknilliseen korkeakouluun (TKK). Olen kiinnittänyt huomiota kurssi-irkkiin ja sen toimintaan. Idea on varsin selkeä, ihmiset saavat liittyä tälläiselle epäformaalille kanavalle ja keskustella siellä. Yllättävän usein käy niin, että opiskelijat auttavat toisiaan nopeammin kuin assistentti tai kurssin ohjaaja on edes ehtinyt kommentoida sitä. Epäformaali hengaus on yllättävän hyvä oppimistapa, ainakin harjoitustöiden osalta. Mieleen palaa kokeilut mikroblogaamisen käyttämisestä oppimiseen — tao uusin kokeilu Facebookissa järjestettävästä kurssista.
• Edelleen, myös yksi merkittävä ominaisuus TKKlla on — ainakin mielestäni — tenttien erilainen luonne. Ainakin siltä osalta kun olen tutustunut, harjoitustyöt tuntuvat olevan keskeinen tapa oppia. Parhaimmat muistot minulla on kursseilta, joiden suoritustapa oli oma pienoistutkimus (tai essee) aihepiiristä, joka kiinnosti eniten.

Eri yliopistoilla ja eri laitoksilla on erilaisia tapoja opettaa. Olen tässä pohtinut, mistä piirteistä pidän muualla. Ei kuitenkaan pidä olettaa, että valtiotiede on huono paikka opiskella: täällä nautin kriittisestä otteesta, jolla asioita käsitellään. Eli siitä, kuinka asioita ei oteta suoraan annettuna, vaan niitä kyseenalaistetaan. Mutta, ehkä opetustakin pitää pohtia kriittisesti. Onko kirjatentit se tapa, jolla opetamme vielä kymmenen vuoden päästä?

Eräs asia, joka minua on häirinnyt valtiotieteellisessä tiedekunnassa, on oppiaineksen luonne. Jotenkin en osaa eristää sieltä teorioita, joiden päälle tiede rakentuisi. Sen sijaan koen opiskelevani näkökulmia ja tulkintoja tilanteista, mutten varsinaisesti teorioita sellaisenaan. Hyvä esimerkki on useamman kerran kuulemani teoria että puolueet lähestyvät mediaaniäänestäjää. Paljastuikin, että tällä teorialla on kehittäjä, Downs. Ja brittiläisessä keskustelussa tähän ilmiöön viitataankin termillä Downsian party. Ja kuten arvata saattaa, tämän teorian ympärillä on varsin runsaasti tutkimusta.

Varmaan tässä teoreettomuudessa on kyse taustasta, ympäristöstä ja lähestymistavasta. Minusta opintoni tuntuvat aika usein olevan käsien heiluttelua, mikä siis ei ole hyvä asia. Jotenkin se kova sisältö on syrjässä ja mielummin keskustellaan esimerkiksi historiallisesta kehikosta tai käsitteiden määritelmistä. Ymmärrän kyllä tämän keskustelun merkityksen. Tarkoitus on avata hankalia käsitteitä ja tätä kautta varmaan tuoda tieteellisyyttä aihepiirin käsittelyyn. Oli sen rooli mikä tahansa, en ole koskaan oppinut nauttimaan siitä. Varmaan ilmeistä onkin, etten olisi koskaan valtiotieteelliseen tiedekuntaan päässyt — mutta onnekseni olen saanut mahdollisuuden yrittää elää keskustakampuksella.

On huvittavaa, että sama kysymys jota olen miettinyt ensimmäisestä syksystä on vielä kolmannen vuoden syksynä ratkaisematta. Olenko sopiva yhteiskuntatieteilijäksi vai onko paikkani jossain muualla? Oikeastaan olen vastannut tähänkin kysymykseen aikaisemmin, mutta onko vastaus oikein hyvä. Kohtaamani ihmiset kuitenkin ihmettelevät aina valintaani, kuten eräs tuttuni muotoili sen minulle:

no et sä mikään tavallinen valtiotieteilijä ainakaan oo

On kiintoisaa etten oikein tunnu sopivan ihmisten mielikuvaan valtiotietelijästä. Olen jollain tavalla erilainen, mutta osaako joku täsmällisesti osoittaa miksi näin on. Kuitenkin olettakaamme etten ole tavallinen valtiotieteilijä. Tällöin on olemassa joku poikkeama, johon ehkä pitäisi koittaa sopeutua. Tai sitten tapella sitä vastaan, väittää että olen yhtä hyvä yhteiskuntatietelijä kuin muutkin. En tiedä, onko kamppailu tuulimyllyjä vastaan viisasta. Tuulimyllyt, konventiot, tulevat pysymään paikallaan aina. Ehkäpä tuulimyllyjä ei edes ole, vaan havainnoija tarvitsisi uudet silmälasit nähdäkseen minkälainen maailma todellisuudessa on. Optikon aikaa siis tilaamaan?