Kun kaikki todelliset, ahkerat opiskelijat ovat aloittaneet koulunsa on yliopiston opiskelijoiden vähitellen aika herätä talviuniltaan, venytellä ja haukoitella. Jottei ensimmäinen päivä olisi liian raskas, oli minulla peräti yksi (1) kahden tunnin (2 h) luento. Aina pitää verytellä ennen suurempia taisteluita – huomenna opiskelen jo neljä tuntia ja keskiviikkona virittäydyn epäinhimilliseen kuuteen tuntiin. Tosin lukijan on syytä huomioida, että yliopistossa on myös runsaasti itsenäistä työskentelyä, eli päivämme ei ole näin leppoisia.

Mutta, tänään opiskelin kaksi tuntia yhteiskuntatieteiden ja argumentaation kurssilla. Kurssin opettaja on varsin kiltti (tulee mieleeni eräs matematiikka-valmennuksen pitkäaikainen opettaja), hän selitti meille kurssin suuret oppimistavoitteet, jotka liittyvät ajattelun ja päättelyn taitojen kasvattamiseen. Kun hän pääsi tässä listassa loppuun, sanoi hän että sitten ulkoisena tavoitteena on käydä kurssi läpi, vieläpä mahdollisimman hyvillä arvosanoilla.

Mutta, jo ensimmäisellä tunnilla ajauduin opillisiin ristiriitoihin luennoitsijan kanssa. Hän väitti väitteen joko pitävänsä paikkansa (propostio on tosi) tai olevan valheellinen (propositio on epätosi). Mutta, arasti nostin käteni ylös; kuinka suhtautuukaan sumea logiikka esitettyyn malliin. Niinpä luennoitsija vähän tarkensi, että sumeassa logiikassa asia voi olla tosi, epätosi tai jotain siltä väliltä. Hyväksyttäneen?

Pohdimme myös tutkijan suhdetta tutkimuskohteeseensa ja merkittävänä sisältönä muotoilen seuraavan kaavan: yhteiskuntatieteissä pätee aina, että tutkijat \subset tutkimuskohde. Luennoitsija nosti esille myös Heidenbergin epätarkkuusperiaatteen, mutta fysikaalinen selitys jäi aika ontuvaksi. Hetkinen, kuulostaako tämä blogin lukijaan jotenkin tutulta. Humanistinnehan on jo aiemmin pohtinut samaa asiaa!

Viimeiseksi päädyttiin pohtimaan ajatuksien kulkua. Ensimmäiseksi kannattaa kirjata ylös, että usein kirjoittaminen tai puhuminen on eritoten omaa ajatusmaailmaa selkeyttävä prosessi. Tämä on varsin merkittävä ajatus, ehkä jopa taustalla blogin historiassa.

Mutta, sitten siihen jolle annan nimen iteratiivinen ajatteluprosessi. Meillä on lähespoikkeuksetta joku ennakko-oletus, intuitio tai visio aiheesta kuin aiheesta. Tähän teemme tarkennuksia, jolloin muodostuu uusi tutkimushypoteesi. Tätä iteroidaan edelleen uudella tiedoilla, ja joka kerta hypoteesi täsmentyy. Näin lopulta saavutetaan tila, jossa ajatus on jalostunut tarpeeksi puhtaaseen muotoon ja voidaan julkaista tieteellisessä lehdessä.

Kurssilla käsittelemme seuraavaksi esimerkiksi jos-niin (⇒) ja jos ja vain jos (⇔) lauseisiin sekä induktioon, deduktioon ja abduktioon.

Tuskaa, epätoivoa, vihaa. Sen siitä saa kun yrittää olla kahden kanssa samaan aikaan. Osasinhan tähän jo varautua henkisesti, mutta silti se häiritsee; tuntuu pahalle ja väärälle.

Piia haluaa olla kanssani perjantaisin, mutta niin haluaa Tarukin. Normaalistihan tämä ei olisi suuri ongelma, olen ennenkin viettänyt iltaa kummankin kanssa samana päivänä – mutta nyt molemmat haluavat minut viereensä samaan aikaan.

Nyt minun täytyy päättää, kumpi on tärkeämpi. Haluanko punaisen rusetin vai Tarun mielummin. Valintamenetelmäni on vähintäänkin erikoinen… Koska tunnen Piian paremmin ja uskon selviäväni hänen kanssaan vähemmällä ajalla täysin rikkomatta suhdettamme päädyn perjantaiksi Tarun kainaloon.

