Koska kuitenkin opiskelen politiikan tutkimusta, niin lienee syytä osoittaa pientä yhteiskunnallista aktiivisuutta eduskuntavaalien 2007 takia. Ajattelin referoivani teille Andrew Heywoodin teosta Political Ideologies – an introduction (Palgrave Macmillan, 2005). Oikeastaan keskityn vain johdantokappaleeseen, jossa Heywood käsittelee kuinka poliittisia ideologioita luokitellaan.

Perinteisesti poliittinen kenttä on jaettu vasemmisto-oikeisto-akselille. Malli on varsin yksinketaistava mutta samaan aikaan yksinkertainen: sosialismi on vasemmassa laidassa ja kapitalisti on oikeistoa. Tunnetusti mallin yksinkertaisuus on arvo, mutta Heywood argumentoi samaan aikaan että tämä malli saattaa olla liian yksinkertainen.

Osoittaakseni jotain aktiivista aivotoimintaa, sidon tämän mallin “Sinisen maailman tarinoihin” joilla SDP pyrkii itseään markkinoimaan. Markkinointistrategiahan on yksinkertaistaa kaikki asiat vain yhdelle ristiriitaulottuvuudelle, vaikka ne todellisuudessa ovat kuitenkin hieman hankalempia asioita. Tosin, kyseessä on markkinointistrategia: koska viimeksi olisit kuullut totuudenmukaisesta markkinointiosastosta tai rehellisestä autokauppiaasta? Mainoksissa – ja usein elämässä muutenkin – joudumme aina yksinkertaistamaan asioita.

Heywood esittää seuraavaksi vasemmisto-oikeisto-linjan kiintoisan muunnoksen. Jos pohdimme äärivasemmistoa ja äärioikeistoa, niin niissä on havaittavissa samankaltaisia ääri-ilmiöitä. Heywood nostaa esille kommunismin ja fasismin ja niiden näkökannan demokratiaa. Näillä perusteluilla hän esittää että jos piirrämme akselin hevosenkengän muotoon, saamme tallennettua tämänkin informaation. Nyt ääriryhmittymän näet ovat lähellä toisiaan ja välimatka onkin pisimmillään sosialismin ja konservatismin välillä. Edelleen Heywood jatkaa, että tämä ei varsinaisesti ratkaise ongelmaa – vaikka se onkin kiintoisa esitys.

Edelleen esitys etenee Eysenckin esittämään, että meidän pitäisi ehkä tarkastella asiaa mielummin R²-tasolla, jonka akselit olisivat vasemmisto-oikeisto ja auktoritarismi-liberalismi. Heywood toteaakin tämän olevan varsin hyvä malli tukemaan esimerkiksi ääriryhmien sijoittumista poliittiseen ilmastoon.

Oikestaan, koordinaatistoesitystä voisi laajentaa joko vaihtamalla pystyakselia tai lisäämällä kolmannen ulottuvuuden, niin että ideologiat pyrittäisiin hahmoittelemaan kolmen muuttujan suhteen. Jokainen voi luoda itselleen ne tärkeät muuttujat, joiden avulla hän haluaa vertailla puolueita, jos niin haluaa.

Mutta, Heywood mukaileekin Giddesiä ja arvio että koko poliittisen kentän luokittelu on ehkä turhaa: miten sijoittuisivat feminismi, anialismi ja ekologismi tähän malliin? Siispä ehkäpä koko vasemmisto-oikeisto onkin jo menneisyyttä eivätka vastaa nykyisen poliittisen kentän ideologioita. Tosin Heywood nostaa myös esille Bobbion, joka pohtii vasemmiston ja oikeiston eriäviä näkökantoja tasa-arvoon ja tätä kautta kommentoi, että jako on mielekäs.

Aika osoittaa jälleen, että omatkin aivot tekevät jotain: jos tutkailen nykyisiä vaaliteemoja, eroja on varsin vähän – kaikki kannattavat työttömyyttä ja opintorahan kasvatusta. Eroja löytyy menetelmissä, mutta eivät nekään ole aina niin suuria. Harjoitustehtäväksi jätettäkään muotoilla nykypolitiikan ristiriitaulottuvuudet.

Lukuvuoden kolmas periodi päättyi eilen minun kohdallani noin tunnin ja kymmenen minuutin rutistukseen. Pakollisen ja valitettavan epäkiintoisan poliittisen ajattelun perusteiden tenttihän se oli.

Ensiksi minun piti ertailla Mary Wollstonecraftin, Rousseaun ja Burkean ahatusmaailmaa toisiinsa ja lisäksi kiinnitätä huomioita heidän näkökulmiinsa Ranskan suurta vallankumousta kohtaan. Käsittelin asia avertailemalla Wollstonecraftin tasa-arvokäsityksiä edellä mainittuiden miesten käsityksiin.

