Ties kuinka kauan minun on pitänyt käsitellä luovuuden vaikeutta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi luovuusstrategiamme lukemisen. Hetkinen, luovuusstrategia – onko meillä sellainenkin? Tottahan toki, koska nykysuomemme kaipaa luovia ongelmanratkaisijoita menestyäkseen tulevaisuudessa. Tässä blogipostauksessa referoin ensiksi luovuusstrategian ja sen jälkeen valtiotieteilijä antaa siitä asiantuntijamielipiteensä. Sotaan on helpompi lähteä, kun tietää mitä on edessä.

(more…)

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut politiikkaa sivuten. Aika korjata tämä vääryys.
Poliittinen debaatti käydään nykyisin pääsääntöisesti kolmessa mediassa:

• televisio
• internet
• sanomalehdistö

On selvää, että kaikki kolme mediaa vaativat kuivaa käteistä jotta niitä pääsisi nauttimaan. “Mutta ei!” murahtaa kirjastotäti ja on aivan oikeassa: sekä internetin ihmeellistä maailmaa että lehdistön uusimpia tuulahduksia voi nauttia opiskelijaystävällisellä kustannustasolla käyttäen yleisiä kirjastoja.

Mutta mikä onkaan laita television kanssa. Ensiksi on syytä havaita että televisio on dynaaminen kun taas internet ja lehdistö ovat staattisia. Eli internettiä ja lehtiä voi selata hyvin ajasta ja paikasta riippumatta, televisio taas on enemmän suora media. Tämä ero johtaa siihen, että aktiivisella kansalaisella tulee olla oma televisio kotona.

Koska laki on aina kivaa, voisin vedota perustuslain toiseen pykälään (PL 2 §), jonka mukaan valtion tulee tukea kansalaisten aktiivista osallistumista politiikkaan. Mutta miten tämä voi onnistua jos pieneltä humanoidilta vaaditaan mahdottomia summia tästä?

Ottaen samaan aikaan huomioon, että politiikka on siirtynyt yhä suuremmissa määrin televisioon on tämä mielestäni vakava riski joka epätasa-arvoistaa kansalaisia. Mutta kukapa nyt varattomista ja heikoista koskaan pitäisi huolta?

Mielenosoitukset ja addressit. Kova lobbaaminen ja kaikki pieni mitä voikaan asian hyväksi tehdä, mutta politiikka lienee puhunut. Kulttuuriministerimme ei tule korottamaan opintorahaa, ja epäilen että eduskunta ei liikehdi korotuksen aikaansaamiseksi.

Mutta älkäämme pettykö, kutenkin voimme nauttia nykyisitä etuuksistamme – valtion juustohöylä ei ole vielä leikannut niitä. Vai voimmeko? Humanoidinki haluaa rahaa ja on opintotukihakemus jätettynä KELAlle, mutta ainakaan vielä sitä ei ole hyväksytty – käsittelyssä on syyskuun hakemukset. Syynä käsittelyn hitauteen on luonnollisesti tietotekniikan ongelmat, joista kerrottiin yliopiston intrassa: siirtyminen sähköiseen ksäittelyyn hidastaa toimintoja koska samaan aikaan joudutaan käsittelemään sekä paperillinen että sähköinen hakemus.

Mutta takaisin vaalivuoteen. Olenko väärässä vai onko nykyinen budjetti ollut normaalia enemmän venytyksen kohteena? Olisi lunnollista, että 200 toveriamme huomaa nyt että heidän määräaikainen työpaikka on niinsanotusti katkolla ja yrittävät nopeasti purkata jotain kasaan. Mutta voiko 9 kuukaudessa korjata kolmen vuoden tekemättömät työt – vaalilupauksia sateli kaikille tahoille; olisikohan joku jopa luvannut opintorahan korotusta.

Tästä päästäänkin aasinsillalla demokratian ongelmaan, ostamme äänellämme sikoja säkissä. Emme tiedä, minkälainen hallitus muodostuu, mitä päätöksiä he tulevat tekemään, miten maailma muuttuu. Ottaen huomioon roskakorimallin (politiikan asialista vastaa roskakoria, jonne asiat laitetaan ja josta joku satunnainen asia nostetaan esille) emme voi koskaan tietää mistään mitään. Toki voimme olla yhteydessä edustajin, kirjoittaa vakavahenkisiä mielipidekirjoituksia ja kävellä kadulla kylttien kanssa – mutta mikään näistä toimista ei varsinaisesti pakota edustajiamme tekemään mitään. Poliittinen luottamus mitataan aina vasta seuraavissa vaaleissa. Sen takia voidaan havaita seuraavaa:

1. ikävät päätökset tehdään vaalikauden alussa
2. mukavat päätökset tehdään vaalikauden lopussa

Tätä voisi kutsua päätöksenteon jaksollisuudeksi, joka voitaisiin estää vahvistamalla edustajan suhdetta kansalaisiin. Vaihtoehtoina olisi kaksipuoluejärjestelmän käyttäminen, takaisinkutsunta (recall) ja omassa pienessä humanistin päässä kehitetty konsepti:

Hajoitetaan vaalit jokaiselle vuodelle erikseen ja asettetakoon siten, että jokaisena vuonna valitaan vain 50 edustajaa. Tämä pienetäisi vasteaikaa jokaiselle puolueelle ja voisi jopa johtaa hallituksen hajoamiseen kesken nelivuotiskauden jos kansa on todella tyytymätön hallituksen toimintaan! Tosin heikkoutena voidaan todeta, että jatkuva äänestys luultavimmin laskisi edelleen äänestysaktiivisuutta, mikä ei ole toivottavaa. Mutta ideoita täytyy aina kehitellä.