Jotkut ovat saattaneet kuulla, kun kerron Helsingin yliopiston hienosta opiskelijaruokalajärjestelmästä, UniCafesta. Kyseessä on opiskelijajärjestömme, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan, kokonaisuudessaan omistama yritys, jolla on omituinen monopoli kaikilla Helsingin yliopiston neljällä kampuksella: keskustassa, Kumpulassa, Viikissa ja Meilahdessa.

Unicafen vankkumatonta asemaa Helsingin yliopistossa on perusteltu laadulla. Esimerkiksi minulle Unicafe tarjoaa reilun kaupan kahvia, kehitysyhteistyön muotoja ruuan kanssa ja luomua vihanneksissa. Aivan kivoja juttuja; mutta koskettaako niistä mikään minua? Toki luomu on ihan hieno vaihtoehto, mutta sitä ei saa pakkosyöttää tai tuottaa muiden vaihtoehtojen kustannuksella. Kehitysyhteystyö sekin on ihan kivaa, jos on sen henkinen ihminen. Ja yllättävänä tietona myös voidaan todeta, että Unicafen reilun kaupan kahvi saattoi myös olla aivan tavallista Paulingia (Lähde: Villiviini).

Toisaalta, laatu on siitä mielenkiintoinen asia että sitä on vaikea mitata. Jotkut väittävät, että muissa yliopistoissa olisi huomattavasti laadukkaampaa ruokaa. Miten laatua pitäisi mitata? Mittariksi ei ainakaan kannata ottaa ruuan riittävyyttä: UniCafeissa on paha tapa suosituiden ruokien loppumiseen. Tämä olisi tietenkin aivan normaalia jos oltaisiin epsilonin päässsä sulkemisajasta, mutta kerran törmäsin paikkaan jossa ruoka loppui vaivaiset kaksi tuntia etuajassa. Toki matematiikassa aina todetaan, että olkoon epsilon suurempaa kuin nolla, mutta nyt epsilonin arvo saattaa olla hiukan liian iso.

Mittaammeko laatua sitten ruuan vaihtoehtojen lukumäärällä? Tässä saattaisi jopa laitosruokalamme menestyä, sillä kun on yleensä kaksi lihavaihtoehtoa ja yksi kasvisvaihtoehto. Kuitenkaan en ole tyytyväinen: kaikkihan tietävät että Otaniemessä saa pitsaa opiskelijaruokalsta, myös paikallisesta UniCafesta. Helsingissä pitsanhaluisen pitäisi matkustaa Viikkiin kun kuu osuu oikeaan asentoon ja samaan aikaan toivoa että ruoka ei lopu kesken. Eräässä toisessa ruokalassa taas toistui viikottain maanantaisin spagetti bolongnese, joka muutaman kerran jälkeen ei ollut enää huvittavaa.

Katkerasti vetäydymme täältä alueelta ja ehkäpä UniCafen laatu on sen hienoissa tiloissa: matematiikan laitoksen Unicafe on selvästi rakennettu tilaan joka nyt sattui jäämään yli ja valtiotieteellisen tiedekunnan yksikköön ei välttämättä mahdu syömään. Toisaalta, kasvatustieteellisen ruokalasta Oliviasta on varsin hienot näkymät ulos ja Porthania on juuri remontoituna varsin elegantti.

Mutta, nythän keksin missä UniCafe on ylivoimainen: oheisliiketoiminnassa. UniCafe pyörittää muutamaa kahvilaa ja sillä on korkeatasoiset tilausravintolat Helsingin keskustassa. Sen lisäksi luonnollisesti tarjotaan kokouskahvittelua ja kakkukahveja noin muutenkin. Erityisesti mieleeni jäi Ylioppilaslehdessä esiintynyt mielipidekirjoitus, jossa kummasteltiin sitä että kahviloissa ei saa kohtuuhintaista peruskahvikupposta.

Yhtä asiaa pidän monimutkaisena UniCafen kohdalla: sen omistuskuvio ylioppilaskunnan kanssa on hämmentävä, koska selvää on ettei ylioppilaskunta ammu itseään jalkaan. Nimittäin, uskon että mahdollisesta vaihtamisesta kysyttäisiin opiskelijajärjestöiden mielipiteitä, ja näin UniCafe saanee luvan jatkaa.

