Teknologia-alakin heräilee vähitellen: pelkät koodarit eivät ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kun jopa IBM, entinen laitevalmistaja ja nykyinen palvelutalo, huomauttaa laajemman osaamisen tarpeesta on syytä huolestua. Nykyisessä maailmassa ei riitä, että on yhden alan huippu (vai riittääkö?) vaan pitäisi olla laaja-alaista poikkitieteellistä näkemystä.

Muistan Päivölän kansanopiston ajoilta rehtori Juha Vuorisen opetuksen siitä, että pitää hankkia vankka ja laaja-alainen sivistys ja erikoistua sitten tiettyyn alaan johon tutustuu tarkemmin. Näin hän opasti meitä, matematiikkalinjan opiskelijoita. En tiedä sitten kuinka moni niitä oppitunteja todella kuunteli, mutta omaa opintosuunnitelmaani katsellessa ainakin toivoisin olevani kuin IBM:n haluama T.

Tarve T-osaamiselle on varsin ilmeinen: nykyisin kun jokainen asia on kytköksissä toiseen asiaan ei enää riitä se että osaa oman asiansa, pitää edes pystyä puhumaan toisen tieteenalan kanssa. Tämä on varsin hankalaa, koska ihan huomaamatta voi alkaa käyttämään tieteenalalle kuuluvaa erikoistermistöä – siihen nykyinen yliopisto opettaa ja kannustaa: oman jargonin lisäksi suositaan yhden tieteenalan vahvaan hallintaan jota tukee muutama yleensä lähitieteenalaan liittyvä opinto. Mieleeni tulee tapaaminen erään mobiiliopetukseen tutustuneen opettajan kanssa: hän kommentoi että tieteelliselle työlle on vaikea löytää mitään sopivaa foorumia: teknisen alan ihmiset nauroivat pehmeälle lähestymistavalle ja pedagogit taas ihmettelivat teknistä höpötystä.
Meidän laitoksella suurin osa opiskelijoista lukee kansantaloustiedettä sivuaineena ja rinnalle yleensä otetaan vielä joku sosiaalitiede. Tämä on kaikin puolin helpoin ratkaisu: opiskelupaikat ovat lähellä omaa varsinaista opiskelualuetta (ainakin täällä Helsingissä) ja yleensä säätöä tulee vähemmän kun rytmi ja tavat ovat samanlaiset.

Tilanne tuntuu olevan varsin perinteinen: yrityselämä tahtoisi laaja-alaisempaa osaamista mutta yliopisto pitää kiinni akateemisesta riippumattomuudestaan eikä reagoi ympäristönsä toiveisiin. Tämä on valitettavaa; Helsingin yliopisto kaipaisi myös informaatioverkostojen tapaisen koulutusohjelman, joka yhdistäisi rohkeasti eri aineen opintoja. Toki vapaa sivuaineoikeus tukee tässä ainakin paperilla, mutta toisaalta uudet valmistumismääräajat eivät niinkään.
Olen jo aikaisemmin varsin voimakkaasti puhunut poikkitieteellisyyden eduista tieteen kannalta. Nyt IBM on nostanut esille, että myös työelämä tarvitsisi niitä jotka luovivat usean tieteen rajamaastossa.

Kävelin juuri hetki sitten ulkona. Ilma tuoksua aamukosteuden raikkaalle nurmikolle, nousevan auringon ensi säteet tulivat näkyviin ja taivas oli pinkki. Oli rauhallinen olo, ei ollut kiire mihinkään ja samaan aikaan poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus olla hetkinen yksin.

En tiedä muista; itselläni mielikuvitus on varsin tehokas jos sen päästää täysin valloilleen. Kävellessäni mietin tulevaisuutta, sitä mitä todella haluaisin elämältäni ja mihin osioihin keskittyisin tulevaisuudessa. Osaa haaveistani en kerro kenellekkään, suurin osa toiveistani ei toteudu – mutta jotain päiväkirjaan kirjoitettavaakin löytyi.

Mietin kolmatta akateemista vuottani, joka on nyt noin vuoden päässä. Edessä olisi kanditaatin työ – josta on jo nyt jotain epämääräisiä ideoita liikkeillä pääkopassani. Toki liian aikaisin ja tietenkin ne tulevat muuttumaan, mutta aina saa unelmoida.

Kanditaatin työn luonne on kirjallisuustutkielma, joten esimerkiksi seuraava aihe: “Poliittiset valtaindeksit, niiden sovellukset ja laskennallisuus” olisi mielestäni varsin kiintoisa aihe. Poliittiset valtaindeksit ovat taikalukuja, joiden pitäisi kertoa siitä kuinka voimakas jokin poliittinen ryhmittymä on maan parlamentissa.

