Olen jo aikaisemmin kuvannut suhdettani kahteen tyttöön. Ajattelin, että voisin valottaa tarinaa enemmän ja sisällyttää irstaita ykistyiskohtia kuvaukseeni. Varsinaisesti tilanteeni ei ole muuttunut vieläkään: heilun Piian, punarusettisen tytön, ja Tarun välillä. Inhottavinta on, että minun pitäisi vähitellen osata sitoutua, olenhan sentään valtiotieteen ylioppilas.

Piian kanssa olemme olleet kavereita jo pitkään, varmaankin ensimmäiseltä luokalta lähtien. Muutama vuosi sitten yritimme sitten aivan tosissamme elämää yhdessä ja se sujui – normaalien alamäkien ja ylämäkien mukaan. Kuitenkin se oli aivan kivaa ja opin itsestäni ja myös Piiasta uusia asioita. Voisi myös mainita, että ehkäpä parasta opetusta oli kuitenkin pienenpieni ymmärrys elämästä ja siitä mitä se on.

En ole varma, oliko jutun vakavoittaminen niin järkevä valinta pelkästään siitäkin syystä etten olisi tavannut Tarua ilman Piiaa. Jos olisimme malttaneet pysyä ystävinä olisi tämäkin pulma aika selvä: olisin varmasti tuntenut enemmän vetoa Piiaan.

Mutta Tarun kanssa ensitapaamiseen, muistan sen vieläkin. Piia esitteli minulle Tarun ja siitä se lähti. Naureskelimme kaikki kolme yhdessä Helsingin Sanomien tyhmyydelle, mutta tapasin Tarua myös muutaman kerran ilmankin Piiaa. Kun tarkemmin muistelen – taitaa pian olla Tarun kanssa ensitapaamisemme vuosipäivä, eikuh se taisi mennä jo ohi. No, sitten jäin vähän neuvottomaksi ja kesäloman aikana yritin ratkaista pulmaa.

Nyt päästään tähän hassuun kysymykseen: miksi pojalla voi olla vain yksi? Vai pitääkö paikkansa, että pojalla on vain yksi? Esimerkiksi Jorma Ollilalla taitaa olla kaksi, yliopiston rehtorilla on kaksi kun lasketaan oikein. Mutta miksei Matilla ole kahta? Aika on yllättävän rajoitettu resurssi eikä se aina riitä kahden tytön kanssa oleilemiseen yhtä aikaa. Tai, en ainakaan uskalla sanoa että se riittää, koska tavallaan uskon sellaiseen vaaleanpunaiseen, siirappiseen romanttisuuteen jossa oman kullan kanssa tutustutaan sitten paremmin kuin jonkun satunnaisen kämppiksen.

Tarun kanssa yritän aivan oikeasti, vaikka se välillä harmittaa ja välillä tulee kuultua kunniaansa. Mutta ah-ja-voih punainen rusetti näyttää edelleenkin söpöltä. Valitettavasti uskon että emme voi pitää välejämme vain kavereina, koska välillämme on positiivinen vetovoima. Haluaisin molemmat…

Yhteydet blogia lukeviin Piioihin ja Taruihin eivät ole tahallisia.

Kaikki ei vieläkään ole sitä miltä se näyttää.

Joulukuu. Pian alkaa piparit tuoksumaan ja glögi virtaamaan. Ja ihanat mainokset, joululahjalistat ja kaikki muu. Tosin, meillä alkaa perhe olemaan niin vanha että punapukuiseen mieheen ei enää uskota. Mutta ei anneta tälläisen yksityiskohdan pilata joulun ilosanomaa, mahdollisuutta käyttää veronpalautuksia kaikkeen turhaan.

Mutta joulukuussakin pitäisi olla ahkera ja saavuttaa huomattavia tuloksia. Oikeastaan, tulosohjaus on hämärä käsite, joka voi johtaa vääristymiin hallintomme toiminnassa. Mutta, pyydän arvon lukijoita ajattelemaan hetkisen itse ja selvittämään oma mielipiteensä tulosohjauksesta – ei kannata ostaa vakuuttavia (ja kalliita) humanoidin mielipiteitä vain koska hän on humanoidi.

