Pieni Matti oli syksyllä ihan ulalla maailman menosta ja törmäsi omaan tutoriisa, joka suostutteli Mattia hallitukseen. Matti sitten eksyi vaalikokoukseen ja hän joutui pääsi hallituksen jäseneksi. Hallituksen sisäisessä tehtävänjaossa Matista sitten tuli sihteeri, koska kaikkiin muihin tehtäviin oli jo ammattitaitoiset ihmiset.

Nyt sihteerinä olen päässyt tutustumaan kokoustekniikan ihanaan maailmaan – myös ihaniin pöytäkirjoihin ja niiden tuottamiseen. Jostain ihmeestä elin aikaisemmin käsityksessä, että pöytäkirjat pyrkivät kuvaamaan kokouksen todellista kulkua; käsitykseni osoittautunut virheelliseksi on.

Kiintoisa päättely on mielestäni seuraava: Kokouksen pöytäkirja on julkinen dokumentti. Koska se on julkinen dokumentti, siinä ei saada pahoittaa kenenkään mieliä. Siispä pöytäkirjoja saatetaan joutua sensuroimaan niin ettei kukaan siitä loukkaantuisi.

Tähän mennessä äänestystuloksia olen piilottanut ja pieniä sanamuotoja olen muokannut. Tosin, sen lisäksi ainakin meillä raha on jotain niin mystistä ettei siitä mitään haluta kirjoittaa mitään pöytäkirjaan. Tämä on varsin ristiriitaista, koska nimenomaan pöytäkirjasta pitäisi minusta löytyä tarkat summat joista ollaan sovittu.

Mutta ei anneta tälläisen yksityiskohdan häiritä elämäämme – ketä nyt kiinnostaisi mahdollisessa väärinkäyttötilanteessa selvitellä mitä ollaan sovittu ja millä tavalla.

Sitten kiintoisaa on myös se, kuinka nopeasti voidaankaan norsunluutornittua; miksi ihmeessä isoa liutaa työryhmiä joihin nimenomaan haluttiin laajaa opiskelijaedustusta ei olisi voitu julistaa yleisesti avoimeksi? Ainoa mitä siitä olen pöytäkirjasta lukenut oli ehdoitus siitä että nimetään henkilöt vain norsunluutornista ja norsunluutorni kannatti ehdoitusta.

Mutta, mitäpä pieni Matti voisikaan tietää – hänhän on vain sihteeri.

Viime keskiviikkoa olin järjestämässä ainejärjestöni kanssa tiedekunnan opiskelijoille haalarijuhlallisuuksia. Suurin osa järjestäjistä pukeutui valtiotieteellisen tiedekunnan punaiseen, mutta muutama yllättyskin löytyi: yksi tietojenkäsittelytieteen keltainen ja yksi täysin haalariton ihminen.

En ymmärrä mitä hienoa rakkaat opiskelijatoverini näkevät punaisissa tai keltaisissa haalareissa. Haalareita odotettiin jännityksellä, puhuttiin siitä mitä tarroja niihin ajatellaan ommeltavan ja pohdittiin mikä on parats tapa käyttää haalaria: kokonaan päällä vai vyötäisille sidottuna.

Opiskelijoilla on paljon erilaisia tapoja: akateemisiä pöytäjuhlia, vappuun liittyviä traditioita ja kaikenmaailman juhlia. Teekkareilla on tupsulakkinsa, melkein kaikilla haalarit ja liuta traditioita joilla pyritään sosiaalistamaan fukseja opiskelijaelämän saloihin.

Mutta tämä ei oikein toimi jos tietoisesti vastustaa sosiaalisointia; ei näe mitä niin hienoa on olla aamulla pää kipeänä jonkun satunnaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan vieressä yrittäen miettiä mitä ihmettä illalla ja yöllä oikeasti sattui. Myönnetään, toki sosiaalinen elämä – suhdeverkostojen luonti – on välttämätöntä nykyaikana. Mutta sen voi luoda myös oppituntien ja niiden taukojen aikana varsin hyvin.

Vaikeinta erilaisessa opiskelijaelämässä on saada muilta hyväksyntä omalle erilaisuudelleen. Yliopiston suvaitsevuus on osissa asioita varsin suurta, osissa taas pientä. Jos ei sosiaalisoidu normaalin prosessin myötä opiskelijaelämään edessä on melko varmasti hankaluuksia.

