Yhteiskuntatiede, jota meille opetetaan on hyvin pitkälle näkökulma. Keski-eurooppalaisen, keski-ikäisen miehen näkökulma. Jos tutkisin omaa poliittista järjestelmää brittiläisin silmin, olisin vähintäänkin äimistynyt: kuinka konsensuspolitiikka voi saada mitään hyödyllistä aikaan? Miten puolueilla voi olla oma politiikka, koska aina vaaditaan hallitusyhteensopivuutta? Miten ihmeessä suomalaiset voivat olla noin tyhmiä? Mutta, koska tutkin tilannetta suomalaisin silmin – kummastelen Britanian kaksipuoluejärjestelmää.

Tämä oli ehkä keskeisin oppisisältö minulle Euroopan poliittisten järjestelmien kurssissa. Tutustuimme kurssilla nationalismin perusteiden ja muutaman teoreettisen aihepiiritarkastelun seassa myös poliittisiin järjestelmiin, ja huomasin omassa ajattelussani systemaattisen virheen. Kummaksuin erilaisia poliittisia järjestelmiä jollakin oletuksella siitä että Pohjoismainen hyvinvointimalli konsensuksilla ja suhteellisella suhteellisuudellaan on parasta mitä maailmasta löytyy.

Kummastelin Ranskan vahvaa presidenttiä, unohtaen että Kekkonen oli olemassa. Kummastelin liitovaltiomallia Saksassa, vaikka malli oli paras turvaamaan olosuhteet toisen maailmansodan jälkeen. Ihmetteli, miten italialaiset kestävät korruptoituneessa maassaan. Sitten huomasin, kuinka nurinkurinen kotosuomi olisi, jos olisin Yhdysvalloissa, Kiinassa tai vaikka Brasiliassa.

Oikeastaan, minun piti kertoa Euroopan poliittisten järjestelmien tentistä, jossa käsiteltiin myös patsaskiistaa eteläisessä naapurissamme. Tehtävänantona kuului, että piti analysoida aihetta nationalismintutkijan näkökulmasta – mutta itse päädyin lopputulokseen, että kriisin kansainvälinen ulottuvuus liittyisi enemmän Venäjän sisäpoliittiseen tilanteeseen.

Tämän lisäksi piti eritellä ja tulkita ääriliikkeitä ja niiden asennoitumista Eurooppalaiseen ristiriitaulottuvuuteen ja pohdiskella myös muutossuuntia. Huomioni lähti ajatuksesta, että ristiriitaulottuvuudet ovat hyvin vanhoja – kirjallisuuden mukaan 1920-luvulta. Perinteisiä ristiriitaulottuvuuksia on oikeisto-vasemmisto ja keskusta-periferia. Muutosliikkeenä voidaan nähdä postmateriaaliset arvot, jotka nähdään myös puoluejärjestelmässä: vihreä liike on noussut melkeimpä jokaisessa maassa poliittiselle kartalle.

Ja sokerina pohjalla tentissä oli kysymys kahden eurooppalaisen valtion poliittisista järjestelmistä. Itse kuvasin Yhdistyneitä kuningaskuntia ja Saksan liittotasavaltaa. Ja näin, kuusi opintopistettä yhdellä tentillä.

Mutta, kesken blogipostauksen huomasin voivani myös keskutella (yhteiskuntatieteilijät keskustelevat) vaihto-oppiluudesta. Sellaisilla aloilla, joissa opinnot ovat nivoutuneet tiukasti opettajan ajatusmaailmaan; esimerkiksi politiikka, historia, taide nut alkuun – on merkittävää koittaa avartaa omia ajatuksiaan.

Mutta, ei vaihto-oppiluudesta vielä enempää. Ehkä ensi keväänä sitten.

Olen ilmoittautunut Atlas.TI-ohjelmistoa harjoittavalle kurssille, eli laadullista tutkimusta suorittavat tietokoneohjelman kurssille. Nyt olen aloittanut harjoitukset tämän ohjelmiston kanssa: loin hermauttisen yksikön ja nyt pitäisi koodata aineistoon avainsanoja.

