Keskustelimme erään fuksitoverini kanssa torstaina tentin jälkeen. Hän kertoi minulle, että jonkinsortin sosiaalitieteilijä oli kertonut hänelle ennen opintojen aloittamista muutamia totuuksia elämästä. Yksi totuus oli se, että valtio-opin opiskelijat aina selittävät kaikkea turhaa.

Väite on mielenkiintoinen ja valitettavasti jopa paikkansapitävä – ainakin osittain. Miksi yhteiskuntatieteilijä aina lähestyy jokaista aihetta historian näkökulmasta riippumatta kuinka relevanttia se on? Eräällä luennolla luennoitsija sanoi pitävänsä lyhyen johdannon, mutta hän vakuutti ettei ollut erityisemmin historiamiehiä. Puoli tuntia tuon jälkeen lopettelimme lyhyttä historian johdantoa.

Meitä ei myöskään kovinkaan usein kannusteta niukkasanaisuuteen; päin vastoin asioista tulee pakollakin kirjoittaa enemmän kun niistä tekisi kenenkään ihmisarvonsa omaavan mieli. Vaikkei tenttejä arvostellakaan metrimitalla (tai näin tentaattorit aina väittävät) silti tentissä on melkein pakko sepustaa kaikki mitä muistaa ja vähän päälle jos mielee hyvää arvosanaa. Mutta onko tästä elämässä mitään hyötyä?

Todellisessa maailmassa joudumme tiivistämään ajatuksemme muutamaan kappaleeseen, tai sitä meiltä odotetaan. Todellisessa maailmassa voimme käyttää esityksen pitämiseen viitisen minuuttia jonka jälkeen kaikki kuuntelijat ovat poistuneet ympäriltämme muihin kiireisiin. Todellisessa elämässä meillä ei ole varaa samanlaiseen tuhlaamiseen mitä nyt yliopistossa harrastamme ja johon meitä ohjataan hienovaraisesti.

On syytä huomata, että todellinen elämä on myös tiedemaailmaa nykyään. Julkaisun saanee helpommin julkaistua jos se on pieni ja saadaan mahdutettua johonkin väliin. Tiivistelmän merkitystä tieteellisen artikkelin kannalta ei nykyisin voi tarpeeksi koostaa ja rahoituskamppailussakin siitä että osaa selittää asiat lyhyesti ja ymmärrettävästi saattaa olla hyötyä. Siispä ei voida väittää, että sepustelu johtuisi meidän tieteellisemmästä koulutuksesta.

Merkkinä tieteellisestä koulutuksesta on mahdollisesti pursuava kirjahylly. Tämä ei ole minun ideani: muutama lakitieteilijä moitiskeli kirjaston taukohuoneessa niitä valtsikkalaisia joiden kirjahyllyssä on kirjoja joita he eivät selvästikään ole lukeneet.

Onhan se näin, en minä kirjahyllyssäni olevia opetusopin oppaita ole lukenut saatika sitten matematiikan kirjoja. Mutta haluaisin uskoa, että ne ovat siellä muustakin syystä kuin pelkästään siksi, että punaiset kirjahyllyni kaipaavat täytettä.

Ne muodostavat varsin hyvän käsikirjaston, josta voin paniikin tullen kaivaa esille tietoa – ja tällä periaatteella olen sinne kirjoja hankkinut (esimerkiksi kirjaston poistosta ilmaseksi). Kirjan merkittävin kriteeri on ollut, että voin joskus tarvita sitä. Sen takia minulla on siellä useampikin historiaa sivuava kirja, muutama tutkimusopas ja tieteen ja teknologian arviointia käsittelevää materiaalia.

Jos pyrin tiivistämään edellä olevat kappaleet lyhyesti seuraavaan. Valtiotieteilijöillä on tapana käyttää huomattavasti tilaa asioiden ilmaisemiseen, vaikka vähemmälläkin selviäisi. Kuitenkaan todellisessa elämässä tämä ei ole enään arvo, vaan negatiivinen puoli. “Lisäksi valtiotieteilijät haluavat näyttää viisaammilta kuin he ovat, joten he keräävät koteihinsa kirjallisuutta.” toteaa juristi, mutta sivuuttaa hyvän käsikirjaston merkityksen täydellisesti.

Kappas, ei se sattunut ollenkaan niin paljon kun olisi uskonut.

Tänään aamulla kello 10 aikoihin joukkio valtiotieteen pääaineopiskelijoita muodosti idleringin ja yritti rentoutua ennen tenttiä Suomen poliittisen järjestelmän alkeista. Tentissä pohdittiin esimerkiksi tulopoliittisia ratkaisuja ja niiden vaikutuksia yhteiskunnalliseen elämään, puolueiden nousua, uhoa ja jopa tuhoa. Nämä eivät kuitenkaan pientä humanistin alkua suuresti ihastuttaneet, joten jätin niihin vastaamatta.

