On aika tarkastella mitä blogaaminen tarkoittaa minulle: mitä konstruktoin blogaamalla. Kyseessä on siis metablogaamista.

Ensimmäiseksi on aika keskittyä muutamaan viisaaseen sanaan, joista ensimmäisen esitti ystäväni, kutsutaan häntä tässä yhteydessä vaikka Mikaeliksi:

Pitää puhua samaan tahtiin kuin ehtii ajatella, ei nopeampaa.

Hän nosti esille myös vielä mahdollisesti vakuuttavempien ihmisten, Knuth et allin esittämän havainnon:

The speed at which I write by hand is almost perfectly synchronized with the speed at which I think. I type faster than I think so I have to stop, and that interrupts the flow.

Sama pätee blogaamiseenkin. Ei saa olla liian nopea tai ajatuksista tulee hajanaisia ja epäselviä – kuten minulle varsin usein käy.

Tämä mahdollistaa laajan keskustelun, jonka tosin jätän tuonnemmaksi. Ei liian monta hyvää ideaa samaan postaukseen, loppuu vielä ideat kesken. Eli lisää metasieniä taas joskus.

Arvon bloginlukija,

olen suurimmaksi osaksi loppukevättä sitoutunut ylläpitämään toista blogiani Mutta toisaalta… Helsingin yliopiston opiskelijarekrytointiosaston pyynnöstä.

Kuitenkin Humanoidin elämää ei kuole, se on ehkä hetken aikaa telakalla: koitan esimerkiksi tyhjentää Drafts-kansiotani, josa on tällä hetkellä 10 ideaa joita pitäisi kehitellä ja ne saattavat ilmestyä myös tänne jos ne oikeasti valmistuu.

Esimerkiksi tällä hetkellä työskentlyssä olevia otsikoita on Lumienkeleitä sekä Innovaatiopisteet. Ehkä sekoilut tyttöjen kanssa palaavat blogiin, ne ovat hyviä metaforia vaikkei kaikki niitä ymmärräkkään.

Pyydänkin lukijoita lisäämään syötteen uudesta blogistani haluamaansa lukijaan.

Ystävällisin terveisin,

Humanoidinne

Ei toki kansanedustajana ainakaan niin helposti, vaan tutkimusapulaisena.

Aamu lähestyi kahdeksaa kun kipusin portaita ylös. Ovesta sisään ja nimeni oli onneksi listassa. Turva-tarkastuksessakaan ei ilmennyt mitään outoa. Siispä olin sisällä eduskunnassa ja minut neuvottiin kabinettiin odottamaan kansanedustajaa.

Osana laadullisten menetelmien kurssia teemme kukin kurssilainen yhden haastattelun. Eli siis vierailemme eduskunnassa ja suoritamme puolistrukturoidun kysymys-vapaamuotoinen keskustelu-session. Kyseessä on jonkinmoinen välimuoto täysin ohjatusta strukturoidusta kesksutelusta ja vapaasta teemahaastattelusta.

Aluksi olin hiukan pettynyt siihen, että opettaja oli valinnut tälläisen menetelmän, itseäni viehätti paljon enemmän teemahaastattelun vapaamuotoinen keskustelu – mutta jo tälläinenkin haastattelu jännitti tarpeeksi, mihinköhän kuntoon teemahaastattelu olisi minut saanut.

Eli istuin siellä kabinetissä kun kansanedustajani tupsahti sisään. Haastattelun sisällöstä en voi kertoa – olemme kirjoittaneet yksisuuntaisen salassapitosopimuksen kansanedustajan kanssa, eli tutkimusryhmämme ei tule paljastamaan mitä nauhurille on sanottu ja kenen toimesta. Aiheet liittyivät puolustusvoimien maineeseen, strategiaan sekä Suomen tulevaisuuteen noin yleensäkin. Noin puoli tuntia myöhemmin haastattelu oli ohi.

Seuraavaksi oli aika kirjoittaa haastattelu puhtaaksi. Kuulema puhtaaksikirjoitukseen kuluva aika on noin kahdeksan kertainen varsinaiseen haastatteluun ja omat kokemukseni tukevat havaintoa. Onneksi kirjallisuudessa puhutaan mahdollisuudesta käyttää tutkimusavustajaa tässä likaisessa vaiheessa; ehkä tämä sitten kun olen vanhempi ja viisaampi.

Kurssimme tuotti lopulta 120 sivua normaalimarginaalista A4-tekstiä. Nyt se pitäisi analysoida ja tuottaa tästä minitutkimus.