Opiskelen yhteiskuntatieteitä, mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Opiskelussani painottuu tieteellisten metodologioiden harjoittelu; oikeastaan opiskelen niitä seuraavat neljä akateemista vuotta rinnakkain sisällöllisen opetuksen kanssa.

Käsittääkseni tiede rakentuu teorioille, jotka pyrkivät selvittämään miten maailma toimii. Teorioita pyritään osoittamaan päteväksi monilla erinlaisilla keinoilla, kuten haastattelemalla ihmisiä tai ampumalla diplomaatti-hiukkasia putkeen. Humanistinne esittää seuraavan hypoteesin koskien teorian ja todellisuuden välistä yhteyttä:

Teoria sopii todelliseen maailmaan kuin nyrkki silmään.

Tämä pitää paikkansa kaikkien tieteiden kanssa; lukija ymmärtänee että valinta hyvin selittävän ensimmäisen asteen yhtälön ja vain hiukan paremmin selittävän viidennen kertaluvun differentiaaliyhtälön välillä ei ole kovinkaan haastava. Edes tieteistä puhtain, matematiikka, ei pysty täysin osoittamaan kaikkea jos Göbelin teoriaan on uskominen.

Yritän siis sanoa, että teorian yksinkertaisuus on arvo sinäänsä; ei ole järkevää rakentaa mallia joka olisi liian monimutkainen. Tämä on varsin valitettava tosiasia. Samoin jokaisella tieteellä on rajansa, Heisenbergin epätarkkuusperiaate koskee fysiikkaa, mutta samanlaista on ehkä havaittavissa myös yhteiskuntatieteissä.

Epätarkkuusperiaatehan sanoo nimenomaan, että observointimme vaikuttaa observoitajan käyttäytymiseen. Tämä on myös pakko tunnustaa yhteiskuntatieteissä: vaikka pyrimme objektiivisuuteen on silti tilaa yksilön omille tulkinnoille, subjektiivisuudelle. Uskallan tosin väittää, että taitava tieteentekijä pystyy suodattamaan omia näkemyksiään pois täten auttaen objektiivisempaa tekstiin.

“Mutta arvon humanisti on nyt ymmärtänyt Heisenbergiä aivan väärin..:” olet toteamaisillasi ennekuin jatkan: nyt emme vaikuta observoitavan käyttäytymiseen mutta virhettä syntyy observoijan havainnoissa. Täten rinnastukseni Heisenbergiin on perusteltavissa: vaikka objektiivisuutta saadaan nostettua melko korkeaksikin on silti tietty raja jota ei ehkä saada siistittyä pois. Tämä toteamus on varsin katkera, mutta pakko se on kai tunnustaa, hyväksyä ja tiedostaa.

Palatkaamme tieteenfilosofisesta maailmasta Unioninkadun maailmaan. Berndtson (2005) esittää valtiotieteen neljän eri tutkimusopin kautta:

• käsitteellinen tiede
• teoreettinen tiede
• empiirinen tiede
• käytännöllinen tiede

Lukijalle liene selvää (kuten myös minulle), että jokaisessa näistä metodeista kohtaamme tiettyä hallitsemattomuutta, epätarkkuutta – siis virhettä. Yhteiskunnan tutkija ei voi eristäytyä ympäröivästä yhteiskunnasta josta häneen virtaa olettamia, trendejä ja muuta moskaa. Näin tutkija saastuu. Vaikka osa niistä on niin ilmeisiä että ne saa poiskirjoitettua, osa niistä piiloutuu pääkopan uumeniin. Lienee kuitenkin syytä korostaa, että tieteen tulee aina pyrkiä objektiivisuuteen, vaikkei sitä aina voitaisikaan saavuttaa. Saarnattuani pitkään tieteen olemuksesta (jos kiinnostaa tieteen filosofia auttaa eteenpäin), lienee aika täyttää joitakin vanhoja lupauksia.

Olen luvannut selvittää, kuinka hyvin puolueiden menestystä vaaleissa voitaisiin selittää aaltoilmiöllä. Aaltoilmiötähän mallintaa matematiikassa varsin hyvin sini ja kosini, joten testasin trigonometristä regressiota muutaman puolueen suhteelliseen äänimäärään eduskuntavaaleissa. Tulokset olivat varsin heikkoja, selitysaste jäi kovin pieneksi ja päättelin näin, että puolueiden menestymistä vaaleissa ei voida pelkästään näin selittää – aihe vaatisi jatkotutkimusta, ehkä suuremman otoksen ja paremman laskentaohjelman.

