Tulipa – onneksi – kutsu käydä tenttimässä uudestaan 25.5 laitoksen rästitentissä poliittisen ajattelun perusteiden kurssi. Mitään osaamatta ei siis pääsekään kursseja läpi, mikä voi olla ihan hyvä asia.

Oikeastaan, en ole yllättynyt tai pettynyt – ehkäpä iloinen on paras sana tähän olotilaan: nyt minulla on kaksi kuukautta aikaa hieroa taitojani eräiden keskeisten ajattelijoiden ajatusmaailmassa. Ja jos todella pitää paikkansa, että kaikki opiskelemamme perustuu hyvin laajasti siihen mitä vanhat viisaat miehet ovat joskus aikoinaan puhuneet, niin sitten minun kai pitäisi oikeasti ymmärtää vanhoja viisaita miehiä voidakseni jatkaa aineeni opintoja.

Täytyy muistaa edelleen, että tentti on paras oppimistilaisuus. Siispä vain puhumaan luennotsijan kanssa, ajattelin että jos hän suostuisi vähän valoittamaan kaikkia kysymyksiä niin voin jopa oppia jotain kurssin asiasisällöstä. Samoin luultavasti pyydän palautetta kurssin harjoitustyöstäni, joka pikaisen käytäväkeskustelun perusteella oli aivan hyvä.

Kiintoisaa oli havaita, että tentaattori vaikutti varsin yllättyneeltä menestymättömyydestäni. Olenko saavuttanut humanisteille tärkeimmän ominaisuuden: vakuuttavuuden siitä että osaisin jotain? Kuitenkin tulee muistaa, että humanoidikin on vain ihminen.

Muuten, aikaisempi postaus kertookin tentistä.

Aiemmin pohdin kuinka hienoa olisi saattaa valtiotieteilijöitä LaTeXin jaloon maailmaan. Koska olen pieni, tyhmä poikalapsonen niin laitoin tästä sähköpostikysymyksen valtiotieteellisen tiedekunnan tieto- ja viestintätekniikan yksikköön – siihen samaan paikkaan joka pitää muutkin tietokonekurssit.

Vastaukset vain olivat selkeät. Ei. Kumpikaan opettaja ei uskonut, että tiedekunta tulisi koskaan järjestämään kurssia merkkauskielellä järjestettävästä tekstinkäsittelystä. Mutta, toinen heistä antoi pienen toivon valon: tilastotieteen (ja matematiikan) laitos järjestää LaTeX-kursseja.

Otin yhteyttä siis kontaktiin, jonka sain. Valitettavasti paljastui, että LaTeX-opetus on esisijaisesti vain matematiikan pääaineopiskelijoille, mutta toki jos tilaa löytyisi voisi tälläinen vääränkin aineen opiskelija liittyä veikeään joukkoon. Nopeasti approksimoin, että kurssi tulee aina täyttymään pääaineopiskelijoista.

Siispä, koen tarpeelliseksi kerätä tähän linkkejä, joiden avulla jokainen voi heittää Microsoft Wordin romukoppaan ja siirtyä huomattavasti söpömpään esitysasuun.

• Pitkänpuoleinen johdanto LaTeX2e:n käyttöön on perusopus, joka kannattaa lukea läpi
• Tampereen yliopiston LaTeX-kurssi, joka sisältää erityisen hyvät asennusohjeet
• Oulun yliopiston LaTeX-kurssi sisältää erityisen hyvän linkkilistan

Koska kuitenkin opiskelen politiikan tutkimusta, niin lienee syytä osoittaa pientä yhteiskunnallista aktiivisuutta eduskuntavaalien 2007 takia. Ajattelin referoivani teille Andrew Heywoodin teosta Political Ideologies – an introduction (Palgrave Macmillan, 2005). Oikeastaan keskityn vain johdantokappaleeseen, jossa Heywood käsittelee kuinka poliittisia ideologioita luokitellaan.

Perinteisesti poliittinen kenttä on jaettu vasemmisto-oikeisto-akselille. Malli on varsin yksinketaistava mutta samaan aikaan yksinkertainen: sosialismi on vasemmassa laidassa ja kapitalisti on oikeistoa. Tunnetusti mallin yksinkertaisuus on arvo, mutta Heywood argumentoi samaan aikaan että tämä malli saattaa olla liian yksinkertainen.

Osoittaakseni jotain aktiivista aivotoimintaa, sidon tämän mallin “Sinisen maailman tarinoihin” joilla SDP pyrkii itseään markkinoimaan. Markkinointistrategiahan on yksinkertaistaa kaikki asiat vain yhdelle ristiriitaulottuvuudelle, vaikka ne todellisuudessa ovat kuitenkin hieman hankalempia asioita. Tosin, kyseessä on markkinointistrategia: koska viimeksi olisit kuullut totuudenmukaisesta markkinointiosastosta tai rehellisestä autokauppiaasta? Mainoksissa – ja usein elämässä muutenkin – joudumme aina yksinkertaistamaan asioita.

Heywood esittää seuraavaksi vasemmisto-oikeisto-linjan kiintoisan muunnoksen. Jos pohdimme äärivasemmistoa ja äärioikeistoa, niin niissä on havaittavissa samankaltaisia ääri-ilmiöitä. Heywood nostaa esille kommunismin ja fasismin ja niiden näkökannan demokratiaa. Näillä perusteluilla hän esittää että jos piirrämme akselin hevosenkengän muotoon, saamme tallennettua tämänkin informaation. Nyt ääriryhmittymän näet ovat lähellä toisiaan ja välimatka onkin pisimmillään sosialismin ja konservatismin välillä. Edelleen Heywood jatkaa, että tämä ei varsinaisesti ratkaise ongelmaa – vaikka se onkin kiintoisa esitys.

Edelleen esitys etenee Eysenckin esittämään, että meidän pitäisi ehkä tarkastella asiaa mielummin R²-tasolla, jonka akselit olisivat vasemmisto-oikeisto ja auktoritarismi-liberalismi. Heywood toteaakin tämän olevan varsin hyvä malli tukemaan esimerkiksi ääriryhmien sijoittumista poliittiseen ilmastoon.

Oikestaan, koordinaatistoesitystä voisi laajentaa joko vaihtamalla pystyakselia tai lisäämällä kolmannen ulottuvuuden, niin että ideologiat pyrittäisiin hahmoittelemaan kolmen muuttujan suhteen. Jokainen voi luoda itselleen ne tärkeät muuttujat, joiden avulla hän haluaa vertailla puolueita, jos niin haluaa.

Mutta, Heywood mukaileekin Giddesiä ja arvio että koko poliittisen kentän luokittelu on ehkä turhaa: miten sijoittuisivat feminismi, anialismi ja ekologismi tähän malliin? Siispä ehkäpä koko vasemmisto-oikeisto onkin jo menneisyyttä eivätka vastaa nykyisen poliittisen kentän ideologioita. Tosin Heywood nostaa myös esille Bobbion, joka pohtii vasemmiston ja oikeiston eriäviä näkökantoja tasa-arvoon ja tätä kautta kommentoi, että jako on mielekäs.

Aika osoittaa jälleen, että omatkin aivot tekevät jotain: jos tutkailen nykyisiä vaaliteemoja, eroja on varsin vähän – kaikki kannattavat työttömyyttä ja opintorahan kasvatusta. Eroja löytyy menetelmissä, mutta eivät nekään ole aina niin suuria. Harjoitustehtäväksi jätettäkään muotoilla nykypolitiikan ristiriitaulottuvuudet.