Päätin että kerron sen Tarulle tänään. Olen jo useamman kerran sitä lykännyt, mutta kertaakaan en ole päässyt hölmistynyttä hymyä pidemmälle. Aina katseeno pysähtyy silmiin ja saparoihin joka hänellä oli jo ensikohtaamisella.

Puhelimeni soi – Taru oli alaovella. Portaissa kävely ja näemme jälleen. Halaamme. Kävelemme takaisin huoneeseeni. Suljen oven perässäni ja Taru ehtiikin jo istuutua sängylle. Käyn hänen viereensä istumaan ja laitan käteni hänen olalleen. Hetkisen näin oltuamme siirrymme enemmän makoilevaan asentoon, hänen päänsä on rintani päällä.

Taru rikkoo hiljaisuuden kysyen: “Vaivaako sinua joku? Olet ollut erilainen viimeaikoina.” Olenko noin helposti luettavissa pohdin mutta pysyn hiljaa. Käteni on Tarun vatsan päällä kun vihdoinkin avaan suuni.

“Taru – mä tahdon jutella” totean vähän tökerösti ja Taru katsoo minuun. Jatkan “Mä olen erilainen poika.” Taru katsoo minua kummasti ja kysyy mitä ihmettä tarkoitan. Nielaisen syvään, uskallanko muotoilla sitä ääneen. “Mä yritän tulla kaapista” totean hiljaa ja hiljenen.

Taru katsoo hetken aikaa, miettii ja kysyy: “Enkö mä merkitse sinulle mitään sitten?” Olen hiljaa ja katson kuinka kyynel valuu hänen poskeaan pitkin. Sain tytön itkemään, enkä ole ollenkaan iloinen. “Olet mulle aina rakas” vastaan ja puristan häntä vähän lujempaa. Hän kuitenkin aivan ymmärrettävästi tahtoo pois, enkä yritä häntä pysäyttää. Ovi pamahtaa kiinni ja kaduttaa: satutin jotakin joka minulle on tärkeä.

Seuraavana aamuna herään tekstiviestiin: “Aina ei pidä sopeutua yhteiskuntaan, välillä yhteiskunnan pitää sopeutua sinuun.”

Olen ilmoittautunut Atlas.TI-ohjelmistoa harjoittavalle kurssille, eli laadullista tutkimusta suorittavat tietokoneohjelman kurssille. Nyt olen aloittanut harjoitukset tämän ohjelmiston kanssa: loin hermauttisen yksikön ja nyt pitäisi koodata aineistoon avainsanoja.

Mutta, ongelmia edessä: enhän minä osaa laadullista tutkimusta tehdä vaikka osaankin tietokoneohjelmaa käyttää. Nyt päästään muna-kana-ongelmaan. Minulla tulee pakollisena kurssina laadullisia menetelmiä, joita ajattelin opiskella kurssin “Kvanlitatiivisten aineistojen tietokoneavusteinen analyysi”. Pidän järkevänä opiskella käyttämään ohjelmistoa ennen kurssille menoa, mutta toisaalta en ole tutustunut vielä laadullisiin menetelmiin – nehän tulevat vasta sillä kurssilla.

On olemassa vain yksi ratkaisu: käynnistää hermeuttinen syöksykierre ja tutustua laadulliseen tutkimukseen. Aikaa tähän on alle viikko aikaa. Tosin, teos on suomenkielinen ja toivoakseni varsin ohut. Tärkeimpänä havaintova voidaan todeta, että yliopisto ei aina toimi siten miten sen uskoisi toimivan.

Minulla oli eilen harvinainen mahdollisuus tavata Unto Hämäläinen, politiikan toimittaja ja blogaaja Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä. Hänet saatiin puhumaan Valtio-opin opiskelijoiden r.y. järjestämään torstaikabinettiin.

Oikeastaan, aihekin oli varsin mielenkiintoinen, tai oikeastaan Unto sen mielenkiintoiseksi muotoili. Yksi pääkysymys ehkä olisi ollut: “Miten Web 2.0 vaikuttaa poliittiseen elämään?” Pääväite oli, että median aikaisempi rooli suodattimena poliitikkojen ja kansan välissä on vähitellen murtumassa tiedonvälityksen avautuessa yhä laajemmin. Täsä esimerkkeinä voidaan pitää

• poliitikkojen ylläpitämät blogit
• kansalaiskeskustelun siirtyminen esimerkiksi kunnan verkkopalstalle
• mahdollisuus kansalaisadressien muodostamiseen verkossa

Tämä on juurikin sitä mistä Web 2.0:ssa on minulle kyse; teknologiat ovat epäolennaisia mutta ihmisten välisen kommunikaation parantaminen on merkittävää. Toki Web 2.0:lan merkitys on vähintäänkin epämääräinen; toisille se on CSS; AJAX ja XML, toiset tahtoo taas korostaa isoja fontteja ja söpöjä ikoneita, mutta minulle yhteiskuntatieteilijänä se on mahdollisuus sosiaalisuuteen verkossa – erästä suomalaisperäsitä yritystä lainaten “Connecting People“.

Oikeastaan, Unto käsitteli aihetta paljolti oman bloginsa kautta. Hänen bloginsa ovat muodostaneet tietyn yhteisön joka lukee ja aktiivisesti osallistui siinä käytävään keskusteluun. Samoin tietyt ehdokkaat ainakin onnistuivat Unton mukaan verkkoteknologioiden hyödyntämisessä.

Voidaanko peräti puhua viestinnän vallankumouksesta piakkoin? Vai pitäisikö siitä puhua jo? Vai – kuoleeko internet kuten TKK:n professori uskoo? Nyt ainakin viestinnän tutkijoiden pitää olla hereillä, mutta myös politiikan tutkijoiden pitäisi ehkä havainnoida muutoksia yhteisössämme ja muodostaa teoriotansa enemmän (mietteitä tenttikirjasta jota luen).

Toki, puhuimme myös äänestysaktiivisuudesta ja sen nostattamisesta. Mutta, siellä ei noussut esille mitään uutta. Politiikan tutkijat aina vain kummastelevat äänestystilastoja, mutta mitöön konkreettista niiden muuttamiseksi ei koskaan saada aikaan.