Seuraavana edessä oli Simone de Beauvoir ja feminiininen tutkimussuunta. Kuulema de Beauvor voiana nähdä feministisen tutkimussuunnan uudistajana ja muistelin sitten epämääräisesti jotain Second sex-nimisestä teoksesta ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista. Kiinnitin huomiota siihen, että Simone nosti esille sen, että naiset elävät miesten muodostamassa maailmassa – siitä onko tämä totta voi olla ihan toista mieltä.

Kolmanneksi pääsin arvailemaan Machiavelli ja Hobbesin eroja toisiinsa ja bonuksena ajattelemaan Italian kaupunkivaltioiden yhdentymisen ongelmia (Machiavelli) ja valtiokeskeistä politiikan teoriaa (Hobbes). Muistelin epämääräisesti Machiavellin johtajuushahmoa Ruhtinas-teoksesta ja vertasin sitä mielikuviini Hobbesista.

Kuteb ehkä tekstistä havaitsee, tentti ei välttämättä menny erityisemmin hyvin. Määritellään seuraavasti: On noloa, jos esittämilläni taidoilla saa kurssin hyväksytysti suoritettua. Uusintatentti onkin jo kalenterissa – 25. toukokuuta. Sitä ennen vietän varmasti session luennoitsijan kanssa ihmetellen omia tenttivastauksia ja pohdiskellen miten niitä saisi parannettua.

Jos nyt analysoin suoritustani niin ongelmia on kurssin kanssa ollut vähintäänkin kaksi. Ensimmäiseksikin, kurssin asiasisältö ei minua kiinnosta. Tästä johtuen motivaationi opiskella ulkoa poliittisia ajattelijoita on vähäinen. Lisäksi, kun muistettavana olisi hajautustaulun näköinen tietorakenne: henkilöiden joukon ja ajatusten joukon välinen yhteys tulee muodostaa. Ja koska nimimuistini on kovin, kovin huono niin eipä suoriutuminen voi olla erityisen hyvä.

Lisää syitä epäonnistumiseen kuulen varmastikin luennoitsijalta.

Tänään tuli aika näyttää kyntensä yhteiskuntatieteiden ja argumentaation tentissä. Tilastotieteen luennolta poistuneena kävelin kohti psykologian laitoksen tiloja kurkaten samalla käyttäytymistieteellisen tiedekunnan ruokalaa – liikaa jonoja.

Saavuin ensimmäisten joukossa tenttisaliin ja asettauduin yliriviin. Sali tuli poikkeuksellisen täyteen ja muutama mattimyöhäinen joutuivat oikeasti etsimään niitä paikkoja. (Miksi aina pitää jonkun tulla myöhässä – ei voi olla niin vaikeaa tulla ajoissa.)

Ensimmäinen kysymys käsitteli deduktiivista päättelyä. Oletettiin että päättely oli pätevä ja mietittiin miten johtopäätöksen arvo vaihtelee premissien arvon suhteen. Toisaalta jos tiedettiin myös premissit todeksi, niin tuli erikseen tarkastella tätä sound-tilannetta.

Nopean implikaation totuustaulun piirtämisen jälkeen kirjasin vain havainnot ylös: jos päättely on pätevä ja premissit ovat totta, niin johtopäätös on totta. Jos premissit eivät ole totta, emme voi sanoa mitään  johtopäätöksen totuusarvosta. Sitten muutama havainto siitä että sound vaatii sitä, että premissit ovat tosia, jolloin on välttämätöntä että johtopäätös on totta.

Seuraavaksi tuli pohdiskella abduktiota salapoliisipäättelynä. Tehtävän käsittelyn aloitin kuvaamalla sitä mitä abduktiivisella päättelyllä tarkoitetaan.: Jos A olisi voimassa niin B havaittaisiin. Kun B havaittiin niin on olemassa mahdollisuus, että A oli voimassa. Otsikon innoittamana annoin valaisevan esimerkin erästä piippua käyttävää salapoliisia  ja hänen tohtoriystäväänsä käyttäen – hovimestari oli murhaaja. Lisäksi nostin muutaman päättelyyb liittyvän riskin esille.

SItten olikin aika valita viimeinen kolmas tehtävä. Päädyin kertomaan kriittisestä ajattelusta ja vaalipuheista. Korostin, että kriittinen ajattelija kysyy aina seuraavat kysymykset:

• Miten?
• MIksi?

Jatkoin aiheen käsittelyä muutan esimerkin valossa ja lopulta pääsen toteamaan: “Valitettavasti harva suomalainen on kriittinen ajattelija.” Olkaa te, rakkaat blogin lukijat näitä kriittisiä ajattelijoita!

Keräsin välineet, palautin paperin ja poistuin. Kolme opintopistettä sain jaksamalla kirjoittaa kolme vastausta tunnissa.