Lukijaa saattaa yllättää että olen törmännyt useamman kerran luennoilla pohdintoihin matematiikan luonteesta. Vielä suurempi yllätys varmasti on, että en ole edes harhautunut pois luennon aiheesta: “Yhteiskuntatieteet ja argumentaatio” on kiintoisa kurssi monestakin syystä.

Pohtikaamme hetki aksiomaattista järjestelmää esimerkiksi kunnassa tai Euklidisen geometrian aksioomia. Miten nämä aksioomat ovat muotoutuneet? Luennolla esitettiin seuraava – ehkä matemaatikkoja loukkaava – ajatusmalli: aksioomat on perustelu havaituista teoreemista ja käytännöstä ja ne on sitten joku muotoillut järkevästi. Kuitenkin tämä malli perustelisi sen, miksi suurin osa aksioomista joihin normaalisti törmää on aika järkeviä (mitä, voidaanko kaksi pistettä aina yhdistää janalla?).

Kuitenkin esitetty malli myös loukkaa matemaattista ajatusmaailmaa; oletetaan jotain ja sen avulla todistetaan se. Tämä suunta on luonnollisesti päättelemistä. Oikeastaan tässä havaitaan jo kaksi perussuuntaa kaikissa tieteissä teorioiden ja päättelyn välillä: teorioista voidaan päätellä havaintoja ja havainnoilla voidaan perustella teorioita. Oikeastaan aivan puhtaimmillaan matematiikassa kadotettaisiin kaikki yhteydet reaaliseen maailmaan ja leijuttaisiin omalla (imagnääri)pilvellä – oletetaan aksioomat vain annettuina.

Toisaalta matematiikkan erityistä asemaa tieteen kentässä kuvaa se että siinä oletukset on saatu oikeasti kirjoitettua ylös aksioomiksi. Muissa tieteissä tämä voisi olla hienoa (oletetaan pyöreä lehmä, johon ei vaikuta ilmanvastus ja joka leijuu kaksi metriä maan pinnan yläpuolella) jos niissä niissä olevista kirjaamattomista olettamuksista päästäisiin sopimukseen. Mutta, kuinkakohan pitkä teoskin olisi “Poliittisen toiminnan aksioomat”-teos, joten ehkä unohdamme yhteiskuntatieteen aksiomisoinnin.

Toisaalta tilastotieteen luennolla luonnehdittiin matemaatikkoja seuraavasti:

Niiättehän ne matemaatikot, ne on aina etsimässä vastaesimerkkiä.

Oikeastaan, sen verran mitä lukiossa osasin matematiikkaa muistan aina että vastaesimerkit on kivoja: yksi vastaesimerkki voi kaataa koko teorian ja riittää siis todistukseksi – paljon vaikeampaa ainakin minulle oli muotoilla oikeasti toimiva todistus johonkin.

No, jottei teksti menisi liian matemaattiseksi niin otetaan vähän puhtia filosofiasta. Olen pyrkinyt blogissani tarjoamaan näkökantoja siihen mitä me opiskelemme valtiotieteellisesssä tiedekunnassa – nyt voisin kertoa päättelysäännöistä:

• Deduktio vastaa normaalia implikaatiota, tehdään oletus ja pätevän päättelyn avulla saavutetaan johtopäätös.
• Induktio vastaa matemaattisen induktion ajatusperinnettä: yleistämme väitteen koskemaan kaikkia sopivalla tavalla.
• Abduktio on ehkä kiinnostavin päättelysääntö, se on tavallaan implikaatio toiseen suuntaan: Jos tiedämme että kun on lämmin niin jäätelöä myydään ja havaitsemme että jäätelöä yllättävää kyllä myydään, voimme päätellä että luultavasti on lämmintä.

Näillä kolmella päättelysäännöllä tulisi ainakin tämän kurssin laajuudessa perustelemaan kaikki; täsmällisesti vain ensimmäinen päättely on sitova toisen ja kolmannen ollessa todennäköisyystodistelua ja tätä kautta epäsitovia. Mutta, ainakin päättely on pitkälle matematiikkaa; viime luennolla ihmettelimme miksi epätodesta saa seurata ihan mitä tahansa loogisen totuusarvotalukon mukaan.

