Archive for the ‘Opiskelua’ Category

Opintojen kolmivuotissuunnitelma

Tuesday, December 5th, 2006

Jo Neuvostoliitossa ymmärretiin suunnittelun täsmällinen olemus ja aina valtio tiesi parhaiten mitä kansalaiset tarvitsevat tulevan viiden vuoden aikana. Puuttumatta siihen, miten Neuvostoliiton todella kävi voin vain todeta että hyvät opit ovat siirtyneet myös yliopistolle henkilökohtaisen opintosuunnitelman muodossa.

Edes hienon suunnitelman vastaanottaja ei oikein keksinyt mikä on tämän kolmisivuisen paperin merkitys. Hän arveli, että voin syyttää tästä integraation syventymistä joka myös siirsi opintoviikot historiaan. Sen lisäksi suunnitelma mahdollistaa keskustelun opinnoista, hän toteaa. Totta, tässä valtiotieteilijöillä on paljon parannettavaa: opiskelu on tuntunut vähän siltä että heitetään veteen ja katsotaan osaako pieni humanistin alku uida. Syynä näin heikkoon opinto-ohjaukseen on kuulema resurssipula, jolloin monia kursseja järjestetään vain kirjallisuuden avulla.

Asetan itselleni tavoitteet seuraavaksi kolmeksi vuodeksi seuraavasti:

  • Perusopinnot suoritan kevääseen mennessä. Tämä sisältää vielä kurssit Poliittisen ajattelun perusteet sekä Euroopan poliittiset järjestelmät. Samoin menestykkäästi jatkan tietojenkäsittelyn opintoja ja tilastotiedettä suorittaen kummastakin appropatur-opinnot (25 op). Tämän lisäksi suoritan argumentaatiokurssin kevätlukukaudella.
  • Toisena vuonna opiskelen valtio-opin metodologiaa ja kvantitaviisiä (=tilastollisia) tutkimusmenetelmiä. Lisäksi opiskelen oppilinjani mukaisia aineopintoja tasaista tahtia höystäen. Tutustun tietotekniikan ohjelmiin ja kieliin. Lisäksi ajattelin tutkia tiedettä ja teknologiaa lyhyen sivuaineen verran.
  • Kolmantena vuonna tutustun kvalitatiivisiin tutkimusmenetelmiin syksyllä ja keväällä kirjoitan kandin työn. Lisäksi osallistun kahdelle opintolinjani mukaiselle kurssille. Jos on mahdollista, tutustun tulevaisuuden tutkimiseen.

On ehkä väärin aloittaa kandin suunnittelu jo ensimmäisenä syksynä, mutta koskaan ei voi olla liian nopea. Pohdin tutkivani politologisia indeksejä ja erityisesti niiden käyttöä Euroopan unionin päätöksissä – päätössäännöt Euroopan unionissa ovat näet kovin moninaiset mutta indeksin tulisi tuottaa yksi kuvaava luku. Mutta tämä raotus saattaa olla vain humanoidin ovela veto sitoa blogin lukijat seuraamaan blogia seuraavan kolmen vuoden ajan kunnolla.

Alkavan kuukauden suunnitelma

Thursday, November 30th, 2006

Joulukuu. Pian alkaa piparit tuoksumaan ja glögi virtaamaan. Ja ihanat mainokset, joululahjalistat ja kaikki muu. Tosin, meillä alkaa perhe olemaan niin vanha että punapukuiseen mieheen ei enää uskota. Mutta ei anneta tälläisen yksityiskohdan pilata joulun ilosanomaa, mahdollisuutta käyttää veronpalautuksia kaikkeen turhaan.

Mutta joulukuussakin pitäisi olla ahkera ja saavuttaa huomattavia tuloksia. Oikeastaan, tulosohjaus on hämärä käsite, joka voi johtaa vääristymiin hallintomme toiminnassa. Mutta, pyydän arvon lukijoita ajattelemaan hetkisen itse ja selvittämään oma mielipiteensä tulosohjauksesta – ei kannata ostaa vakuuttavia (ja kalliita) humanoidin mielipiteitä vain koska hän on humanoidi.

