Ei toki kansanedustajana ainakaan niin helposti, vaan tutkimusapulaisena.

Aamu lähestyi kahdeksaa kun kipusin portaita ylös. Ovesta sisään ja nimeni oli onneksi listassa. Turva-tarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään outoa. Siispä olin sisällä eduskunnassa ja minut neuvottiin kabinettiin odottamaan kansanedustajaa.

Osana laadullisten menetelmien kurssia teemme kukin kurssilainen yhden haastattelun. Eli siis vierailemme eduskunnassa ja suoritamme puolistrukturoidun kysymys-vapaamuotoinen keskustelu-session. Kyseessä on jonkinmoinen välimuoto täysin ohjatusta strukturoidusta kesksutelusta ja vapaasta teemahaastattelusta.

Aluksi olin hiukan pettynyt siihen, että opettaja oli valinnut tälläisen menetelmän, itseäni viehätti paljon enemmän teemahaastattelun vapaamuotoinen keskustelu – mutta jo tälläinenkin haastattelu jännitti tarpeeksi, mihinköhän kuntoon teemahaastattelu olisi minut saanut.

Eli istuin siellä kabinetissä kun kansanedustajani tupsahti sisään. Haastattelun sisällöstä en voi kertoa – olemme kirjoittaneet yksisuuntaisen salassapitosopimuksen kansanedustajan kanssa, eli tutkimusryhmämme ei tule paljastamaan mitä nauhurille on sanottu ja kenen toimesta. Aiheet liittyivät puolustusvoimien maineeseen, strategiaan sekä Suomen tulevaisuuteen noin yleensäkin. Noin puoli tuntia myöhemmin haastattelu oli ohi.

Seuraavaksi oli aika kirjoittaa haastattelu puhtaaksi. Kuulema puhtaaksikirjoitukseen kuluva aika on noin kahdeksan kertainen varsinaiseen haastatteluun ja omat kokemukseni tukevat havaintoa. Onneksi kirjallisuudessa puhutaan mahdollisuudesta käyttää tutkimusavustajaa tässä likaisessa vaiheessa; ehkä tämä sitten kun olen vanhempi ja viisaampi.

Kurssimme tuotti lopulta 120 sivua normaalimarginaalista A4-tekstiä. Nyt se pitäisi analysoida ja tuottaa tästä minitutkimus.

Verkkosivuillani vierailleet ovat varmasti huomanneet minkälainen avoimuuslinja minulla on omiin töihini: ne ovat kaikki luettavissa, vaikkei tämä ehkä täysin viisasta olekaan. Esimerkiksi pohdintani informaatioteknologiasta ja politiikasta on jo verkossa muttei vielä loppusijoitettuna oikeaan paikkaan. Pidän imarreltavana jos joku oikeasti pitää tälläisiä humanoidin tekstejä niin arvokkaina että niihin kannattaa tutustua.

Kuitenkin suhtautuminen näihin aiheisiin vaihtelee varsin huomattavasti. Olin mukana ryhmässä joka julkaisi luentomuistiinpanot verkossa ja sai varsin arvostelevia kommetteja osakseen – luennoitsijan puolelta. Tässä selvästi kohtaa kaksi erilaista toimintakulttuuria ja silloin asiat eivät enää ole siistejä ja kivoja.

Pääargumenttimme oli että yliopiston opetus on lain pohjalla avointa, mutta tätä on vaikea syventää koska en ole lakimies tai edes lukenut hallituksen esitystä ja muita esitöitä. Kuitenkin, ainakin yhteiskuntatieteiden luennoilla ihmisten kädet käyvät kuumana kun raapustellaan huomioita ja ajatuksia luennon sisällöstä. Siitä miten tiettyjä termejä pitäisi tai voisi tulkita; itse usein kirjoitan omia ajatuksiani aihepiiriin liittyen tai sitä sivuten.

Toisaalta vasta-argumenttina esitettiin suunnilleen verkkomedian perustavanlaatuinen ero paperisesta mediasta. Verkkomediaa on helppo jakaa eteenpäin ja se tulee nopeasti kaikkien nähtäviksi. Sen sijaan luentomuistiinpanot ovat rajtumman joukkion saatavilla – niitä lainataan enintään muutamalle tutulle jotka eivät olleet luennolla.

Nyt tulee jännittävä ajatus; koska luennot ovat kuitenkin julkisia tilaisuuksia – onko se ongelma että niitä kommentoidaan verkossa. Olen täällä blogissakin valitellut useampien luentosarjoja ja välillä jopa moittinut niitä. Olen kiinnittänyt huomiota luennoitsijan käyttämään terminologiaan ja jatkanut pohdiskelua virtuaalisella muistikirjallani. Kannattaako kenenkään siis tulla luennolle jos ei ole valmis siihen että aiheesta käydään yleistä keskustelua?

Toisaalta ymmärrän miksi kaikki eivät välttämättä halua että luentoja tarkkailtaisiin erityisellä täsmällisyydellä. Se saannaa nostaa jännitystä ja pelkoa siitä mitä uskaltaa sanoa kun kaikki potentiaalisesti sattuukin yleisesti saatavilla olevaan mediaan jossa se myös pysyy. Omaa virhettään olisi vaikea korjata jos sellainen esitykseen jostain syystä sattuisi. Tai mitä jos sanomani tulkittaisiin väärässä kontekstissa?

Tästä huolimatta on aika tehdä lupauksia: jos joskus opetan yliopistossa, materiaali tulee olemaan sopivalla lisenssillä varustettu ja kaikenlainen kommentointi ja keskustelu sallittua. Olen muutaman kerran saanut palautetta siitä mitä olen verkkosivuillani julkaissut koulutöistä, mutta palaute ei ole ollut erityisen negatiivista.

Kuten useimmat opiskelijat, teen tosi epämääräisiä asioita työkseni. Eksyin opettamaan SPSS-ohjelmistoa valtiotieteelliseen tiedekuntaan jo toistamiseen. Kurssin sisältöä sen enempää moittimatta (niissä olisi kyllä varsin runsaasti pohdittavaa) kerron tämän illan luennoista.

Eräs opiskelija nimittäin kysyi miten korrelaation p-arvo lasketaan. SPSS-ohjelma laskee sen, mutta ei tietenkään esitä laskukaavaa suoraan. Mietin hetken aikaa; muistelen että kaava on olemassa ja se liittyy jotenkin T- tai normaalijakaumiin. Mutta kaava ei vain palautunut mieleeni; lupasin toki kaivaa sen esille muttei se kuulema ollut tarpeellista.

Kuitenkin kotona tämä asia häiritsi mieltäni, mitenkäs tämä pitikään tehdä. Kaivoin hyllystäni Snedecorin ja Cochranin (1980) teoksen Statistical methods voidakseni virkistää muistiani. Ja toki se virkisti: korrelaation nollahypoteesina on ettei korrelaatiota olisi. Tietyllä luotettavuudella tästä hypoteesista voidaan siis luopua (p-arvo) tietyllä todennäköisyydellä. Tämä taas saadaan t-jakaumalla tyypillisesti vapausastein . Itse t-arvo taas on . Tulipahan selvennettyä tätäkin ainakin itselleen.

Etsinnässäni satuin myös katsahtamaan Metsämuurosen (2006) teosta Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Puuttumatta termin ihmistieteet pahuuteen, havaitsin että teos on minulle varsin relevantti ja merkittävä jos ei muuten niin viiteaineistona: teenhänkevään aikana niin laadullisen kuin määrällisen tutkimusmenetelmän harjoitustyön.