Pieni humanistinne on tehnyt suuren virheen ja päätynyt hämärällä tavalla osaksi valtio-opin opiskelijoiden ainejärjestötoimintaa. Virallisesti setä Matti suostuteltiin sinne auttamaan sähköisen tiedonvälityksen kanssa – mutta sedästä taitaakin tulla sihteeri. No, ei suomalainen voita aina.

Mutta miksi ihmeessä päädyin tälläiseen sosiaaliseen toimintaan? En tiedä, mutta jo nyt näen kuinka ongelmat kasautuvat. Mennäkkö luennolle vaiko olla mukana järjestämässä jotain? Oma arvoni olisi toki luennot ennen huvia, mutta sosiaalinen paine voi vaatia muuta.

Mutta on tälläisessä vastuullisessa virassa vahvuuksiakin: voi ehkä, mahdollisesti, jopa pystyä vaikuttamaan asioihin. Sosiaalinen paine nimittäin vaikuttaa myös muussa opiskelijaelämässä, kuten YTHS uusin tutkimus kertoo. (Muuten, vinkiksi: vaikeassa tilanteessa voi aina vedota uusimpiin tutkimuksiin!) Mielestäni tutkimuksen kuvaama aihe on vakava, ja siihen tulisi suhtautua aivan aikuisten-tosissaan myös opiskelijajärjestöissä.

Mutta, en ole vielä viitannut mitenkään otsikkoon. On tietysti mahdollista, että otsikko olisi vain julmaa hämäystä tai epäselvä vertauskuva. Mutta eih, katsokaamme pendelöinnin määritelmää:

Pendelöinti (ruots. sanasta pendla = liikkua edestakaisin, heilua) tarkoittaa nykykielessä asuinpaikkakunnan ja työssäkäyntipaikkakunnan välistä työmatkaliikennettä. Lähde: Wikipedia

Tavallaan voisi sanoa, että heilun nyt vapaa-ajan ja työn välisellä rajalla tiukasti. Mutta, tämä olisi jo aivan liian viisasta tälläiseltä viattomalta humanoidilta. Termi liittyy oikeasti joukkoliikenteeseen: tänään Matti pendelöi tiukalla aikataululla valtio-opin opiskelijoiden hallituksen kokouksesta tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Ehdin nippa-nappa luennolle, koska osasin jättää kokouksen kesken. Tulevaisuudessa kokouksesta ei ehkä voikaan juosta pois, jolloin yhteentörmäys arvojen ja reaalisen maailman välillä on selviö.

Elämässä joutuu välillä tekemään vaikeita, jopa mahdottomia päätöksiä. Päätöksiä siitä, kenen kanssa haluaisi viettää loppuelämänsä – tai ainakin niin kauan kun se molemmista tuntuu hyvältä. Olen jo aiemmin kuvannut ongelmiani tyttöjen kanssa. En vieläkään ole varma, mikä on oikea linja tulevaisuuteen. Mitä arvostan enemmän, söpöyttä vai hauskuutta? Kumpi on tärkeämpi, perinteet vai uudet ajatukset?

En osaa tehdä tätä päätöstä – ainakaan vielä. Haluaisin yrittää kummankin kanssa, mutta se olisi vähintäänkin moraalitonta. Mutta, viaton heittäköön ensimmäisen kiven: tapailen kumpaakin samaan aikaan. Tiedän, että tämä on vähintäänkin outoa, mutta en parempaa ratkaisua osannut keksiä. Olen käynyt molempien kanssa jo treffeilläkin.

Punarusettisen tytön kanssa treffit menivät perinteisellä tavalla. Olen jo niin tottunut punarusettiseen tyttöön, etten jaksanut niitä varten valmistautua mitenkään erityisesti. Tämä on myös hitusen väärin tyttöä kohtaan, mutta toisaalta ei me kai virallisesti edes säädetä. Nämä “treffit” olivat siis enemmänkin kahden vanhan kaveruksen tapaaminen joka sujui aivan hyvin – tosin ei meidän kylmät suhteet erityisemmin lämmenneet.

Vaihtoehtoisen tytön olen vasta tavannut, joten luonnollisesti olin enemmän kuin jännittynyt kun hän pyysi minut treffeille kanssani. Ja jännityksen takia valmistauduin hyvin. Sitten tapasimme kaupungilla, romanttisesti keskustassa vielä silloin kun siellä oli lumipeite. Tuli sellainen hassu olo siinä keskustellessamme: haluanko todella herätä tämän tytön luota aamulla ennen töihin menemistä? En ole varma – vika voi olla joko minussa tai tytössä (tai ehkä molemmissa). No, ei tämä virallinen tapaaminen mikään katastrofi varsinaisesti ollut, mutta olisi se paremminkin voinut mennä.