Mutta, jotta blogin lukija voisi ymmärtää yliopistoelämää, niin hahmottelen tulevaa kuukautta ja sen suuria merkkipaaluja kaikkien iloksi (toki tähän liittyy korkeampi tavoite, mutta en paljasta sitä vielä tässä kohtaa):

  • Uusi rahoituserä KELAlta saapuu. Jotkut kutsuvat sitä myös opintotueksi, mutta sen voinee käsittää palkkana opiskelusta.
  • Euroopan unionin toiminnasta tulossa tentti, jossa vastaan yhteen kysymykseen kolmesta.
  • Luentopäiväkirjan palauttaminen julkisen hallinnon kehittämisestä.
  • Suomen poliittisen järjestelmän tentti, jossa kysymykset on tarjottu etukäteen.
  • Julkishallinnon tentti, jossa on lyhyitä määritelmiä ja esseitä.
  • Tilastotieteen harjoitustyön tekeminen ja palauttaminen.
  • Ohjelmoinnin harjoitustyön tekeminen.
  • Yksi kokous, joka osuu osittain päällekkäin luennon päälle.

“Työjärjestykseen, bloginpitäjä!” huudahtaa viaton lukija. Totta, ajatukseni harhautui liikaakiin joulukuun suunnitteluun. Minun piti antaa muutamia neuvoja tuleville yliopisto-opiskelijoille. Täsmällisemmin vain yksi, koska en ole vielä sisäistänyt kovinkaan paljon ja olen fuksi.

Mikä on suuri opetukseni siis? Opiskelijaelämän tulisi olla tasapuolinen yhdiste opiskelua ja elämää. Toisen päästäminen dominoivaksi osapuoleksi on haitallista, mutta liiankin helppoa.

Mutta miten sellaisen elämän voi hankkia? Elämän saa opiskeluaikana kätevimmin oman ainejärjestön kautta. Jos tämä ei viihdytä, vaan toivoisit enemmän poikkitieteellistä lähestymistä, Helsingissä osakunta on juuri. Muissa paikoissa kannattaa yrittää etsiä ylioppilaskunnan piiristä itseään kiinnostavaa toimintaa (joka siis on myös Helsingissä mahdollista). Sitten on yksi, vähintäänkin arveluttava keino, mutta uskon että kiva työpaikkakin täyttää määritelmän.

Siinä on tentti, mikset panikoi

Tuesday, November 28th, 2006

On tulossa toisen periodin pääte, joka tietää kasaa tenttejä ja ehkä myös muutamaa opintopistettä niin että KELA pysyy tyytyväisenä humanoidin edistykseen. Tämä on jo toinen tenttirutistukseni yliopistotasolla. Mikä on muuttunut? Usein epä-eksakteissa tieteissä voidaan vertailevalla tutkimuksella saada kiintoisia tuloksia.

Verrattuna ensimmäiseen periodiin olen varsin rauhallinen. Valtio-opin johdannon tenttiä pelkäsin oikeasti, mutta tentti ja keskustelut professoreiden kanssa (nyt on syytä korostaa, että keskusteluoikeutta kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi) osoittivat humanistillenne, että tentistä on mahdollista selvitä hengissä ja jopa aivan kohtuullisella (mutta silti heikolla minun mittakaavassani) arvosanalla.

Mutta kaikki ei liity tähän tenttineitsyyden menettämiseen. Uskon, että kurssin sisällöllä on myös merkitystä. Johdantokurssi oli sillisalaattia, siitä ei saanut otetta millään. Nyt kursseillani on sentään joku keskeinen sisältö. Tuskin lukijaa yllättää että EU-kurssi käsittelee Euroopan unionia tai että SPJ on Suomen poliittiseen järjestelmään keskittyvä kurssi. Ja mitäköhän käsittelemme julkisoikeudessa?

Vaikka kurssit saattavat kuulostaa varsin laajoilta, ne eivät ole sitä. Euroopan unioni vaikuttaa varsin kompaktilta, se voidaan peittää äärellisellä määrällä aiheita. Uskoisin, että instituutiot, päätöksentekomenetelmät ja politiikkakysymykset kattavat kurssimme kokonaan.

Suomen poliittinen järjestelmä taas voidaan käsittää unionina yli lainsäätäjien, käytäntöönpanijoiden ja soveltajien. Lisäksi joukkoon kuuluu media, kansainväliset kysymykset ja kunta. Ja kappas, kädessäni on äärellinen, avoimista joukoista koostuva alipeite. Matemaattinen lukija havaitsenee mihin pyrin. Muut voivat päivittää tietojaan. Sen lisäksi tentin kysymykset tarjotaan pienille humanisteille etukäteen.

Lakitiede taas on varsin täsmällinen tiede, ehkäpä semi-humanistiseksi sitä voisi kuvata. Se tietosisältö on varsin hyvin strukturoitua. Sen lisäksi lakitieteen oppikirjat on kirjoitettu miellyttävällä tavalla.

Lopetetaan otsikkoa mukaillen: Ihanaa humanistit, ihanaa!