Pohdittavaksi tulikin dilemma, jota suurimmatkaan lakitieteilijät eivät ole kunnialla selvittäneet; kumpi määrää kaapin paikan: presidentti vaiko pääministeri. Kysymys kaapin paikasta ei ole mitenkään selkeä. Vaikka päälinja on ollut parlamentarisointi niin silti ulkopolitiikan kaksoisjohtajuus ja tasavallan presidentin vapautunut nimittämisoikeus ovat tätä vastaan. Presidentti on kyllä tietoinen valta-asemastaan kuten kahden lautasen vaatimus ja Suomen pankin johtajuutta koskevat ongelmat.

Kun tästä oli päässyt, joudun vaikean ongelman eteen: puhunko kuntien itsehallinnosta vai keskitynkö ennemmin oikeuslaitokseen poliittisena yksikkönä. Vaikka kuntien itsehallinto oli kiintoisa aihe, johon myös kuntaliitokset voisi liittää päädyin jostain mielijohteesta pohtimaan oikeuslaitosta. Vaikka vallan kolmijako-oppin mukaan tuomioistuimet tekevät politiikkaa niin tämä ideaalikuvaus on vähän kuin fysiikan kaavat: ilmanvastus jätetään aina huomiotta. Siispä tutkimuskysymys on vähintään mielenkiintoinen – mutta silti vähän käsitelty. Tosin, suomalainen tuomioistuin on varsin epäpoliittinen yhdysvaltalaiseen isoon siskoonsa nähden.

Pakenimme tentistä ja keskustelimme vastauksista – ja paljastui kuinka merkittävää logiikan hallinta on myös yhteiskuntatieteissä. Tentissä vastaattiin kahteen kysymykseen kolmesta, mutta olen esittänyt yhteensä viisi kysymystä. Tämä ei ole vilunkipeliä; osa kysymyksistä oli vaihtoehtoisia XOR-lausekkeen nojalla. No, ainakin eräs oli jättänyt XOR-lauseen huomiotta ja vastasi vääriin kysymyksiin. Mielenkiintoinen kysymys on, kuinka tälläinen vastaus arvostellaan – onneksi en ole opettaja.

Tänään kello 19.29 valmistautui opiskelijajoukkio lähtemään Metsätalon kolmannen kerroksen luentosalista kuunnellen vielä viimeisiä hallinto-oikeuden kuulemismenettelyn perusteita. Tiistai-ilta ei eronnut mitenkään erityisemmin niistä aiemmista, mutta silti se on eräs merkkikohta humanoidinne opiskelussa. Kyseessä on näet syyskauden viimeinen luento, ja nyt alkaa virallisesti loma. Tai no, “loma”.

Loma on hyvin suhteellinen käsite; uskallan väittää että nykyisessä yhteiskunnassa ei työstään pääse eroon vaikka yrittäisi. Työ hyppää nykyään kännykkään ja sähköpostia voi lukea joustavasti myös kotoa. Työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt eikä työtuntien laskeminen ole triviaalia toisin kuin ennen. Ja opiskelijalla taas hänen työssään ei mitata mitään tunteja – onneksi koska muuten työsuojeluviranomaiset olisi minunkin perässä.

Minulla on vielä kolme tenttiä tehtäväksi tulevan 7 päivän aikana. Sen jälkeen siirryn, kuten yritysmaailmassa usein kuvataan, uusien haasteiden eteen. Tavoitteeni olisi valmistaa tilastotieteen harjoitustyö, jonka tutkimusongelmaa voin valoittaa blogin lukijolle.

Usein olen kuullut väitettävän, että erästä tiettyä oppiainealaa suositttaisiin Suomen akatemian lukiolaisten tiedekilpailussa. Käyttäen tilastollista menetelmää, täsmällisemmin ksiitoiseen-yhteensopivuustestiä (eipä ole blogissa latex-tukea). Tämän jälkeen voin analysoida tulleita tuloksia ja tehdä päätelmiä siitä onko tutkimushypoteesini oikea; eli suositaanko biologeja yli kaiken. Selvää tietysti on, että yleisen tieteen etiikan mukaisesti julkaisen tutkimustulokset vähintään internetissä, jolloin ne tulevat myös Sinun nähtävillesi.

Kun tämä on tehty, olisi aika suunnitella ja toteuttaa ohjelmointiprojekti tietojenkäsittelyoppiin. Olen suunnitellut hyvin hämärää pelikonseptia, mutta tätä valotan lukijoille vasta kun peli on valmis ja arvosana siitä on saatu. Toki tällöin pääsette myös pelaamaan tätä peliä. Ja kun tämä on tehty, niin voisi kaivaa tekemättömien hommien listalta muutaman objektin lisää esille, ettei aika vain käy tylsäksi.

Tämä postaus on myös merkittävä harppaus blogille. Kyseessä on blogin viideskymmenen postaus. Juhlistamme seuraavan kerran sadannetta postausta, uskoakseni toukokuun aikoihin. Kiitokset kaikille aktiivisille lukijoille elämäni ja huolieni seuraamisesta. Toivon, että blogini on ollut nautinnollinen teillekkin.

Yours sincerely,
matnel
humanoidi