Vanha kansa tapaa sanoa: humanismi on luontainen humalatila. Metodologia-kurssin alun jälkeen ymmärsin mistä tämä varsin totuudenmukainen käsitys johtuu.

Valtio-opin johdantokurssilla meille opetettiin, että ala-asteella tiedät kaiken, yläasteella opettaja tietää kaiken, lukiossa niin oppilas kuin opettaja on ulalla mutta ylioppilastutkintolautakunta tietää kaiken – ja yliopistossa myönnetään ettei tiedetä mitään. Tämä ei ehkä ollut keskeisintä oppimissisätöä, mutta jäi mieleeni.

Vähän samanlainen olo tuli tunnilla kun puhuttiin ontologiasta (käsityksestä siitä mitä on olemassa) ja epistemologiasta (käsitys siitä mitä voimme tietää). Maailmankuvamme voi olla perustuksellinen – jolloin yhteiskunta on olemassa meistä riippumatta tai perustukseeton (anti-perusteellinen) jolloin yhteiskunta on olemassa meidän sosiaalisen rakentamisen – matemaatikko sanoisi konstruktion – avulla. Valmiina toiseen lasilliseen?

Positivismi, realismi ja relativismi on käynnissä olevan metodologia-kurssin (ei siis menetelmäkurssin) päälähestymistapa: positivismi uskoo perustukselliseen lähestymistapaan ja tätä kautta mahdollistaa analogian yhteiskuntatieteiden ja luonnontieteiden välillä; tämä tietekin vaikuttaa käsitykseen tutkijan roolista, tutkimuskysymyksen asettelusta sekä myös raportoitavista tutkimustuloksista. Positivismin lievennys on realismi, joka heikentää vähän vaatimuksia: yhteiskunnan rakenteet ovat niin “monimutkaisia” että voimme tutkia vain niiden esiintymisasuja – emmekä itse todellisuutta.

Tämä on vielä ymmärrettävää, kunnes paikanpäälle tulee relativisti. Hän vaikuttaa nauttineen enemmän kuin sinä, koska teoriat ovat todella jänniä: yhteiskunta on olemassa vain meidän kautta joten kaikki tutkimustulokset ovat tulkintaa. Diskurssit on se juttu joiden kanssa relativistit työskentelevät eniten: esimerkiksi tasa-arvodiskurssi on varsin mielenkiintoista: kaikki kannattavat tasa-arvoa aina jos sitä kysytään.

Tähän väliin rohkaisuryyppy (ota). Miksi väitin että relativisti on nauttinut enemmän kuin sinä? Istut nyt luultavasti tuolilla kuten minä: mutta onko se tuoli vai onko se sittenkin jakkara jonka yhteisö ympärilläsi saa näyttämään tuolilta?

Luennoitsijamme – ainakin minun mielestä – tuntui varsin kivalta; hän sanoi ihan rehellisesti esimerkiksi mielipiteensä tenttikirjoista ja saikin minut vaihtamaan “Argumentti ja kritiikki“-teoksen Waltonin “Informal Logic“iin. Muutokseen toki vaikutti oma mielipiteeni ensiksimainitun kahdestasadasta ensimmäisestä sivusta. Edelleen hän sai minut vakuuttuneeksi että toinen kirjavalintani “Theory and methods in Political Sciences” on oikea.

Mutta, nyt on aika esittää kriittistä argumentaatiota kurssia kohtaan. Kurssin vetäjä Johanna Kantola on tunnettu feministisestä lähestymistavastaan, sen takia hän luultavasti esitti voimakasta kritiikkiä positivismin suuntaan: se lähestymistapa ei tue hänen tutkimustyötään. Hän tosin ilmaisi olevansa selvästi enemmän relativisti kuin suurin osa laitoksen henkilökunnasta.

Kuitenkin kurssi on vaarallinen siinä mielessä, että täällä voisi helposti saada pienen viattoman fuksin vanhemman tieteenharjoittajan ajatusmaailmaa sekaisin ja saada hänen tutkimusorientaation muutettua. Toisaalta, samaan aikaan tämä on vähän pimeiltä voimilta suojautumista: kun tiedän mitä kaikkea on olemassa osaan esimerkiksi raporttia lukiessani arvioida mitä suuntaa kirjoittaja itse edustaa.

Luennolla mietin myös seuraavaa: jos puu kaatuu metsässä, mutta kukaan ei kuule – päästääkö puun kaatuminen äänen?

Osana villiä valtiotieteilyä ajattelin tutustua tieteen ja teknologian tutkimukseen, joka on käytännöllisen filosofian laitoksen tarjoama sivuaine. Sivuaine alkaa pakollisella logiikan kurssilla, joka ei ehkä täysin liity tieteeseen ja teknologiaan – mutta filosofiaan sitä enemmän.

Kurssin tarkoitus on “tutustuttaa opiskelijaa logiikan alkeisiin sekä harjaannuttaa logiikan ja joukko-opin käsitteistön käyttöä”. En tiedä kuinka paljon tämä eroaa esimerkiksi diskreetistä matematiikasta; selviäisinkö vain sitä kertaamalla? Virallisesti minun pitäisi lukea Seppo Miettisen teos: Logiikka, perusteet – aikaa tähän on varattu 5 opintopistettä eli noin 135 tuntia keskiverto-opiskelijan työtä keskivertoarvosanaan.

Seuraava tenttimismahdollisuus olisi alle kahden viikon päästä – viikonloppuna ehtisi vielä selaamaan kirjankin läpi ettei tulisi yllätyksiä. Positiivisin mielin menin kurssisivuille ja huomasin että yliopistolla käytetään vielä varsin laadukasta tenttikuorijärjestelmää tietyissä osissa. Enpäs siis ilmoittaudu tenttiin ihan vielä.

Eilen sähköpostiini tuli viesti jossa huomautettiin, että ilmoittautumispakollisille kursseille tuli ilmoittautua noin puoli tuntia sitten. Paniikissa ilmoittauduin seuraaville varsin selville kursseille:

• Valtio-opin tutkimuksen metodologia on pääaineeni mukaisesti seuraava kurssi joka on edessä. Kaksi kirjaa, luennot ja tentti.
• Euroopan unionia käsittelevä asiantuntijaseminaari, suoritustapana luentopäiväkirja
• Euroopan unionia haukkuva kurssi, suoritustapa avoin

Edelleen jäi hommia tekemättä; peliteorian kurssille oikeasti haluan, tilastotieteen sivuaine pitäisi päätellä ja tieteen ja teknologian tutkimuksen sivuaine aloittaa. Sen lisäksi eräs irkkituttu Suviko sai minut melkoisen vakuuttuneeksi, että haluan lukea satunnaisia kursseja sosiologian laitokselta; mikä olisikaan hienompaa kuin ymmärtää kansalaisosallistumisen uusia muotoja tai ymmärtää tieteen ja teknologian dynamiikkaa?

Uupumaan jää tulevaisuuden tutkiminen, kieliopinnot sekä naistutkimukseen perehtyminen. Saas nähdä koska oikeasti eksyn naistutkimuksen laitokselle – vaikka se alkoikin pienoisena vitsinä käsitykseni tieteenalasta on muuttunut positiivisemmaksi ja jotakuinkin sellaiseksi että se saattaisi sopia minulle.

Tänään aamulla pitää hoitaa opintoasiat kuntoon – mikä olisikaan parempia tapa aloittaa kesälomansa?