Samoin olen maininnut selvittäväni tieteiden tasapuolisuutta. Havaintoni, jotka tällä kertaa dokumentoin, osoittavat että jälleen kerran tutkimushypoteesini osui väärään. Tieteitä kohdellaan varsin tasapuolisesti eikä biologeja suureksi pettymyksekseni suositakkaan.

Hypoteesini osuivat sen verran väärään, että voidaan kysyä saiko pieni Matti edes tutkimuksistaan dataa ulos. Voin kuitenkin lohduttaa itseäni erään nykyisen filosofian tohtorin sanoilla:

Tutkimustulos sekin on, että tutkimustulosta ei saada.

Luin tänään aamulla kello 1 ja 2 välillä maailmanpolitiikan oppikirjaa. Kuten kaikissa yhteiskuntatieteen kirjoissa, myös tässä lähestymistapa oli historian kautta: tutkitaan tieteen menneisyyttä. Kuitenkin Hakovirta (2002) on ensimmäinen joka perustelee tätä lähestymistapaa:

Mutta juuri alkuun pääseminen voi alan mutkikkuuden vuoksi olla hankalaa, ellei sisääntulokohtaa valita edullisesti. Yksi mahdollisuus on astua sisään oppihistorian kautta. Paitsi, että näin tutustuaan siihen itseensä, päästään miltein kuin huomaamatta samalla tutustumaan alan perustaviin käsitteisiin ja teoreettisiin tarkastelutapoihin pelkistetyssä muodossa.

Koska oppihistoriallinen lähestymistapaan kuitenkin aina kohtaa, on se syytä niellä ilman kovempia vasta-argumentteja. Mutta, todettakoon että vaikka alan itsetuntemus on välttämätöntä niin silti en näe samanlaisen lähestymistavan toimivan perinteisissä tieteissä. Yksi mielestäni hyvä syy oppihistorialliseen lähestymistapaan on samanaikaisesti pyrkiä hakemaan tukea sille, että kyseessä on oikeasti tiede. Ihmistieteet kun eroavat muista tieteistä huomattavasti – kuten lukija myöhemmin huomaa.

Mutta, lyhyt johdanto maailmanpolitiikan teoriasuuntauksiin niin, että niistä olen karsinut oppihistorian.

Realismi pohjaa inhorealistiseen olettamaan valtioiden toiminnasta. Pääoppina oli anarkismi – maailma siis on oikeasti paha paikka jossa kamppaillaan vallasta. Valtiokeskeisyys oli yksi pääoppi, vaikka tätä lievennettiin vain kokonaisjärjestelmiä selittäväksi teoriasuunnaksi.

Idealismi on realismin vastavoima. Peruskysymykset olivat rauhaan tähtääviä: maailmanhallituksen mahdollisuus, kollektiiviinen turvallisuus. Samoin pohdittiin kansainvälisiä regiimejä ja ongelmian hallintaa. Perusopit perustuivat korostivat periaatteita, normeja ja yhteistyötä.

Kuitenkaan idealismi ja realismi eivät selittäneet tarpeeksi luovasti sitä, miten yhteiskunta toimii. Konstruktivistit uskovat, ettei yhteiskuntaa ole olemassa – on vain sosiaalisia uskomuksia, joiden pohjalta toimimme.

Myös globaalisaatio näkyy yhteiskuntatieteissä. Nykyisin globalismi on eräs oppisuunta, mutta sillä ei ole itsenäistä luonnetta. Globaalisaation sisällä on kaksi tutkimussuuntaa: globaalisaation tutkiminen ja globaalisaation ongelmien tutkiminen. Näihin tutkimuskysymyksiin se siis soveltaa realismia, idealismia ja konstruktivismia pohtien mikä näistä teorioista sopii parhaiten sen käyttöön.

Mainitaan myös behavioralistinen tieteellisenä liikkeenä, joka pyrki tieteellistämään politiikan tutkimusta. Metodologisena oppina behavioralismi pyrki luonnontieteellisten menetelmien soveltamiseen, mutta poiki myös muita tuloksia metodologiakeskustekun vahvistuessa (esimerkkinä mainittakoon päätöksentekoteoriat): yhteiskuntatieteiden metodologiaa ei oltu ennen nostettu pääkysymykseksi. Vaikka lupasin poistaa oppihistorian mainitsen silti, miksi behavioralimi katosi; se on liian teoreettista – ratkaisuja tarvittiin käytännön ongelmiin.

Lienee syytä mainita myös kaksi perusnäkemystä siitä, miten maailma rakentuu:

Toimijakeskeinen järjestelmäanalyysi kuvaa valtion (tai muun organisaation) syötteistä, tuotteista ja palautteista (input, output, feedback) toimivaksi järjestelmäksi. Kuitenkin toimija vaikuttaa aina ympäristöön ja ympäristö toimijaan – malli ei ole täydellinen.

