Tänään alkoi poliittisen ajattelun perusteet, kurssi jolla tutustumme myös antiikin kreikkalaisten – kuten Sokrates ja Platon – ajatuksiin yhteiskunnastamme. Intensiivisellä puolentoista kuukauden kurssilla ohitamme myös Montesquieun, Rousseaun ja Marxiakin harrastamme.

Joihinkin yhteiskuntafilosofeihin tutstumme vain kokoomateoksesta, mutta jokainen kurssin opiskelija myös lukee yhden yhteiskuntatieteilijän teoksen läpi ja tekee siitä vähintään kahdeksan sivun analyysin. Itse luultavasti luen Platonin Valtion, joka on jo pidempään odottanut hyllyssä.

Analyysin tulisi olla tieteellinen, esimerkiksi lähdeviitteiden käyttäminen on pakollista. Varsin hyvä juttu: se minkä nuorena oppii, sen vanhana osaa. Kuitenkin en ymmärrä opettajan verkkoviitteiden kielteisyyttä, lisäkirjallisuutena ei saa käyttää verkosta löytyvää materiaalia ellei sitä ole saatavissa painetussa muodossa. Perustelu tälle liittyi jotenkin siihen, että olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita jolloin emme osaa erottaa huonoa materiaalia hyvästä materiaalista. Kuitenkin, eikö verkkolähteiden (jotka varsinkin alallamme jolla kirjallisuus on aina ajastaan jäljessä) käyttö ole merkittävä taito jota tulisi ennemmin harjoitella eikä ainakaan kieltää sitä.

Lisäksi arvostelen hetken aikaa kirjallisuuden saatavilla oloa, joka on aina ongelma kursseillamme. Yliopiston kirjastossa on kirjoja vähän enemmän kuin kurssille on opiskelijoita, jolloin niiden pitäisi riittää – mutta sivuaineopiskelijatkin tarvitsevat kirjaa, joten ne on loppu. No, aina voi ryhtyä porvarilliseksi ja ostaa kirjan kirjakaupasta – mutta, viimeinen kappale Akateemisesta kirjakaupasta myytiin tänään pois ja uuden saaminen kestää pari viikkoa. Ei tämä ongelma olisi jos se pitäisi lukea vasta tenttiin lopussa, mutta kun siitä osia pitäisi olla luettuna koko kurssin ajan. No, kirjastosta löytyy onneksi kahden päivän ajaksi lainattavia kirjoja, joilla pärjää kyllä.

Havaitaan siis, että yliopisto-opiskelu on veristä taistelua ainakin resurssien osalta. Myönnän, täytyy katsoa myös itseään pelistä – minun olisi pitänyt valmistautua tähän etukäteen mutta en niin tehnyt. Olkoon tämä tarpeaksi julma rangaistus siitä. Toisaalta yliopisto-opiskelun voi hahmoittaa verisenä taisteluna byrokratiaa vastaan; järjettömiä regulaatioita, tehotonta paperin pyöritystä ja turhauttavaa kamppailua erilaisten – usein yhteensopimattomien – järjestelmien kanssa.

Toisaalta kävin myös tilastollisen ohjelman (SPSS) luennoilla tänään ja turhauduin enemmän kuin on sallittavissa. En tiedä, mikä päässä niksahti väärin mutta tuntui vaan tyhmältä istua siellä ja kuunnella kun luennoitsija selitti asioita jotka olivat likimäärin tuttuja ja joita oppisin paljon paremmin itse käyttämällä sitä tietokoneohjelmaa. Tosin, huomenna alkaa sitten ohjatut harjoituksen ohjelman käyttämisestä, ehkäpä niissä saan jotain mielekästä aikaiseksi.

Saapa nähdä, mitä tästä periodista tulee. Olen tainnut taas kerran hamuta liian monia kursseja ja tuo poliittisen ajattelun perusteiden suuri työmäärä kirpaisee ainakin vähän. Onneksi loput kurssit ovat vähän rennompia, eli tilanne taitaa pysyä tasapainossa. Kuvaavaa on, ettei minulla ole mitään hajua, kuinka monta opintopistettä tämän periodin lopussa pitäisi rekisteriin pudota, mutta se taas johtuu laskutaidottomuudestani; esimerkiksi tilastotieteen opinnoilla on tapana unohtua aina summausoperaatiosta.