Jatkan uskaliasta suunnitelmaa vuorotella tyttöjen kanssa, vaikkei se helppoa tule olemaan. En halua rikkoa toisen sydäntä – tai omaani. Lisäksi suhteemme syventyessä kumpikin vaatii enemmän aikaa; aika on rajoitettu resurssi.

Vinkiksi, kaikki ei vieläkään ole sitä miltä se näyttää.

Kuten kaikki ahkerat lukijani toivottavasti ovat ymmärtäneet, yliopisto on opiskelulaitos eikä vain pippaloiden pitämiseksi perustettu massiivinen laitos. Oikeastaan yliopisto on tutkimusalan yksikköja yhteiskunnallinen vaikuttajakin, mutta pientä fuksiamme kiinnostaa näin alkuun opiskelu.

Mutta aiheeseen. Minkälainen on yliopisto mielestäni oppimisympäristönä? Tunnettua on, että opettamalla oppii parhaiten ja yliopistossakin tämä on ymmärretty. Luennoilla tehtävät korjauset ja kommentointi parantavat responsiivisuutta. Jo viime tilastotieteen luennolla kerroimme opettajallemme, että puolikkaalla jakaminen on vähän niinkuin kahdella kertomista ja itse autoin häntä jopa notaatiokriisin kanssa.

Lisäksi opetamme jopa toisiamme. Nykyinen Suomen poliittisen järjestelmän kurssi sisältää jokaisen opiskelijan pitämän alustus ennen ystävällishenkistä keskustelua aiheesta.

Toisaalta merkittävä osa oppimista on epäonnistuminen. Tämä saattaa olla yllättävää, joten perustelen näkökantaani hiukan: jotta tietäisi miten voisi parantaa osaamistaan on pakko tehdä virhe joka paljastaa puutteet. Virhe luonnollisesti on epäonnistumisen näkyvin merkki.

Yliopisto on järjestänyt mahdollisuuden tähän, ja pieni humanistinne on tutustunut edellisen tentin koevastauksiinsa. Huomattuja puutteita oli valitettavan paljon, ja jotta tulevat humanistisukupolvet välttäisivät ne (ja kehittäisivät aivan omat uudet virheensä).

Selityksen puuttuminen. Havaitsin, että täydelliseen vastaukseen olisi kaivattu enemmän määrittelyä ja täsmennyksiä. Pelkkä lista ei riitä, mutta sitä pitää silti kuvata täsmällisemmin – eli humanistisoida.

Määritelmien merkittävyys. Muista, miten asiat on määritelty äläkä tee virheitä näissä asioissa. Tämä on hankalaa, koska muistettavaa sisältöä voi olla huomattavan paljonkin mutta tätä humanismi taitaa olla. Isojen asiakokonaisuuksien hallintaa siten että osaa vähän kaikkea kaikesta, mutta kuitenkin riittävästi että osaa selittää niistä tarvittavat asiat.

Miellyttävyys. Ero hyvän ja loistavan vastauksen välillä on, kuten professori sen minulle sanoi: “mielekkyys”. Täytyy osata korostaa asioita, joita vastauksessa vaaditaan. Tämä eroaa edellä mainitusta selityksestä siinä, että loistavaan vastaukseen saatetaan toivoa jotain yksityiskohtaa – selitys taas kuvasi enemmän yleistä selittämistä. Selvää lienee, että tämä on erityisesti esseissä tyypillinen ongelma. Edelleen muistan katkerana historian kokeen josta en saanut yhdeltä sivulta ollenkaan pisteitä vaikka asia oli hyvin merkittävää. Sen sijaan sain yhdessä kappaleessa noin puolet tehtävän kokonaispistemäärästä.

Näin oppineena olen jälleen valmis kohtaamaan seuraavat taistot ja kehittää taitojani edelleen paremmaksi.

Lukijalle jätetään harjoitustehtäväksi (oppimistavoiteeksi tämän artikkelin osalta) kaikkien kirjoitusvirheiden löytäminen tästä artikkelista. Voit käyttää kommentointiosuutta niiden ilmoittamiseen 😛 .