Tänään alkoi poliittisen ajattelun perusteet, kurssi jolla tutustumme myös antiikin kreikkalaisten – kuten Sokrates ja Platon – ajatuksiin yhteiskunnastamme. Intensiivisellä puolentoista kuukauden kurssilla ohitamme myös Montesquieun, Rousseaun ja Marxiakin harrastamme.

Joihinkin yhteiskuntafilosofeihin tutstumme vain kokoomateoksesta, mutta jokainen kurssin opiskelija myös lukee yhden yhteiskuntatieteilijän teoksen läpi ja tekee siitä vähintään kahdeksan sivun analyysin. Itse luultavasti luen Platonin Valtion, joka on jo pidempään odottanut hyllyssä.

Analyysin tulisi olla tieteellinen, esimerkiksi lähdeviitteiden käyttäminen on pakollista. Varsin hyvä juttu: se minkä nuorena oppii, sen vanhana osaa. Kuitenkin en ymmärrä opettajan verkkoviitteiden kielteisyyttä, lisäkirjallisuutena ei saa käyttää verkosta löytyvää materiaalia ellei sitä ole saatavissa painetussa muodossa. Perustelu tälle liittyi jotenkin siihen, että olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita jolloin emme osaa erottaa huonoa materiaalia hyvästä materiaalista. Kuitenkin, eikö verkkolähteiden (jotka varsinkin alallamme jolla kirjallisuus on aina ajastaan jäljessä) käyttö ole merkittävä taito jota tulisi ennemmin harjoitella eikä ainakaan kieltää sitä.

Lisäksi arvostelen hetken aikaa kirjallisuuden saatavilla oloa, joka on aina ongelma kursseillamme. Yliopiston kirjastossa on kirjoja vähän enemmän kuin kurssille on opiskelijoita, jolloin niiden pitäisi riittää – mutta sivuaineopiskelijatkin tarvitsevat kirjaa, joten ne on loppu. No, aina voi ryhtyä porvarilliseksi ja ostaa kirjan kirjakaupasta – mutta, viimeinen kappale Akateemisesta kirjakaupasta myytiin tänään pois ja uuden saaminen kestää pari viikkoa. Ei tämä ongelma olisi jos se pitäisi lukea vasta tenttiin lopussa, mutta kun siitä osia pitäisi olla luettuna koko kurssin ajan. No, kirjastosta löytyy onneksi kahden päivän ajaksi lainattavia kirjoja, joilla pärjää kyllä.

Havaitaan siis, että yliopisto-opiskelu on veristä taistelua ainakin resurssien osalta. Myönnän, täytyy katsoa myös itseään pelistä – minun olisi pitänyt valmistautua tähän etukäteen mutta en niin tehnyt. Olkoon tämä tarpeaksi julma rangaistus siitä. Toisaalta yliopisto-opiskelun voi hahmoittaa verisenä taisteluna byrokratiaa vastaan; järjettömiä regulaatioita, tehotonta paperin pyöritystä ja turhauttavaa kamppailua erilaisten – usein yhteensopimattomien – järjestelmien kanssa.

Toisaalta kävin myös tilastollisen ohjelman (SPSS) luennoilla tänään ja turhauduin enemmän kuin on sallittavissa. En tiedä, mikä päässä niksahti väärin mutta tuntui vaan tyhmältä istua siellä ja kuunnella kun luennoitsija selitti asioita jotka olivat likimäärin tuttuja ja joita oppisin paljon paremmin itse käyttämällä sitä tietokoneohjelmaa. Tosin, huomenna alkaa sitten ohjatut harjoituksen ohjelman käyttämisestä, ehkäpä niissä saan jotain mielekästä aikaiseksi.

Saapa nähdä, mitä tästä periodista tulee. Olen tainnut taas kerran hamuta liian monia kursseja ja tuo poliittisen ajattelun perusteiden suuri työmäärä kirpaisee ainakin vähän. Onneksi loput kurssit ovat vähän rennompia, eli tilanne taitaa pysyä tasapainossa. Kuvaavaa on, ettei minulla ole mitään hajua, kuinka monta opintopistettä tämän periodin lopussa pitäisi rekisteriin pudota, mutta se taas johtuu laskutaidottomuudestani; esimerkiksi tilastotieteen opinnoilla on tapana unohtua aina summausoperaatiosta.

Nyt havaitaan, että yliopisto-opiskelun voi vielä havaita yhdestä näkökulmasta: se on veristä kamppailua itsensä kanssa. Se ei ole vain kamppailua omaa väsymystään vastaan vaan myös taistelua siitä voiko itsensä ylittää vai ei. Ja ehkä tämä on se, miksi yliopistossa kuitenkin haluaa olla.

