Tänään se alkoi, opiskelu! Tai no siis, orientoiva viikko jossa tutustumme valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja yliopistoon yleensä.
Päiväni alkoi dekaanin tervetuliaissanoilla, jossa hän selosti valtiotieteellisen tiedekunnan historiaa ja nykyistä asemaa yliopistossa. Kuulema muodostamme noin kymmeneksen yliopiston opiskelijamäärästä, rahaa saamme hitusen alle kymmeneksen ja sisäänpääsyprosenttikin on kymmenen luokkaa. Kuten arvata saattaa, tämä oli niitä vähemmän kiinnostavia aiheita…
Dekaanin lopetettua kehiin astui opintoasiainpäälikkö, joka kertoi opiskelusta pintaa raapaisten: HOPSi pitää tehdä (ei muuten puhuja muistanut mainita että kyseessä on henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja ETAPPI savustaa niskaan jos tarpeeksi pisteitä ei synny. Selitteli jotain uuden ja vanhan opintojärjestelmän eroista, ja korosti että opinnot saa viiteen vuoteen – että tiedekunta saa rahaa. Samalla hän tuli mainneeksi että netistä kyllä löytyy aina kaikki tarpeellinen, eikä henkilökuntaa kannata turhaan häiritä.
Opintoasianpäällikköä seurasi laitoksen varadekaadi, oikea professori sosiologiassa. Hän kertoi, millainen maailma on opettajan silmin, muistaen toki mainita että opettajia häiritään vain vastaanottoaikoina. Hän myös paljasti, että parhaimmat gradut vievät kaksi (2) vuotta yhden vuoden sijaan. Pieni humanoidimme olikin vähän yllättynyt, koska tälläinen ohje johtaisi opiskelun pitkittymiseen kuuteen (6) vuoteen, joka toki ei ole maamme hallituksen toivomus.
Kolmen puheenvuoron jälkeenkin oli aika astua Porthanian ruokasaliin nauttimaan terveellisestä ja maittavasta opiskelijaruoka-annoksesta. Lyöttäydyin muutaman muun fuksin seuraan ja nautin broilerikasviskiusauksesta. Paljastukin, että toverit fuksit olivat jo opiskelleet avoimessa yliopistossa ja muistelivat ääneen opettajiaan, toki keskustelimme myös TVT-opinnoista ja tilastotieteen kurssista. Kyllä, pieni humanistimme lukenee kymmenen opintopistettä tilastotiedettä ennen vuoden vaihdetta – laittakaas paremmaksi matemaatikot 😉 .
Kaiken hyvän, kuten ruokailun, tulee päättyä aikanaan ja palasin luentosaliin kuuntelemaan Kannunvalajien, Politicuksen ja ylioppilaskunnan tervehdyksen uusille opiskelijoille. Mieleeni painui erityisesti Politicuksen ruotsinkielinen tervehdys, josta joudun myöntämään ymmärtäneeni suuriakin osia. Kuulin esimerkiksi, että ruotsinkielisillä on oikeus palveluihin kummallakin kotimaisella kielellämme – ja yhdistyksen opintoasiansihteeri myös vinkkasi että esimerkiksi seminaarityöt voi palauttaa myös ruotsia käyttäen.
Kun epämuodollinen osuus loppui, meidän jaettiin laitoskohtaisiin joukkioihin. Valitettavasti jako aiheutti suuren sekasorron – sen siitä saa kun humanisti yrittää tälläistä. Kuitenkin kaikki löysivät, ainakin toivottavasti, yleiselle valtio-opille osoitetun auditorio XV:n yliopiston päärakennuksessa. Nimenhuuto osoitti, että osa opiskelijoista oli hukassa ja osa taas poissa listoilta, mutta ei anneta tälläisten yksityiskohtien haitata. Auditoriossa meidän jaettiin pienempiin tutor-ryhmiin, jotka olivat sekaryhmiä (eli kaikilta kolmelta yleisen valtio-opin linjalta oli opiskelijoita).
Minut ohjattiin Sadun tutor-ryhmään. Olinkin tavannut Sadun jo aikaisemmin Kannu Games-tilaisuudessa ja hän oli jopa lähettänyt minulle kirjeen. Tämän tutor-ryhmän kanssa kiersimme paikkoja; “Tässä taas on kirjasto, josta saa vaan yölainaan kirjoja” totesi Satu oman tiedekuntamme kirjaston kohdalla. Kierroksen jälkeen päädyimme kahvilaan istumaan ja puhumaan tulevaisuudesta. Muut fuksit toki muistelivat pääsykoetta, joka minua aina harmittaa – mutta paljastuikin että Satu on myös Viksu. En tosin maininnut muille fukseille – tai edes Sadulle – huijanneeni itseni sisään. Puhuimme myös sivuaineista ja muista opinnoista.
Poistuimme kahvilasta ja lähdin metsästämään yökäyttölupaa opiskelukeskus Aleksandriaan. Satu oli neuvomassa sisäänkäyntiä kyseiseen tilaan, mutta toki olin siellä käynyt aikaisemminkin – Satu totesikin: “Sä sitten tiedät melkein kaiken”, mutta totta puhuen olen aivan ulalla kaikesta mahdollisesta. Juoksin portaita kolmanteen kerrokseen, josta minut ohjattiin takaisin päärakennukseen maksamaan käyttölupamaksu. Päärakennuksessa maksu suoritettiin kahvilaan käteisellä , jolloin sain virallisen kuitin ja palasin Aleksandriaan. Tällä kertaa hissillä nousin kolmanteen kerrokseen, ja kävelin käyttölupatoimistoon jälleen. Mutta ei, fuksia kiusataan aina. Yökäyttölupa vaatii toimivan it-verkon käyttötunnuksen, joka minulle kerrotaan vasta keskiviikkona. No, kolmas kerta toden sanoo.
