Kannattaa olla yliopisto-opiskelija jolla on verkostoja vaikka minne. Humanoidin matematiikan laitoksen valvonta tuotti tuloksia, koska sähköpostiin kolahti kutsu ilmaiselle luennolle ja sen jälkeen ilmaiseen kahvittelutilaisuuteen. Yllättävää kyllä, sekä luennot että kahvi ovat aivan kiinnostavia: ekonometria ja aikasarja-analyysi sekä myös jotain syötävää.

Joudun tunnustamaan, että en ymmärrä näistä asioista juurikaan mitään mutta sitäkin varten olen yliopistossa. Suomen tilastoseura on järjestänyt vakuuttavia luennoitsijoita esimerkiksi Suomen pankista ja tietenkin tämäkin mahdollisuus kannattaa käyttää hyväksi. Ehkäpä he ymmärtävät aloittaa niin alkeista, ettei suurempaa tuskaa pääse syntymään.

Oikeastaan mahdollisuus tutustua aikasarja-analyysiin osui sopivaan ajankohtaan – suuri teoriani on että eduskunnan työskentelyssä on havaittavissa neljän vuoden jaksollisuus mutta tilastolliset taidot tämän osoittamiseen ovat uupumassa kesken. Järkytykseni kuulin, että aikasarja-analyysi kuuluu vasta tilastotieteen syventäviin opintoihin, jolloin niitä tuskin on suunniteltu kandinalulle. Tosin en vielä ole tarkistanut kansantaloustieteenlaitoksen opetustarjontaa; laskuharjoitusten vetäjä arveli että siellä saattaisi olla jotain kivaa myös.

Koska humanisteilla on tapana kirjailla yksinkertaisuuksiakin ylös ettei ne vain ehdi unohtumaan, voisin ohjata tulevia opiskelijoita seuraavalla viisaudella:

Kannattaa liittyä itseään kiinnostaville sähköpostilistoille aina, vaikka se sattuukin kun inbox täytyy rajatta – siellä voi olla vaikka kutsu tulla syömään pullaa. Siispä, verkostoidu – hanki ystäviä. Ehdottomasti ei saa lannistua normaaliin (ja yliopiston tukemaan?) perinteiseen ajattelutapaan vaan yhdistellä aineita hyvinkin rohkeasti. Erityisesti poikkitieteellisyyttä “kovien” tieteiden suuntaan tarvitaan mielestäni enemmän.

Voisin perustella tuota matematiikan ja tietojenkäsittelyn merkitystä vähän tarkemmin, kun nyt nostin sen esille. Miksi yhteiskuntatieteen tarvitsevat tämän alan osaajia? Ensinnäkin, hyvin harva yhteiskuntatieteilijä pystynee yhdistämään näitä tieteitä toisiinsa, jolloin tutkimusmetodologia on kääntynyt liikaa humanistiseen suuntaan. On ollut olemassa luonnontieteellisorientoitunut behaviralistinen tutkimusaate, mutta se kuihtui pois (Berndtson 2005, 68-69).

Lisäksi, tietotekniikka ja hallintotiede ovat kova yhdistelmä, koska jokaisessa hallintotieteen uudemmassa teoksessa korostetaan sitä kuinka hallinnon tulee pystyä soveltamaan informaatioteknologioita. Tälläisessä tilanteessa henkilö, joka ymmärtää tenkiikan mahdollisuudet ja rajoitteet on vähintääkin haluttu työyhteisön jäsen.

Jo Neuvostoliitossa ymmärretiin suunnittelun täsmällinen olemus ja aina valtio tiesi parhaiten mitä kansalaiset tarvitsevat tulevan viiden vuoden aikana. Puuttumatta siihen, miten Neuvostoliiton todella kävi voin vain todeta että hyvät opit ovat siirtyneet myös yliopistolle henkilökohtaisen opintosuunnitelman muodossa.

Edes hienon suunnitelman vastaanottaja ei oikein keksinyt mikä on tämän kolmisivuisen paperin merkitys. Hän arveli, että voin syyttää tästä integraation syventymistä joka myös siirsi opintoviikot historiaan. Sen lisäksi suunnitelma mahdollistaa keskustelun opinnoista, hän toteaa. Totta, tässä valtiotieteilijöillä on paljon parannettavaa: opiskelu on tuntunut vähän siltä että heitetään veteen ja katsotaan osaako pieni humanistin alku uida. Syynä näin heikkoon opinto-ohjaukseen on kuulema resurssipula, jolloin monia kursseja järjestetään vain kirjallisuuden avulla.