Nyt havaitaan, että yliopisto-opiskelun voi vielä havaita yhdestä näkökulmasta: se on veristä kamppailua itsensä kanssa. Se ei ole vain kamppailua omaa väsymystään vastaan vaan myös taistelua siitä voiko itsensä ylittää vai ei. Ja ehkä tämä on se, miksi yliopistossa kuitenkin haluaa olla.

Kun kaikki todelliset, ahkerat opiskelijat ovat aloittaneet koulunsa on yliopiston opiskelijoiden vähitellen aika herätä talviuniltaan, venytellä ja haukoitella. Jottei ensimmäinen päivä olisi liian raskas, oli minulla peräti yksi (1) kahden tunnin (2 h) luento. Aina pitää verytellä ennen suurempia taisteluita – huomenna opiskelen jo neljä tuntia ja keskiviikkona virittäydyn epäinhimilliseen kuuteen tuntiin. Tosin lukijan on syytä huomioida, että yliopistossa on myös runsaasti itsenäistä työskentelyä, eli päivämme ei ole näin leppoisia.

Mutta, tänään opiskelin kaksi tuntia yhteiskuntatieteiden ja argumentaation kurssilla. Kurssin opettaja on varsin kiltti (tulee mieleeni eräs matematiikka-valmennuksen pitkäaikainen opettaja), hän selitti meille kurssin suuret oppimistavoitteet, jotka liittyvät ajattelun ja päättelyn taitojen kasvattamiseen. Kun hän pääsi tässä listassa loppuun, sanoi hän että sitten ulkoisena tavoitteena on käydä kurssi läpi, vieläpä mahdollisimman hyvillä arvosanoilla.

Mutta, jo ensimmäisellä tunnilla ajauduin opillisiin ristiriitoihin luennoitsijan kanssa. Hän väitti väitteen joko pitävänsä paikkansa (propostio on tosi) tai olevan valheellinen (propositio on epätosi). Mutta, arasti nostin käteni ylös; kuinka suhtautuukaan sumea logiikka esitettyyn malliin. Niinpä luennoitsija vähän tarkensi, että sumeassa logiikassa asia voi olla tosi, epätosi tai jotain siltä väliltä. Hyväksyttäneen?

Pohdimme myös tutkijan suhdetta tutkimuskohteeseensa ja merkittävänä sisältönä muotoilen seuraavan kaavan: yhteiskuntatieteissä pätee aina, että tutkijat \subset tutkimuskohde. Luennoitsija nosti esille myös Heidenbergin epätarkkuusperiaatteen, mutta fysikaalinen selitys jäi aika ontuvaksi. Hetkinen, kuulostaako tämä blogin lukijaan jotenkin tutulta. Humanistinnehan on jo aiemmin pohtinut samaa asiaa!

Viimeiseksi päädyttiin pohtimaan ajatuksien kulkua. Ensimmäiseksi kannattaa kirjata ylös, että usein kirjoittaminen tai puhuminen on eritoten omaa ajatusmaailmaa selkeyttävä prosessi. Tämä on varsin merkittävä ajatus, ehkä jopa taustalla blogin historiassa.

Mutta, sitten siihen jolle annan nimen iteratiivinen ajatteluprosessi. Meillä on lähespoikkeuksetta joku ennakko-oletus, intuitio tai visio aiheesta kuin aiheesta. Tähän teemme tarkennuksia, jolloin muodostuu uusi tutkimushypoteesi. Tätä iteroidaan edelleen uudella tiedoilla, ja joka kerta hypoteesi täsmentyy. Näin lopulta saavutetaan tila, jossa ajatus on jalostunut tarpeeksi puhtaaseen muotoon ja voidaan julkaista tieteellisessä lehdessä.