Kiinnostavinta on kuitenkin keskustelun vähyys: tästä monopolista ei pahemmin puhuta yliopistolla. Helsingin Sanomat teki opiskelijaruokailusta jutun noin puoli vuotta sitten ja samaisessa artikkelissa ihmetteli UniCafen ylivoimaista asemaa – kuitenkaan se ei noussut puheenaiheeksi. Koska olen pieni politiikantutkijan alku, en osaa selittää tätä.

Matti hävisi taas vaihteeksi: olen osallistunut tenttiin ja laskuharjoituksiin turhaan. Kyllä, aamulla kahdsaksi yliopistolle eksymisen hyöty on valunut pois – periaatteessahan laskuharjoituksia voisi laskea että oppisi jotain, mutta kyseessä on ollut tilastotieteen perusteita, jotka minulla ovat jo varsin hyvin hanskassa. Siispä olin laskareissa vain keräämässä harjoituspisteitä.

Mutta, miksikäs tämä nyt on niin turhaa? Kurssi suoritetaan kahdella välikokeella, joista ensimmäisessä kävinkin jo. Toisen välikokeen sijoittaminen kalenteriin tuottikin jo enemmän ongelmia, koska minulla on oman pääaineeni tentti samaan aikaan. Siispä, keskusteltuani luennoitsijan kanssa oli varsin ilmeistä että en hyödy tähän mennessä tekemästä efortistani juurikaan mitään.

Kuitenkin onnekseni kurssi on suoritettavissa vielä keväällä – yhdellä isolla kokeella toukokuun loppupuoliskolla. Kuitenkin tässä on etunsa arvon tentaattorin mukaan: tehtäviä on vain viisi ja aikaa on enemmän kuin normaalissa välikokeessa. Etunsa kaikessa selvästikin.

Olisin välttänyt tälläisen epämääräisen toiminnan jos olisin suunnitellut opintojani paremmin kuin kädestä suuhun-periaatteella. Ei olisi ollenkaan mahdotonta suunnitella esimerkiksi koko vuotta heti syksyn alussa, mutta minulla ei siihen ritä innostus ainakaan vielä; tilaa myös epämääräiselle vaeltelulle tulee olla ja liian tiukka etukäteissuunnittelu voisi pilata luovan kurssivalinnanaisuuden.

Yllätyin yhden kurssin arvosanasta kun se minulle kerrottiin – eikai se työ nyt ihan noin huonosti mennyt pohdin – ja vakiintuneen tapani mukaan lähestyin ohjaajaa sähköpostilla kysyen että mitä nyt olisi pitänyt parantaa parempaan arvosanaan. Vastaukset ovat aina olleet valaisevia, mutta tämä on jo yllättävä:

Kiitos! Sain tuon jo maanantaina. Työ oli ihan ok. En ollut merkinnyt arvosteluperusteita tältä osin ylös, koska opponointilomake puuttui jostain syystä. Oli mahdollista, että olin sekoittanut ryhmänne numeron arvosanaanne ja pyysin *ä nostamaan arvosananne neloseen,jos sillä nyt on merkitystä.

Sinäänsä yllättävää, että yliopiston sisällä todetaan että arvosanoilla ei ole väliä – ainakaan silloin kun ne ovat harjoitustöistä tai kursseista. Ja eniten minua kiinnostaa, että mikä siinä työssä on edelleen ollut vikana kun viitosta ei ole tullut – mutta koska opponenttimme ei koskaan työtämme ole käsitellyt niin sellaista lomaketta ei luonnollisestikaan ole olemassa.

Mahdotontahan olisi nyt, kun kurssista on kulunut ainakin kuukausi muistaa mitään arvosteluperiaatteista. Onneksi isommissa opinnoissa arvosana-algoritmi on vähemmän taikalukuihin perustuva, mutta näitä arvosanamokia tapahtuu myös suuremmissa piireissä. No, opettajatkin ovat kai vain ihmisiä.