Asetan itselleni tavoitteet seuraavaksi kolmeksi vuodeksi seuraavasti:

• Perusopinnot suoritan kevääseen mennessä. Tämä sisältää vielä kurssit Poliittisen ajattelun perusteet sekä Euroopan poliittiset järjestelmät. Samoin menestykkäästi jatkan tietojenkäsittelyn opintoja ja tilastotiedettä suorittaen kummastakin appropatur-opinnot (25 op). Tämän lisäksi suoritan argumentaatiokurssin kevätlukukaudella.
• Toisena vuonna opiskelen valtio-opin metodologiaa ja kvantitaviisiä (=tilastollisia) tutkimusmenetelmiä. Lisäksi opiskelen oppilinjani mukaisia aineopintoja tasaista tahtia höystäen. Tutustun tietotekniikan ohjelmiin ja kieliin. Lisäksi ajattelin tutkia tiedettä ja teknologiaa lyhyen sivuaineen verran.
• Kolmantena vuonna tutustun kvalitatiivisiin tutkimusmenetelmiin syksyllä ja keväällä kirjoitan kandin työn. Lisäksi osallistun kahdelle opintolinjani mukaiselle kurssille. Jos on mahdollista, tutustun tulevaisuuden tutkimiseen.

On ehkä väärin aloittaa kandin suunnittelu jo ensimmäisenä syksynä, mutta koskaan ei voi olla liian nopea. Pohdin tutkivani politologisia indeksejä ja erityisesti niiden käyttöä Euroopan unionin päätöksissä – päätössäännöt Euroopan unionissa ovat näet kovin moninaiset mutta indeksin tulisi tuottaa yksi kuvaava luku. Mutta tämä raotus saattaa olla vain humanoidin ovela veto sitoa blogin lukijat seuraamaan blogia seuraavan kolmen vuoden ajan kunnolla.

Olen jo aikaisemmin kuvannut suhdettani kahteen tyttöön. Ajattelin, että voisin valottaa tarinaa enemmän ja sisällyttää irstaita ykistyiskohtia kuvaukseeni. Varsinaisesti tilanteeni ei ole muuttunut vieläkään: heilun Piian, punarusettisen tytön, ja Tarun välillä. Inhottavinta on, että minun pitäisi vähitellen osata sitoutua, olenhan sentään valtiotieteen ylioppilas.

Piian kanssa olemme olleet kavereita jo pitkään, varmaankin ensimmäiseltä luokalta lähtien. Muutama vuosi sitten yritimme sitten aivan tosissamme elämää yhdessä ja se sujui – normaalien alamäkien ja ylämäkien mukaan. Kuitenkin se oli aivan kivaa ja opin itsestäni ja myös Piiasta uusia asioita. Voisi myös mainita, että ehkäpä parasta opetusta oli kuitenkin pienenpieni ymmärrys elämästä ja siitä mitä se on.

En ole varma, oliko jutun vakavoittaminen niin järkevä valinta pelkästään siitäkin syystä etten olisi tavannut Tarua ilman Piiaa. Jos olisimme malttaneet pysyä ystävinä olisi tämäkin pulma aika selvä: olisin varmasti tuntenut enemmän vetoa Piiaan.

Mutta Tarun kanssa ensitapaamiseen, muistan sen vieläkin. Piia esitteli minulle Tarun ja siitä se lähti. Naureskelimme kaikki kolme yhdessä Helsingin Sanomien tyhmyydelle, mutta tapasin Tarua myös muutaman kerran ilmankin Piiaa. Kun tarkemmin muistelen – taitaa pian olla Tarun kanssa ensitapaamisemme vuosipäivä, eikuh se taisi mennä jo ohi. No, sitten jäin vähän neuvottomaksi ja kesäloman aikana yritin ratkaista pulmaa.

Nyt päästään tähän hassuun kysymykseen: miksi pojalla voi olla vain yksi? Vai pitääkö paikkansa, että pojalla on vain yksi? Esimerkiksi Jorma Ollilalla taitaa olla kaksi, yliopiston rehtorilla on kaksi kun lasketaan oikein. Mutta miksei Matilla ole kahta? Aika on yllättävän rajoitettu resurssi eikä se aina riitä kahden tytön kanssa oleilemiseen yhtä aikaa. Tai, en ainakaan uskalla sanoa että se riittää, koska tavallaan uskon sellaiseen vaaleanpunaiseen, siirappiseen romanttisuuteen jossa oman kullan kanssa tutustutaan sitten paremmin kuin jonkun satunnaisen kämppiksen.

Tarun kanssa yritän aivan oikeasti, vaikka se välillä harmittaa ja välillä tulee kuultua kunniaansa. Mutta ah-ja-voih punainen rusetti näyttää edelleenkin söpöltä. Valitettavasti uskon että emme voi pitää välejämme vain kavereina, koska välillämme on positiivinen vetovoima. Haluaisin molemmat…

Yhteydet blogia lukeviin Piioihin ja Taruihin eivät ole tahallisia.

Kaikki ei vieläkään ole sitä miltä se näyttää.