Kurssilla käsittelemme seuraavaksi esimerkiksi jos-niin (⇒) ja jos ja vain jos (⇔) lauseisiin sekä induktioon, deduktioon ja abduktioon.

Valtiotieteilijän on aika suunnitella jälleen opintojaan. Olen aikaisemmin tehnyt henkilökohtaisen opintosuunnitelman, joka onnekseni ei sido minua mitenkään – maailma on muuttunut kuluneen kuukauden aikana riittävästi.

Ensimmäiseksi on aika kaivaa arkistoista suorittamaton ohjelmistotekniikan menetelmien kurssi. Siitä on tulossa erillistentti, jossa voin osoittaa taitoni UML-kaavioiden piirtämisen ja tulkinnan osalta. Toki kurssilla harjoiteltiin muutakin: sanaston laadintaa, testausta…

Jotenkin kummassa eksyin SPSS-tilasto-ohjelman välttämättömälle harjoituskurssille. On ehkä tarpeen aukikirjoittaa, mistä SPSS tulee: Statistical Package for the Social Sciences. Tästä kurssista muutama arvosteleva sana: kurssi perustuu ohjelmiston versioon 14, vaikka yliopisto siirtyy kevään aikana käyttämään versiota 15. Muutama version 15 uusin ominaisuus jää siis kokematta. Samoin olen kiinnostunut siitä, miksi juuri SPSS on valittu tilastolliseksi ohjelmaksi; SAS, R ja Survo ovat myös yliopistolla käytössä. Sen lisäksi kurssin sisältö vaikutti epämieluisalta – en halua opiskella tilastollisen ohjelman käyttöä tietäen, että samat asiat voi tehdä myös perinteisellä taulukkolaskentaohjelmalla. Mutta anjoviskiusauksen asettaa tiedekunta.

Mutta mutta, eihän minulla nyt vain olisi hukassa yhteiskuntatieteet? Ei toki – opiskelen ajattelemista kahdella eri kurssilla periodin yhteiskuntatieteellisenä osuutena.

Poliittisen ajattelun perusteilla tutustun suurten gurujen, Platonin, Aristoteleen ja Marxin muutamia mainitakseni, tuotantoon. Pääsen jopa tekemään erittelyä ja tulkintaa yhdestä kirjailijasta ja hänen aatoksistaan muiden tovereiden valtiotieteilijöiden kanssa. Mutta, katsaus kurssin oppimistavoitteisiin on pelottava: poliittisen ajattelun perusteet antiikin ajoista lähtien, tieteenfilosofian ja etiikan kysymykset ja yhteiskunnan nykytilaakin tulisi pystyä arvioimaan. Samaan aikaan myös opetuksellisia tavoitteita on runsaasti, opiskelemme kirjoittamaan tieteellisesti ja työskentelemään muidenkin kanssa. Ja oman pääkopan sisällä pitäisi tapahtua kehitystä, joka mahdollistaa kriittisen ajattelun. No, ei humanoidia vähällä pelotella.

Yhteiskuntatieteiden argumentaatiokurssi vaikuttaa varsin mysteeriseltä. Jos tulkitsen oikein, kurssi ei pääty tenttiin vaan teemme muutamia harjoitustöitä matkan varrella. Tutkimme päättelyn pätevyyttä ja predikaattilogiikkaa aika pitkälle, kurkkaamme myös väittelyn historiaan. Tästä voi tulla jännittävä kurssi…

Mutta mutta, eihän periodi olisi periodi ilman hassua matematiikkaa. Siispä päädyin tilastotieteen jatkokurssille. On vaikea sanoa, kuinka paljon kurssin sisällöstä loppujen lopuksi on päällekkäin aikaisemmin suorittamani tilastotieteen johdantokurssin kanssa. No, aika saa näyttää – mutta pahasti samankaltaisilta ne näyttivät.

Näin pieni Matti on saanut suunnitelmansa tehtyä ja voi taas rauhoittua odottamaan tenttiviikon alkamista. Ja blogin lukijakin tietää, mitä puuhastelen. Näiden asioiden parissa näet vietämme tulevia viikkoja.