Olen kuin lapsi karkkikaupassa, kuolaan jokaisen mahdollisen karkin perässä…

Juuri tuli sähköpostitse (jeps, valtiotieteellisessä tiedekunnassa kaikki liikkuu bittenä) tietoa mahdollisuudesta opiskella tulevaisuuden tutkimusta. Toisaalta naistutkimukset metodologia voisi olla kiinnostavaa ja kuka voisi elää ilman tieteen tutkimuksen sivuainetta? Ja toki haluaisin myös kovempia tieteitä harjoittaa, hakata päätäni näyttöruutiin ja ihmetellä tilastollisen valehtelun tarunhohtoiseen maailmaan.

Ja pitäisi saada tuosta kaikesta mömmöstä mielekäs kokonaisuus, jonka pohjalta joku voisi palkata myöhemmin töihinkin. Älkää nyt järkkyttykö, mutta humanistinkin täytyy saada ruokaa isona. Ja ennenkaikkea, täytyisi päästä kurssit läpi – tätä en pidä mitenkään triviaalina. Totta puhuen, ensimmäinen valtio-opin tentti joka on kuukauden päästä jännittää aika paljon. Toki tentin saa uusia, mutta pienellä humanistillanne on ongelma; hänen pitäisi näyttää että kyllä viksukin osaa kirjoittaa järkevää tekstiä yhteiskunnallisesta kontekstista.

Miten tämän olotilan voisi sitoa karkkikauppaan? Kuvittele itsesi hyvin pienenä karkkikauppaan. Kiva karkkikaupan setä tarjoaa mitä moninaisimpia karkkeja, mutta sinun pitää näyttää vanhemmillesi olevasi sivistynyt lapsukainen. Ostat siis vain purukumia, vaikka mielesi tekee vaahtokarkkeja, lakritsaa ja tikkukaramellejä. Analogia ei ole ilmeinen, mutta on löydettävissä.

This entry was posted on Tuesday, September 26th, 2006 at 5:48 pm and is filed under Opiskelua. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.