Kävin eilen viime viikolla tiedekuntatentissä esittelemässä taitojani hallinnon tutkimuksen alalta. Kuten lukija varmaan tietääkin, en ole koskaan nauttinut kirjojen lukemisesta — eli tiedekuntatentit ovat hyvin vastenmielisiä. Mutta, johtuen laitoksestamme (ehkä jopa koko tiedekunnasta), opintojen eteneminen vaatii tiedekuntatenttejä, kurssimuotoista opetusta kun on varsin vähän. Ovathan ne varsin kustannustehokkaita, salissa neljän tunnin aikana arvioitiin yksilöiden osaamista noin tuhannen opintopisteen edestä.

Noh, ehkä tämä on vain minun ongelma. En ole hyvä valtsikkalainen kun en opi oppikirjaa lukemalla. Mutta, minulla on takataskussa jo hyvä metafora aiheesta, jolla selvennän ajatteluani: oksentaminen. Tiedekuntatentti on kuin humala. Ensiksi pitää ympätä itseään paljon tietoa. Nautiskella vähän sitä sun tätä, ehkä jotain kolmattakin. Sitten kun olo on tarpeeksi sekava niin heräätkin lauantaina tenttisalista. Huomaat että edessäsi on kysymysliuska ja sitten oksennatkin vastauksia siitä mitä kirjassa sanottiin. Nimenomaan oksennat, koska kysymykset ovat oikeastaan kysymyksiä tenttikirjan sisällöstä, kuin kappaleita. Ja kuten aina rankan humalan jälkeen, koet tiedekuntatentin jälkeen morkkista siitä mitä kaikkea tuli kirjoitettua.

Noh, seuraavaksi onkin edessä uusi tiedekuntatentti uudesta aiheesta. Kerron siitä ja yliopiston kirjastosta ehkä kuun loppupuolella.

Olin viinilasillisella stakeholdereiden kanssa ja arvioimme roadmappia 2009-2011. Hän myös huomautti etten ole blogannut aikoihin. Näinhän on käynyt, ei sille voi mitään. Mutta, koitetaanpa parantaa tätä nyt tulevana vuonna ja pitää maailma tietoisena siitä mitä pieni humanisti puuhaa.

Mutta, eipäs tässä ole tapahtunut mitään erikoista. Olen aloittanut urhoollisesti englannin kurssin – jolla olen oppinut enemmän akateemisesta kirjoittamisesta kuin koskaan aikaisemmin. Tosin, opettaako kurssi minulle paheellista brittiläis-amerikkalaista tapaa jota armaassa kotimaan kielessämme ei käytetä? Silmät on taas kerran avattu kuinka likaista ja saastunusta viaton tiede todellisuudessa on.

Yritän myös lukea muutamia tenttikirjoja, valtiotieteellinen tiedekuntahan on valitettavan paljon kirjojen hutkimista ja oksennusta tenteissä. Ehkä opin jotain siitä mitä organisaatiot ja hallinto on, kuitenkin epäilen tätä. Kirjatentit eivät ole minun alaani vaikka kuinka olisin yhteiskuntatietelijä.

Aloitin maanantaina englannin kurssin ja yhden tunnin aikana opin, tai ehkä paremminkin tiedostin tai huomioin jälleen kerran, enemmän tieteellisestä kirjoittamisesta kuin muilla kursseilla koko tiedekunnassa.

Tai oikeastaan siitä kuinka kaikki kirjoittaminen on tietyllä tavalla poliittista (kunhan politiikalle otetaan tarpeeksi laaja määritelmä): tieteenaloilla on omat tuulimyllynsä jota vastaan on vaikeaa ellei jopa mahdotonta taistella. Oikeastaan voisin jopa allekirjoittaa että tiede on mielipiteitä — jotka esitetään vaan tietyllä tavalla ja joita perustellaan tiettyjen konventioiden kautta. Tästä ehkä myöhemmin joitain ajatuksia myös.

Oikeastaan mieleeni palasikin varsin nopeasti peruskoulun muistot jossa kaikki keskeiset kieliopin käsitteet opetettiin ensiksi saksan tunnilla, tämän jälkeen englannin tunnilla ja viimeiseksi äidinkielen opettaja tahtoikin puhua genetiivistä…

Mutta puhuin tästä toverini humanistin ja toverini teekkarin kanssa saunassa. Valittelimme humanistin sitä kuinka joskus tenteissä on vaikeaa vastata kun meillä on erilainen tausta, luonnontieteellis-matemaattisempi, kuin suurimmalla osalla opiskelijoista. Näistä käsityksistä ja ajatuksista poisoppiminen onkin sitten vaikeampaa, muttei toivottavasti mahdotonta.