Kun kaikki todelliset, ahkerat opiskelijat ovat aloittaneet koulunsa on yliopiston opiskelijoiden vähitellen aika herätä talviuniltaan, venytellä ja haukoitella. Jottei ensimmäinen päivä olisi liian raskas, oli minulla peräti yksi (1) kahden tunnin (2 h) luento. Aina pitää verytellä ennen suurempia taisteluita – huomenna opiskelen jo neljä tuntia ja keskiviikkona virittäydyn epäinhimilliseen kuuteen tuntiin. Tosin lukijan on syytä huomioida, että yliopistossa on myös runsaasti itsenäistä työskentelyä, eli päivämme ei ole näin leppoisia.

Mutta, tänään opiskelin kaksi tuntia yhteiskuntatieteiden ja argumentaation kurssilla. Kurssin opettaja on varsin kiltti (tulee mieleeni eräs matematiikka-valmennuksen pitkäaikainen opettaja), hän selitti meille kurssin suuret oppimistavoitteet, jotka liittyvät ajattelun ja päättelyn taitojen kasvattamiseen. Kun hän pääsi tässä listassa loppuun, sanoi hän että sitten ulkoisena tavoitteena on käydä kurssi läpi, vieläpä mahdollisimman hyvillä arvosanoilla.

Mutta, jo ensimmäisellä tunnilla ajauduin opillisiin ristiriitoihin luennoitsijan kanssa. Hän väitti väitteen joko pitävänsä paikkansa (propostio on tosi) tai olevan valheellinen (propositio on epätosi). Mutta, arasti nostin käteni ylös; kuinka suhtautuukaan sumea logiikka esitettyyn malliin. Niinpä luennoitsija vähän tarkensi, että sumeassa logiikassa asia voi olla tosi, epätosi tai jotain siltä väliltä. Hyväksyttäneen?

Pohdimme myös tutkijan suhdetta tutkimuskohteeseensa ja merkittävänä sisältönä muotoilen seuraavan kaavan: yhteiskuntatieteissä pätee aina, että tutkijat \subset tutkimuskohde. Luennoitsija nosti esille myös Heidenbergin epätarkkuusperiaatteen, mutta fysikaalinen selitys jäi aika ontuvaksi. Hetkinen, kuulostaako tämä blogin lukijaan jotenkin tutulta. Humanistinnehan on jo aiemmin pohtinut samaa asiaa!

Viimeiseksi päädyttiin pohtimaan ajatuksien kulkua. Ensimmäiseksi kannattaa kirjata ylös, että usein kirjoittaminen tai puhuminen on eritoten omaa ajatusmaailmaa selkeyttävä prosessi. Tämä on varsin merkittävä ajatus, ehkä jopa taustalla blogin historiassa.

Mutta, sitten siihen jolle annan nimen iteratiivinen ajatteluprosessi. Meillä on lähespoikkeuksetta joku ennakko-oletus, intuitio tai visio aiheesta kuin aiheesta. Tähän teemme tarkennuksia, jolloin muodostuu uusi tutkimushypoteesi. Tätä iteroidaan edelleen uudella tiedoilla, ja joka kerta hypoteesi täsmentyy. Näin lopulta saavutetaan tila, jossa ajatus on jalostunut tarpeeksi puhtaaseen muotoon ja voidaan julkaista tieteellisessä lehdessä.

Kurssilla käsittelemme seuraavaksi esimerkiksi jos-niin (⇒) ja jos ja vain jos (⇔) lauseisiin sekä induktioon, deduktioon ja abduktioon.

Tuskaa, epätoivoa, vihaa. Sen siitä saa kun yrittää olla kahden kanssa samaan aikaan. Osasinhan tähän jo varautua henkisesti, mutta silti se häiritsee; tuntuu pahalle ja väärälle.

Piia haluaa olla kanssani perjantaisin, mutta niin haluaa Tarukin. Normaalistihan tämä ei olisi suuri ongelma, olen ennenkin viettänyt iltaa kummankin kanssa samana päivänä – mutta nyt molemmat haluavat minut viereensä samaan aikaan.

Nyt minun täytyy päättää, kumpi on tärkeämpi. Haluanko punaisen rusetin vai Tarun mielummin. Valintamenetelmäni on vähintäänkin erikoinen… Koska tunnen Piian paremmin ja uskon selviäväni hänen kanssaan vähemmällä ajalla täysin rikkomatta suhdettamme päädyn perjantaiksi Tarun kainaloon.

Toivottavasti tämä ei ole suuri virhe – riskinä on näet Piian liian nopea etääntyminen. En ole edes vielä kertonut Piialle tästä päätöksestä, mutta elämä ei aina voi olla söpöä ja pinkkiä. Enköhän kuitenkin selviä tehtävästä hengissä, kunhan muistan samalla viedä kukkia ja uuden söpön rusetin.

Onneksi tilanne oli ratkaistavissa jotakuinkin loogisin perustein. Edessä olisi voinut olla pahemman luokan kissatappelu Piian ja Tarun selvitellessään välejään ja minun ollessa tyttöjen välissä. Toisaalta, musta silmä on hyvä syy mennä kerjäämään halia…