Toisaalta uskon että virtuaalimaailmat sekä Web 2.0 tulevat myös politiikkaan suuremmissa määrin. Edelleen, olisi hauska arvioida “sähköistä politiikkaa” – eli sitä kuinka tietoyhteiskunnan perusrakenteita, palveluja ja uskoa voidaan sopivasti innovoida luomaan parempi yhteiskunta. Kuulostaa varsin epämääräiseltä lauseelta ja sen tuleekin. Aihe vaatisi enemmän tutustumista niin minulta kuin muilta paremmilta politiikan tutkijoilta.

Minulta on kysytty, miksi blogi keskittyy niin selvästi yliopistoelämääni. Minulle yliopistoelämäni pyrkii olemaan erillään niin vapaa-ajastani kuin työstä. Yliopistoelämäni on näistä näkyvin, ja ainoa jota haluan jakaa julkisesti. Siispä muut haaveeni pysyvät pääkopan sisällä.

Katselen ensi vuoden kursseja, edessä olisi pakollista tutkimusmetodologiaa sekä kaikkea muuta kivaa. Ollakseni täsmällisempi, ensiksi on edessä yleinen johdanto metodologia-opintoihin jonka jälkneen kevätlukukaudella on edessä niin vallan tutkimuksen kuin tilastollisten menetelmien kurssi.

Eihän tämä toki riitä nuorelle politiikan tutkijalle; onneksi yliopisto osaa pysyä poissa tieltäni. Ainoahan ohje mitä opintoihini olen saanut on ollut, että niihin kannattaa käyttää se viisi vuotta, eikä yrittää valmistua nopeasti pois alta. Siispä edessä on laaja valikoima politiikan tutkimuksen kursseja: moderni politiikka, nuoret politiikka ja Euroopan unioniin keskittyvä opintojakso. Tämän lisäksi suunnittelin vakavasti meneväni politiikan ja sukupuolen välistä yhteýttä käsittelevälle kurssille. Tämän kuultuaan tuttavani Tampereen teknillisestä yliopistosta ihmetteli mitä kaikkea humanisti voikaan opiskella. Vastaus on toki triviaali; melkein kaikkea – jopa terrorismin tutkimista – mutta ainakaan vielä ei ole ollut talonvaltauksen perusteita käsittelevää kurssia, johon selvästi on olemassa yhteiskunnallista tarvetta.

“Mutta, tuohan on vasta pääaine. Kai nyt humanoidi aikoo jotain muutakin saada aikaan?” kysyvät teekkariystäväni naureskellen. Tällaisella hädänhetkellä voi turvautua aina filosofiaan. Ei toki aivan puhtaaseen filosofiaan jota opetetaan humanistisessa tiedekunnassa vaan sellaiseen sopivan käytännönläheiseen joka on rakkaan valtiotieteellisen tiedekunnan vastuulla. Siellä on jännä sivuainekokonaisuus, joka käsittelee tieteen ja teknilogian tutkimusta (Science and Technology Studies) joka täyttänee tarpeeni. Ensiksi on edessä logiikan kurssi syksyllä ja keväällä on tieteen ja teknologian tutkimuksen peruskurssi sekä . Ja liuta kirjallisuutta jota voi tenttiä, tieteen historiasta tieteen politiikkaan saakka. Suosittelen tätä sivuainetta myös niille teknisen alan osaajille, jotka kokevat kaipaavansa jotain pehmeää.

Nyt teekkarit nauravat ihan täyttä vauhtia. Ilkkuvatkin ääneen: “Pehmotieteilijä, pehmotieteilijä!” Onhan se totta että olen humanoidi, mutta silti minulla saa olla salaisia haaveita ja toiveita, joiden täyttämiseen yliopisto on aina paras paikka. Olen huomannut, että peliteoriaa opetetaan varsin monessa paikassa; kansantaloustieteessä, lakitieteellisessä ja tietojenkäsittelyopillisessa. Onneksi yliopiston henkeen kuuluu se, että voit opiskella melkein mitä tahansa, kunhan muita opintojasi ei häiritse. Siispä, tutustun vähän yhdysvaltalaistyyliseen politiikan tutkimukseen: siellä matemaattiset mallit politiikan tutkimuksen apuvälineenä ovat varsin kova sana.

Nyt teekkareiden nauru hiljeni hetkeksi. Sain heidät vakuutettua siitä, että ajon valmistua joskus ja päästä jopa Mac Donaldsin kassaa pidemmälle urallani. Mutta, mitä ajattelin tehdä valmistuakseni. Ensiksi edessä on kanditaation työ, joka voisi pyöriä poliittisten valtaindeksien ja niiden laskennallisen vaativuuden ympärillä. Ainakin siltä tuntuu nyt, mutta nämä aiheet ovat muuttuneet pääni sisällä jatkuvasti. Olen myös miettinyt Politiikka 2.0:llaa, mutta se onkin oman postauksensa aihe.