Mutta, jotta blogin lukija voisi ymmärtää yliopistoelämää, niin hahmottelen tulevaa kuukautta ja sen suuria merkkipaaluja kaikkien iloksi (toki tähän liittyy korkeampi tavoite, mutta en paljasta sitä vielä tässä kohtaa):

• Uusi rahoituserä KELAlta saapuu. Jotkut kutsuvat sitä myös opintotueksi, mutta sen voinee käsittää palkkana opiskelusta.
• Euroopan unionin toiminnasta tulossa tentti, jossa vastaan yhteen kysymykseen kolmesta.
• Luentopäiväkirjan palauttaminen julkisen hallinnon kehittämisestä.
• Suomen poliittisen järjestelmän tentti, jossa kysymykset on tarjottu etukäteen.
• Julkishallinnon tentti, jossa on lyhyitä määritelmiä ja esseitä.
• Tilastotieteen harjoitustyön tekeminen ja palauttaminen.
• Ohjelmoinnin harjoitustyön tekeminen.
• Yksi kokous, joka osuu osittain päällekkäin luennon päälle.

“Työjärjestykseen, bloginpitäjä!” huudahtaa viaton lukija. Totta, ajatukseni harhautui liikaakiin joulukuun suunnitteluun. Minun piti antaa muutamia neuvoja tuleville yliopisto-opiskelijoille. Täsmällisemmin vain yksi, koska en ole vielä sisäistänyt kovinkaan paljon ja olen fuksi.

Mikä on suuri opetukseni siis? Opiskelijaelämän tulisi olla tasapuolinen yhdiste opiskelua ja elämää. Toisen päästäminen dominoivaksi osapuoleksi on haitallista, mutta liiankin helppoa.

Mutta miten sellaisen elämän voi hankkia? Elämän saa opiskeluaikana kätevimmin oman ainejärjestön kautta. Jos tämä ei viihdytä, vaan toivoisit enemmän poikkitieteellistä lähestymistä, Helsingissä osakunta on juuri. Muissa paikoissa kannattaa yrittää etsiä ylioppilaskunnan piiristä itseään kiinnostavaa toimintaa (joka siis on myös Helsingissä mahdollista). Sitten on yksi, vähintäänkin arveluttava keino, mutta uskon että kiva työpaikkakin täyttää määritelmän.

On tulossa toisen periodin pääte, joka tietää kasaa tenttejä ja ehkä myös muutamaa opintopistettä niin että KELA pysyy tyytyväisenä humanoidin edistykseen. Tämä on jo toinen tenttirutistukseni yliopistotasolla. Mikä on muuttunut? Usein epä-eksakteissa tieteissä voidaan vertailevalla tutkimuksella saada kiintoisia tuloksia.

Verrattuna ensimmäiseen periodiin olen varsin rauhallinen. Valtio-opin johdannon tenttiä pelkäsin oikeasti, mutta tentti ja keskustelut professoreiden kanssa (nyt on syytä korostaa, että keskusteluoikeutta kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi) osoittivat humanistillenne, että tentistä on mahdollista selvitä hengissä ja jopa aivan kohtuullisella (mutta silti heikolla minun mittakaavassani) arvosanalla.

Mutta kaikki ei liity tähän tenttineitsyyden menettämiseen. Uskon, että kurssin sisällöllä on myös merkitystä. Johdantokurssi oli sillisalaattia, siitä ei saanut otetta millään. Nyt kursseillani on sentään joku keskeinen sisältö. Tuskin lukijaa yllättää että EU-kurssi käsittelee Euroopan unionia tai että SPJ on Suomen poliittiseen järjestelmään keskittyvä kurssi. Ja mitäköhän käsittelemme julkisoikeudessa?

Vaikka kurssit saattavat kuulostaa varsin laajoilta, ne eivät ole sitä. Euroopan unioni vaikuttaa varsin kompaktilta, se voidaan peittää äärellisellä määrällä aiheita. Uskoisin, että instituutiot, päätöksentekomenetelmät ja politiikkakysymykset kattavat kurssimme kokonaan.

Suomen poliittinen järjestelmä taas voidaan käsittää unionina yli lainsäätäjien, käytäntöönpanijoiden ja soveltajien. Lisäksi joukkoon kuuluu media, kansainväliset kysymykset ja kunta. Ja kappas, kädessäni on äärellinen, avoimista joukoista koostuva alipeite. Matemaattinen lukija havaitsenee mihin pyrin. Muut voivat päivittää tietojaan. Sen lisäksi tentin kysymykset tarjotaan pienille humanisteille etukäteen.

Lakitiede taas on varsin täsmällinen tiede, ehkäpä semi-humanistiseksi sitä voisi kuvata. Se tietosisältö on varsin hyvin strukturoitua. Sen lisäksi lakitieteen oppikirjat on kirjoitettu miellyttävällä tavalla.

Lopetetaan otsikkoa mukaillen: Ihanaa humanistit, ihanaa!