Yliopiston ja työelämän välinen yhteistyö on vähintäänkin ongelmallinen aihepiiri, kukaan ei oikein tiedä mitä sillä tehdä mutta kaikki tietää että jotain pitäisi tehdä. Joillain aloilla on oma suojelusenkelinsä, joka auttaa tämän ongelman ratkaisemisessa – mutta niitä on lähinnä aloilla joissa on edes jotenkin selvää mitä opiskelija sitten valmistuttuaan osaa.

Tuskin yllätytte jos väitän, että yhteiskuntatieteissä vastaus on epätriviaali. Toki meiltä osaamista löytyy vaikka mistä, mutta sitten sen paketointi siten että joku yritys olisi valmis palkkaamaan meitä onkin vähän vaikeampaa. Yliopisto tarjoaa nykyisin näitä paketointipalvelujaan, ja opetukseemme liittyy myös tutustumista työelämään. Samoin alumni-yhteistyö toimii – ainakin paperilla (tosin ainakin valtio-opin alumni-yhteistyö on uhkaamassa lakkautua). Yliopisto kuitenkin yrittää auttaa meitä työllistymään.

Kiintoisa kysymys on, missä määrin työelämän yhteys on edes yliopiston vastuulla. Pääsen ovelasti, kuin aasinsillan kautta, esittämään neljä erilaista käsitystä siitä mikä yliopisto on:

• Saksalainen malli perustuu käsitykseen että yliopiston tehtävänä on sekä luoda että jakaa tietoja. Yliopistot ovat siis tutkimuslaitoksia, joilla on yös opetusvelvollisuutta.
• Ranskalainen malli taas korosti käytännönläheisyyttä ja piti tärkeänä erottaa akateemisen tutkimuksen erillisiin tutkimuslaitoksiin.
• Brittiläinen malli taas korosti yleissivistystä uskoen siihen että sivistynyt herrasmies (tai nainen) menestyy elämässä tarpeeksi hyvin. Nimittäin, kun yleissivistys pn kunnossa niin aina voi oppia lisää.
• Amerikkalainen malli otti parhaimpina pitävät puolet kaikista edellisistä: opetuksen ja tutkimuksen yhteyden Saksasta, käytännönläheisyyden Ranskasta ja tietyn liberalistisen käsitteen Englannista. Se kehitti itselleen opiksi ohjelmallisuuden, koulutuksen separoitumisen ja aikataulutuksen.

Suomalainen yliopisto on, ehkä valitettavasti suuntautunut kohti yhdysvaltalaista mallia. Valitettavati… Akateeminen vapaus on vähän kärsinyt kun nykyisin on varsin tarkat tutkinto-ohjelmat ja vielä täsmällisemmät aikataulut niiden sisällä: se että poikkeaa aikataulusta on kovemman työn takana kuin uskoisikaan.

Mutta – miksi yliopiston tulisi sallia kymmenen vuoden opiskelu joka häiritsee sen resursseja on myös varsin revelantti kysymys. Ottaen huomioon sen että Suomi on täynnä korkeakouluun haluavia nuorukaisia joita yliopiston tulisi palvella, vastaus voisi hyvinkin olla ei.
Koska kellokin on jo paljon, voinee vähän antaa ajatuksen virrata. Miksi Suomessa on niin paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä? Mihin koulutus auttaa – saamaan rahaa, valtaa, vastakkaisen sukupuolen ihailuko?

Kumotaan ensiksi teoria vallasta löytämällä hyvä vastaesimerkki, sanotaan vaikka valtionvarainministeri saattaa toimia tässä tapauksessa. Sitten kumotaan rahaa koskeva väite näinkin yksinkertaisesti: lastentarhatädillä on yliopistollinen loppututkinto. Ja vastakkaisen sukupuolen ihailu voidaan jättää harjoitustehtäväksi.

