Teoreettomuus
Eräs asia, joka minua on häirinnyt valtiotieteellisessä tiedekunnassa, on oppiaineksen luonne. Jotenkin en osaa eristää sieltä teorioita, joiden päälle tiede rakentuisi. Sen sijaan koen opiskelevani näkökulmia ja tulkintoja tilanteista, mutten varsinaisesti teorioita sellaisenaan. Hyvä esimerkki on useamman kerran kuulemani teoria että puolueet lähestyvät mediaaniäänestäjää. Paljastuikin, että tällä teorialla on kehittäjä, Downs. Ja brittiläisessä keskustelussa tähän ilmiöön viitataankin termillä Downsian party. Ja kuten arvata saattaa, tämän teorian ympärillä on varsin runsaasti tutkimusta.
Varmaan tässä teoreettomuudessa on kyse taustasta, ympäristöstä ja lähestymistavasta. Minusta opintoni tuntuvat aika usein olevan käsien heiluttelua, mikä siis ei ole hyvä asia. Jotenkin se kova sisältö on syrjässä ja mielummin keskustellaan esimerkiksi historiallisesta kehikosta tai käsitteiden määritelmistä. Ymmärrän kyllä tämän keskustelun merkityksen. Tarkoitus on avata hankalia käsitteitä ja tätä kautta varmaan tuoda tieteellisyyttä aihepiirin käsittelyyn. Oli sen rooli mikä tahansa, en ole koskaan oppinut nauttimaan siitä. Varmaan ilmeistä onkin, etten olisi koskaan valtiotieteelliseen tiedekuntaan päässyt — mutta onnekseni olen saanut mahdollisuuden yrittää elää keskustakampuksella.
On huvittavaa, että sama kysymys jota olen miettinyt ensimmäisestä syksystä on vielä kolmannen vuoden syksynä ratkaisematta. Olenko sopiva yhteiskuntatieteilijäksi vai onko paikkani jossain muualla? Oikeastaan olen vastannut tähänkin kysymykseen aikaisemmin, mutta onko vastaus oikein hyvä. Kohtaamani ihmiset kuitenkin ihmettelevät aina valintaani, kuten eräs tuttuni muotoili sen minulle:
no et sä mikään tavallinen valtiotieteilijä ainakaan oo
On kiintoisaa etten oikein tunnu sopivan ihmisten mielikuvaan valtiotietelijästä. Olen jollain tavalla erilainen, mutta osaako joku täsmällisesti osoittaa miksi näin on. Kuitenkin olettakaamme etten ole tavallinen valtiotieteilijä. Tällöin on olemassa joku poikkeama, johon ehkä pitäisi koittaa sopeutua. Tai sitten tapella sitä vastaan, väittää että olen yhtä hyvä yhteiskuntatietelijä kuin muutkin. En tiedä, onko kamppailu tuulimyllyjä vastaan viisasta. Tuulimyllyt, konventiot, tulevat pysymään paikallaan aina. Ehkäpä tuulimyllyjä ei edes ole, vaan havainnoija tarvitsisi uudet silmälasit nähdäkseen minkälainen maailma todellisuudessa on. Optikon aikaa siis tilaamaan?