Yliopiston ja työelämän välisestä yhteydestä
Yliopiston ja työelämän välinen yhteistyö on vähintäänkin ongelmallinen aihepiiri, kukaan ei oikein tiedä mitä sillä tehdä mutta kaikki tietää että jotain pitäisi tehdä. Joillain aloilla on oma suojelusenkelinsä, joka auttaa tämän ongelman ratkaisemisessa – mutta niitä on lähinnä aloilla joissa on edes jotenkin selvää mitä opiskelija sitten valmistuttuaan osaa.
Tuskin yllätytte jos väitän, että yhteiskuntatieteissä vastaus on epätriviaali. Toki meiltä osaamista löytyy vaikka mistä, mutta sitten sen paketointi siten että joku yritys olisi valmis palkkaamaan meitä onkin vähän vaikeampaa. Yliopisto tarjoaa nykyisin näitä paketointipalvelujaan, ja opetukseemme liittyy myös tutustumista työelämään. Samoin alumni-yhteistyö toimii – ainakin paperilla (tosin ainakin valtio-opin alumni-yhteistyö on uhkaamassa lakkautua). Yliopisto kuitenkin yrittää auttaa meitä työllistymään.
Kiintoisa kysymys on, missä määrin työelämän yhteys on edes yliopiston vastuulla. Pääsen ovelasti, kuin aasinsillan kautta, esittämään neljä erilaista käsitystä siitä mikä yliopisto on:
- Saksalainen malli perustuu käsitykseen että yliopiston tehtävänä on sekä luoda että jakaa tietoja. Yliopistot ovat siis tutkimuslaitoksia, joilla on yös opetusvelvollisuutta.
- Ranskalainen malli taas korosti käytännönläheisyyttä ja piti tärkeänä erottaa akateemisen tutkimuksen erillisiin tutkimuslaitoksiin.
- Brittiläinen malli taas korosti yleissivistystä uskoen siihen että sivistynyt herrasmies (tai nainen) menestyy elämässä tarpeeksi hyvin. Nimittäin, kun yleissivistys pn kunnossa niin aina voi oppia lisää.
- Amerikkalainen malli otti parhaimpina pitävät puolet kaikista edellisistä: opetuksen ja tutkimuksen yhteyden Saksasta, käytännönläheisyyden Ranskasta ja tietyn liberalistisen käsitteen Englannista. Se kehitti itselleen opiksi ohjelmallisuuden, koulutuksen separoitumisen ja aikataulutuksen.
Suomalainen yliopisto on, ehkä valitettavasti suuntautunut kohti yhdysvaltalaista mallia. Valitettavati… Akateeminen vapaus on vähän kärsinyt kun nykyisin on varsin tarkat tutkinto-ohjelmat ja vielä täsmällisemmät aikataulut niiden sisällä: se että poikkeaa aikataulusta on kovemman työn takana kuin uskoisikaan.
Mutta – miksi yliopiston tulisi sallia kymmenen vuoden opiskelu joka häiritsee sen resursseja on myös varsin revelantti kysymys. Ottaen huomioon sen että Suomi on täynnä korkeakouluun haluavia nuorukaisia joita yliopiston tulisi palvella, vastaus voisi hyvinkin olla ei.
Koska kellokin on jo paljon, voinee vähän antaa ajatuksen virrata. Miksi Suomessa on niin paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä? Mihin koulutus auttaa – saamaan rahaa, valtaa, vastakkaisen sukupuolen ihailuko?
Kumotaan ensiksi teoria vallasta löytämällä hyvä vastaesimerkki, sanotaan vaikka valtionvarainministeri saattaa toimia tässä tapauksessa. Sitten kumotaan rahaa koskeva väite näinkin yksinkertaisesti: lastentarhatädillä on yliopistollinen loppututkinto. Ja vastakkaisen sukupuolen ihailu voidaan jättää harjoitustehtäväksi.
Kysymys jää avoimeksi, mutta toivon että joku päivä valmistuttuasi osaat vastata siihen työskennellen jossain kivassa yrityksessä. Kerro silloin vastaus toki minullekin – siellä MacDonaldsin kassalla.