Sukupuolet ovat jännä ja hankala asia jota olen alkanut pohtia enemmän viimeaikoina. Ehkäpä oma sukupuolinen identiteettini muotoutuu tässä viellä ja olen hämilläni kaikesta mahdollisesta. En tiedä mikä niinkin yksinkertaisessa, mutta vaikeassa asiassa viehättää; ehkä siellä taustalla painaa joku lokeroimisen vastustaminen. Niin, me usein lokeroimme toisiamme tiettyihin kategorioihin (tai ekvivalenssiryhmiin jos joku matemaatikko sattuu tekstiä lukemaan), mutta todellisuudessa ei kukaan meistä sovi näihin laatikoihin.

Men! Valtiotieteellisen tiedekunnan ruotsin kurssille kuuluu ruotsinkielisen teoksen lukeminen. Omaksi teoksekseni valitsin “Från siffor till surfing: könsperspektif på informationsteknik” (Kallin Westing & Palmquist (toim), Studentlitteratur, Lund, 2001). Vapaasti suomennettuna aiheena siis on sukupuolinäkökulmat tietotekniikkaan, teos koostuu yliopiston kurssin esseistä.

En ole vielä päässyt kovin pitkälle teoksessa, toinen teksti joka käsittelee sukupuolinäkökulmaa tekoälyssä on nyt kesken. Sain luettua tänään junassa ensimmäisen tekstin joka pohdiskeli numeerisen analyysin (ehkä laajemmin matematiikan) opetusta ja alalla työskentelyä naisnäkökulmasta. Kuitenkin mielenkiintoisinta oli maininta Sandra Hardingin pohdinnasta: sukupuoli voidaan nähdä kolmen eri näkökulman kautta

1. symbolinen sukupuoli; vastakohtapareja joilla kuvaamme yleisesti sukupuolisia eroja (vaikkei näillä ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa)
2. strukturoitu sukupuoli; liittyy yhteisöön ympärillä ja siihen kuinka se käyttäytyy
3. yksilöllinen sukupuoli; jokaisen oma näkemys sukupuolisesta asemastaan joka vaikuttaa luontaisesti identiteettiin sekä sosiaaliseen toimintaan

Eräs kiintoisa huomio (jota en kyllä yrittämälläkään löydä enään) liittyi seksuaalivalistukseen ja sen sukupuolittuneisuuteen. Ainakin meidän koulussa puhuttiin siitä kuinka munasolu odottaa että siittiöt pääsevät sen luoksen. Kirjoittajat kommentoivat että tämähän periaatteessa voi vahvistaa symbolisia sukupuolieroja kun nainen esitetään tässäkän passiivisena toimijana ja mies taas aktiivisessa roolissa. Toisaalta hyväksyn heidän lähestymistapansa mutta toisaalta se tuntuu jotenkin oudolta; miten se sitten tulisi selittää?

Lisäksi puhuttiin opettamisesta ja matematiikan oppimisesta jotain; tässä kohtaa kehtaisin jopa väittää että kirjoittajat itse sortuvat laatikoimaan sukupuolia. Mutta aiheeseen tutustuminen tulee siis jatkumaan. Hankin kirjahyllyyni teoksen “Sähköinen seksuaalisyys: tutkimus tyttöydestä nettikeskusteluissa” (Laukkanen, Lapin yliopistokustannus, Rovaniemi, 2007), ehkä saatte kuulla jotain pohdintoja siitä toisena yönä.

Humanoidi elättelee edelleen haaveita tutkijan urasta. Mutta mikä siinä viehättää? Joustavat työajat, mahdollisuus luoda uutta tai ehkä se, että pääsisi työskentelemään itseään kiinnostavien asioiden ympärillä. Jostain syystä tutkijuus herättää — ainakin minussa — mielikuvia viisaasta, ahkerasta ja valistuneesta ihmisestä.

Toisaalta, tutkijan uralla on myös haittapuolensa. Määräaikainen apurahatutkija, jonka tulevaisuus on tiedossa hyvällä tuurilla kuudeksi kuukaudeksi, huonommalla kuukaudeksi kerrallaan. Jatkuvan epävarmuuden alla eläminen ei ole aina mielekästä, varsinkin jos yrittää tehdä elämässä pidemmälle vaikuttavia päätöksiä kuten asunnon hankinta tai vaikka oma pikkuinen joka vaatisi säännöllistä hoitoa.

Sen lisäksi yksi iso ongelma on, että myös muilla opiskelijoilla on unelmanaan päästä tilanteeseen ettei enää koskaan tarvitse poistua yliopistolta. Muutkin haluavat tutkijoiksi, jolloin apurahoista oikeasti taistellaan. Tutkimusaika menee raporttien, hakemusten ja selvitysten kirjoittamiseen. Ja tämä ei ole hyvä tilanne ollenkaan, koska kaikki vihaavat byrokratiaa — tai no ei kaikki mutta ainakin minä. Tlläisiä ovat mielikuvani tutkijuudesta, koostuvatko ne sitten mitenkään valideista lähteistä — se on toinen juttu.

Mieleeni aihe tuli muutaman Helsingin yliopiston rekrytointikeskuksen järjestämän tutkijuutta käsittelevän päivän jälkeen. Kyllä, olen liian nuori menemään niihin mutta menin silti. Valinta jonka mahdollisesti tekee heittäytyessään akateemiseen tutkijuuteen liikaa on tietyn todellisen maailman menettäminen. Toisaalta, onkohan minulla koskaan tätä yhteyttä oikeaan maailmaan edes ollut? Mutta siis – tutkijoilla on tapana olla liian kauan akateemisissä ympäristöissä jolloin todellinen elämä ehkä katoaakin taustalle.

Toisaalta, tutkijoita on monilla aloilla, Suomessa noin 40 000 joista puolet valtiolla ja puolet sitten vaikka missä — yritysmaailmassa, kolmannen sektorin think tankeissa. Viisaita ihmisiä kaikki siitä huolimatta. Ottaen huomioon nykyisen elämäntilanteeni, ehkä se tutkijan urapolku löytyykin yritysmaailmasta?

Ehkä haavemaailmani romahtaa tässä muutaman vuoden kuluessa kun ymmärrän että olen tuiki tavallinen valtsikkalainen; ymmärrän etten ymmärrä. Kaippa meitä onneksi palkataan paperisotia ylläpitämään.

Jahas, aina ei mene putkeen. Nopea tutustuminen Oikeusministeriön työhön vaalipiirijaossa osoitti sen olevan varsin täsmällistä. Erilaisia laskentamalleja oltiin kokeiltu vuoden 2007 aineistolla ja tuloksiakin on raportoitu varsin täsmällisesti. Mietinnössä oli jopa kolmen eri puolueen vastalauseet ehdoitettua mallia kohtaan.

Toisaalta tarkempi tutustuminen myös osoitti että tutkimusaihe olisi ollut mielenkiintoinen. Saksalaisessa yliopistossa on kehitetty tietokoneohjelma erilaisten vaalimenetelmien arviointiin. Samoin teos Mathematics and Democracy (toim. Pukelsheim ja Simeone) varmaan olisi hyvä hankkia kirjahyllyyn. Pitäisi seurata selvästi alaa tarkemmin — elin uskossa ettei tälläistä vielä olisi ollut olemassa.

Aika varmaan siirtyä vara-aiheen pariin.