Toivottavasti tämä ei ole suuri virhe – riskinä on näet Piian liian nopea etääntyminen. En ole edes vielä kertonut Piialle tästä päätöksestä, mutta elämä ei aina voi olla söpöä ja pinkkiä. Enköhän kuitenkin selviä tehtävästä hengissä, kunhan muistan samalla viedä kukkia ja uuden söpön rusetin.

Onneksi tilanne oli ratkaistavissa jotakuinkin loogisin perustein. Edessä olisi voinut olla pahemman luokan kissatappelu Piian ja Tarun selvitellessään välejään ja minun ollessa tyttöjen välissä. Toisaalta, musta silmä on hyvä syy mennä kerjäämään halia…

Mellakka-aitaa. Vapaaehtoisetkin hälyytetty turvaamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Alueelle sisään pääsee vaan rajattuja reittejä pitkin, jotka ovat suurimmilta osin poliisin tai muun järjestyshenkilöstön valvonnassa.

Mihin mielenosoitukseen Matti on saanut itsensä tungettua? Tunnustetaan, osallistuin vuoden vaihteessa valtaisaan massamielenosoitukseen, joka tunnetaan nimellä “Tervetuloa uusi vuosi” aivan Helsingin keskustassa, Senaatintorilla ollakseni täsmällinen.

Miksi tämä sitten niin ahdistaa minua. Eräs vanha opiskelijatoverini esittikin varsin hyvän kommentin ja kysymyksen samaan aikaan:

22:09 <@saima> matnel: ne järjestyksenvalvojat ja poliisit on siellöä takaamassa sinun turvallisuutesi, ei niissä ole mitään pelättävää

Kiertelin Senaatintoria siis noin yhdeksän aikaan illalla. Silloin tilanne näytti varsin kiintoisalta – järjestyksen ylläpitäjiä oli vähintään yhtä monta kuin juhlijoita paikalla. Onneksi lähempänä puolta yötä tilanne ei näyttänyt niin humoristiselta juhlijoiden lukumäärän kasvaessa.

Mutta, kuinka monta isoa veljeä oli paikalla? Helsingin Keskustan poliisipiirin johtaja esittää seuraavan likimääräisen arvion, koska täsmällisiä tietoja tarjotaan vain virkamiehille: paikalla Senaatintorilla oli parhaimmillaan 4 partiota yhden partion koon ollessa joko 1+3 tai 1+6. Lisäksi lähialueilla, Kauppatorilla, Rautatientorin epsilon-ympäristössä ja muutoinkin keskusta-alueella. Voisiko olla realistista siis arvioida järjestyksepitotehtävissä olleiden poliisimiesten määräksi 50?

Järjestysvalvojien lukumäärästä ei minulla ole mitään arviota. Kuulema Suomen laissa määritellään yleisötapahtumalle selvästi taulukkoarvoja järjestysvalvojien lukumäärässä, mutta ainakaan en löytänyt mitään viitteitä mistään. No, en ole lakimies.

Mikä minua niin näissä häiritsee? Nuorempana en muista nähneeni poliiseja valvomassa uuden vuoden juhlintaa näin massiivisen oloisesti. On myös syytä huomata viime vuoden historiaa edes vähän; palauta mieleesi vappu, Asem ja itsenäisyyspäivä. Poliisin rooli on mielestäni ollut kasvamassa, mikä ei välttämättä ole mitenkään iloinen asia.

Kaikki taitaa kytkeytyä jotenkin hämärästi terrorismin vastaiseen sotaan, jonka avulla on rikottu ihmisoikeuksia aikaisemminkin – esimerkiksi vankien lennättäminen sopivaan valtioon kuulostaa vähintäänkin oudolta. Tätä ei tietenkään tehty sivistyneessä eurooppalaisessa yhteiskunnassa – vai tehtiinkö? Onko olemassa isoa siskoa, joka valvoisi mitä iso veli tekee? Esimerkiksi Norjassa on paikallinen suojelupoliisi asetettu tiukkaan kontrolliin muutamien mokien takia, miten tilanne on Suomessa…

Muuten, jos lukija on valtiollisista suojeluelimistä tarkastamassa, mitä radikaali Matti höpisee – olen aina halunnut kansion arkistoihin. Jos saa pyytää, yrittäkää löytää minusta edustava kuva mappiini.

Lopuksi todettakoon, että kello 12 aikoihin kun olin paikalla ei tilanne näyttänyt niin kummalliselta. Poliiseja tai järjestyksenvalvojia tuskin huomasikaan, koska paikalla oli runsaasti väkeä. Tosin, virallisesti alkoholiton ja ilotulitteeton keskustorimme oli täynnä sekä alkoholia että ilotulitteita. Mutta operaatio lienee silti ollut onnistunut.