Ensimmäiseksi opiskelijan kannattaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa selventää ja parantaa suhdettaan alkoholiin, valitettava tosiasia on että se on melkein välttämätön taito. Sivuhuomautuksena todettakoon, että sen verran kuin olen matemaattis-luonnontieteellistä tiedekuntaa seurannut ei siellä tätä niinkään vaadita.
Toiseksi, kannattaa varautua elämässään pitkiin iltoihin ja keksiä hyviä keskustelunaiheita melkein varalle.
Kolmenneksi tulee osata jalo valvomisen taito ja pysyä hereillä kolmeen tai neljään sekä herätä seuraavana aamuna kello 9 luennolle.
Neljäntenä seikkana, opiskelijan on syytä olla tutustunut oman paikkakuntansa juhlapaikkoihin niin että tietää missä juhlat ovat.

Tosin, valtiotieteellisessä tiedekunnassa on separistinen liike: käsittääkseni käytännöllisen filosofian opiskelijat ovat tehneet rationaalisuustarkastelun haalareiden suhteen ja päätyneet samaan tulokseen kuin minä.

Joulukuu. Pian alkaa piparit tuoksumaan ja glögi virtaamaan. Ja ihanat mainokset, joululahjalistat ja kaikki muu. Tosin, meillä alkaa perhe olemaan niin vanha että punapukuiseen mieheen ei enää uskota. Mutta ei anneta tälläisen yksityiskohdan pilata joulun ilosanomaa, mahdollisuutta käyttää veronpalautuksia kaikkeen turhaan.

Mutta joulukuussakin pitäisi olla ahkera ja saavuttaa huomattavia tuloksia. Oikeastaan, tulosohjaus on hämärä käsite, joka voi johtaa vääristymiin hallintomme toiminnassa. Mutta, pyydän arvon lukijoita ajattelemaan hetkisen itse ja selvittämään oma mielipiteensä tulosohjauksesta – ei kannata ostaa vakuuttavia (ja kalliita) humanoidin mielipiteitä vain koska hän on humanoidi.

Mutta, jotta blogin lukija voisi ymmärtää yliopistoelämää, niin hahmottelen tulevaa kuukautta ja sen suuria merkkipaaluja kaikkien iloksi (toki tähän liittyy korkeampi tavoite, mutta en paljasta sitä vielä tässä kohtaa):

• Uusi rahoituserä KELAlta saapuu. Jotkut kutsuvat sitä myös opintotueksi, mutta sen voinee käsittää palkkana opiskelusta.
• Euroopan unionin toiminnasta tulossa tentti, jossa vastaan yhteen kysymykseen kolmesta.
• Luentopäiväkirjan palauttaminen julkisen hallinnon kehittämisestä.
• Suomen poliittisen järjestelmän tentti, jossa kysymykset on tarjottu etukäteen.
• Julkishallinnon tentti, jossa on lyhyitä määritelmiä ja esseitä.
• Tilastotieteen harjoitustyön tekeminen ja palauttaminen.
• Ohjelmoinnin harjoitustyön tekeminen.
• Yksi kokous, joka osuu osittain päällekkäin luennon päälle.

“Työjärjestykseen, bloginpitäjä!” huudahtaa viaton lukija. Totta, ajatukseni harhautui liikaakiin joulukuun suunnitteluun. Minun piti antaa muutamia neuvoja tuleville yliopisto-opiskelijoille. Täsmällisemmin vain yksi, koska en ole vielä sisäistänyt kovinkaan paljon ja olen fuksi.

Mikä on suuri opetukseni siis? Opiskelijaelämän tulisi olla tasapuolinen yhdiste opiskelua ja elämää. Toisen päästäminen dominoivaksi osapuoleksi on haitallista, mutta liiankin helppoa.

Mutta miten sellaisen elämän voi hankkia? Elämän saa opiskeluaikana kätevimmin oman ainejärjestön kautta. Jos tämä ei viihdytä, vaan toivoisit enemmän poikkitieteellistä lähestymistä, Helsingissä osakunta on juuri. Muissa paikoissa kannattaa yrittää etsiä ylioppilaskunnan piiristä itseään kiinnostavaa toimintaa (joka siis on myös Helsingissä mahdollista). Sitten on yksi, vähintäänkin arveluttava keino, mutta uskon että kiva työpaikkakin täyttää määritelmän.