Holistinen malli taas korostaa toimijoiden keskenäisriippuvuutta. Toisinsanoen, se mitä Toimija1 tekee vaikuttaa myös Toimijaan2. Yleisesti toimijat toimivat tietyn kehyksen sisällä – tässä kohtaa malli kohtaakin yhden ongelmansa: toimijat voivat vaikuttaa itse kehykseen jonka sisällä ne toimivat.

Kuten havaitsette, kumpikaan teoria ei pysty selittämään maailman menoa hyvin. Tieteellisesti kysymys on varsin haastava. Tähän palaan myöhemmin…

Kulunut 2006 vuosi on ollut varsin kiintoisa ja sisältänyt huimia ponnistuksia niin yksilön kuin kansakunnan tasolla. Kuitenkin olemme onnistuneet niissä varsin hyvin ja on aika taputtaa itseämme selkään.

Olemme olleet toisen kerran Euroopan unionin puheenjohtajamaa ja lukuunottamatta ylittynyttä budjettia ja liioiteltuja turvatoimenpiteitä täytimme pikkuiselle jäsenvaltiollemme asetetut toiveet. Onneksi suuri ja mahtava Saksan liittotasavalta ottaa huostaansa Turkin problematiikan ja perustuslain pykäläkriisin.

Samoin olemme juhlistaneet kansalaisvaikuttamisen 100 juhlavuotta ja SMASH-Asemin ja itsenäisyyspäivän mielenilmauksien esimerkkit osoittavat edelleen kuinka myötämielisesti Suomi suhtautuu kansalaisvapauksiin. Kuitenkin juhlavuosi salli varsinaiset pippalot eduskunnalle – niin komiat että jopa tarkastusvirasto haluaa tutkia niiden papereita uudestaan.

Koulutusmaailmassamme on tapahtunut pieniä muutoksia niin ainereaalin kuin äidinkielen ylioppilaskokeen kautta. Samaan aikaan opiskelijoiden toimeentulon tasoa tarkistettiin parlamentaarisessa vastuunalaisuudessa. On syytä huomata, että vain Suomen loistava koulutusjärjestelmä pystyy luomaan luovia kykyjä – kuten Mr. Lordi – jotka ylläpitävät kansakuntaamme globaalisaation puristuksessa.

Valitettavasti en voi omaa tilinpäätöstäni vuodesta 2006 vielä antaa muutaman puuttuvan tenttituloksen takia. Kuitenkin on syytä olettaa, että olen saavuttanut itselleni asettamani tavoitteet kohtuullisesti.

Toverit, камрады

Kuitenkaan ei ole aikaa jäädä laakereille lepäämään. Maallamme on ensi vuonna suuria haasteita edessä… Tarvitsemme lupaavia diplomi-insinöörin alkuja, filosofian ylioppilaita ja myös muutamia humanoideja.

Tulevana vuonna 2007 meidän on aika valita itselle uusi 200 hengen delegaatio edustamaan arvojamme ja toteuttamaan visiotamme. Maallamme on samoin suuri kunnia majoittaa eurooppalaista kulttuuritapahtumaa ja samaan aikaan esitellä loistavaa suomalaista keittiötä vieraillemme. Myös kansainväliset pulmat, kuten ilmaston muutos – vaikuttavat elämäämme. Saatamme joutua tottumaan mustiin jouluihin tulevaisuudessa.

Lopettakaamme hetkeksi kukkahattuilu ja lasketaan jalat maanpinnalle: Suurimmalla osalla blogin lukioista on velvollisuuksia kansaneläkelaitosta kohtaan. Ne joilla niitä ei ole – kyllä teidänkin jotain tulee saada aikaan – esimerkiksi tämä saattaa olla edessänne.

Siispä uskon, että jokaisen tulisi nyt uutena vuonna katsoa itseensä ja miettiä mitä aikoo tulevan vuoden aikana saavuttaa. Itse lupaan näin julkisesti, häpeärangaistuksen uhalla, harjoitella yhden uuden ohjelmointikielen hallinnan muiden opintojeni ohessa. Kuten blogin lukijat ovat varmasti huomanneet, olen puhunut blogissa runsaasti monitieteellisyyden puolesta.

Toivon humanoidin esimerkin rohkaisevan kaikkia niitä, jotka vielä ovat epävarmoja ja lopetan Gene Roddenberryä mukaillen:

Our five-year mission: to explore strange new worlds, to seek out new life and new civilizations, to boldly go where no man has gone before.