Kysymys jää avoimeksi, mutta toivon että joku päivä valmistuttuasi osaat vastata siihen työskennellen jossain kivassa yrityksessä. Kerro silloin vastaus toki minullekin – siellä MacDonaldsin kassalla.

Mitä on ideologia? Jouduin pohtimaan kysymystä tänään ja koska tulokset sivuavat varsin kiintoisasti itsensä tieteen luonnetta, on niistä ehkä syytä kirjoittaa muutama sana ylös.

Havaitaan ensiksi, että ideologia on Marxin mukaan hallitsevan luokan vallankäytönn väline. Lievennettynä määritelmän on esittänyt Mannhein, joka väittää ideologian olevan ajatusjärjestelmiä, jotka edustavat tietyn yhteiskuntaluokan etuja ja intressejä. On syytä huomata, että ideologiat ovat aina luokkakohtaisia, suljettuja ja vääristyneitä kuvia yhteiskunnasta.

Tavallisesti ideologia koostuu kolmesta pääosasta:

• Mikä on yhteiskunnan tilanne nyt?
• Minkälaisen yhteiskunnan haluamme saavuttaa?
• Miten saavutamme edellisen kohdan yhteiskunnan?

Pohtimalla kysymysten luonnetta tarkemmin, voimme esittää että ideologia koostuu tieteestä, etiikasta ja politiikasta.

Yllättävää, mutta varsin selvää kun sitä pohtii on se, että jokaisella ideologialla on oma maailmankatsomuksensa, jota myös tieteen nimellä voidaan kutsua. Tiedehän nimenomaan pyrkii vastaamaan ensisijaisesti kysymykseen miten maailma toimii.

Tarkempi tieteen analyssointi mahdollistaa pääsyn kolmeen syvällisempään rakenteeseen;

• ontologiaan, eli kysymykseen siitä mitä on olemassa
• epistemologiaan, eli kysymykseen siitä mitä voidaan tietää
• metodologiaan, eli kysymykseen miten voimme tietomme saavuttaa

Oikeastaan en tiedä mistä oma ontologiani on peräisin, tai epistemologia. Ne taitavat olla istutettu minuun jo lapsena, silloin kun en vielä miettinyt “miksi”-kysymyksiä. Valtio-opillisemmin: minut on jo lapsena sosiaalistettu tiettyyn ideologiaan. Sosialisointi on ollut niin onnistunutta, etten edes tiedä tulleeni sosialisoiduksi.

Voinko tällä perustelulla yleistää tämän muihinkin; yliopisto-opetuskin noudattaa ideologiaa jota se ei kuitenkaan tiedosta tunnustavansa. Harvempi opettaja kehuu diktatuureja, vaan toteaa että polyarkia olisi parempi (en käytä termiä demokratia sen epämääräisyyden takia). Tämä on jonkin sortin ideologia, koska se sisältää käsityksen siitä minkälainen maailman tulisi olla. Aristoteles onkin Politiikka-teoksessaan kuulema todennut että tiede on aina tehty jotakin käsitystä varten.

Kuin ovelana aasinsiltana, päästään nyt toiseen väitteeseen. Aiemmin pyrin todistamaan että jokaisessa tieteessä on ideologioita. Toisaalta voidaan myös perustellusti väittää että tiede on ideologia. Sekä Marx että Mannheim esittivät, että ideologia on tietyn yhteiskuntaluokan etuja palveleva järjestelmä.

Jos nykyisin tulee saavuttaa jotain, esimerkiksi säästöjä opetusviraston toimialalla – on helppo todeta tieteelliseen tutkimukseen jonka mukaan Helsingin kaupungin oppilasmäärät ovat laskemassa jolloin kouluja tulee lakkauttaa. Tietenkin esimerkilläni ei ole mitään suhdetta todelliseen elämään, mutta kuten se vakuuttaa että tiede on vallankäytön väline.

Jos tunnustamme tämän todeksi tulisi jokaisen meistä hetken aikaa pohtia, mihin omia tutkimustuloksiaan voidaan mahdollisesti käyttää.