Mutta, ongelmia edessä: enhän minä osaa laadullista tutkimusta tehdä vaikka osaankin tietokoneohjelmaa käyttää. Nyt päästään muna-kana-ongelmaan. Minulla tulee pakollisena kurssina laadullisia menetelmiä, joita ajattelin opiskella kurssin “Kvanlitatiivisten aineistojen tietokoneavusteinen analyysi”. Pidän järkevänä opiskella käyttämään ohjelmistoa ennen kurssille menoa, mutta toisaalta en ole tutustunut vielä laadullisiin menetelmiin – nehän tulevat vasta sillä kurssilla.

On olemassa vain yksi ratkaisu: käynnistää hermeuttinen syöksykierre ja tutustua laadulliseen tutkimukseen. Aikaa tähän on alle viikko aikaa. Tosin, teos on suomenkielinen ja toivoakseni varsin ohut. Tärkeimpänä havaintova voidaan todeta, että yliopisto ei aina toimi siten miten sen uskoisi toimivan.

Olisi aika hetkeksi keskittyä tietojenkäsittelyn opiskelun ihmeelliseen maailmaan. Tällä periodilla suoritan peräti kahta kurssia Kumpulaan, kummatkin luonnollisesti tarkoitettu vain pääaineopiskelijoille. Kurssien menestymistä ei vaan voi erityisemmin kehua.

Ohjelmoinnin harjoitustyö aiheuttaa pienoisia ristiriitoja työn ohjaajan kanssa, koska opiskelen Javaa ja Java on olioparadigmainen kieli pitää harjoitustyössäkin käyttää oloita, vaikkei siinä olisikaan mitään järkeä. Pitkien keskusteluiden jälkeen ohjaaja ystävällisesti sanoi, että suunnittelemani ratkaisu staattisilla metodikutsuilla luokkaan jossa Javan IO:lle on metodit ei kelpaa, vaan luon erikseen tästä luokasta olion jolle teen kutsut.

Mielestäni ylimääräiset oliot lisäävät koodin vaikeutta, tästä esimerkkinä olkoon seuraava Wikipedian koodi:

import javax.swing.JOptionPane;

public class OddEven {
private int input;

public OddEven() {
input = Integer.parseInt(JOptionPane.showInputDialog("Please Enter A Number"));
}

public void calculate() {
if (input % 2 == 0)
System.out.println("Even");
else
System.out.println("Odd");
}

public static void main(String[] args) {
OddEven number = new OddEven();
number.calculate();
}
}

Itse tykkäisin enemmän KISSimmästä ratkaisusta, vaikka se olisikin rumaa 80- ja 70-luvun proseduaalista ohjelmointia. Ehkä tässä näkyy mikä on ero pääaine ja sivuaineopiskelijan välillä. Mutta, valitettavasti minun pitänee noudattaa ohjaajan sanaa vaikka se tuntuukin minusta tyhmältä.

Toisena kurssina on tietokantoja, täsmällisemmin SQL-syntaksia ja yleistä tarinaa siitä miten pitäisi tietokantoja suunnitella. Kurssiin liittyy harjoitustehtävät ja harjoitusryhmä, sekä luonnollisesti luentoja ja verkko-opiskelua.

Harjoitusryhmämme työskentely etenee varsin sujuvasti, vaikkakin vahingossa muodostimme jo ensimmäisessä luokkakaaviovaiheessa varsin täsmällisen mallin siitä miltä tietokannan pitäisi näyttää: erotimme joitakin yhteyksiä jo valmiiksi omiksi tauluikseen ja tämä oli sitten kiintoisaa havaita kun etenimme suunnitteluprosessissa ylemmältä abstraktiotasolta alemmalle.

Itsenäinen harjoittelu, sekin tuottaa hiukan ongelmia. Minulla taitaa olla asenneongelma kurssin harjoituskannan suhteenm enkä sitten ole erityisemmin tutustunut siihen. Tästä seurauksena jotkut helpotkin osuudet vievät tuskastuttavasti aikaa – ja sitten niissä vaikeammissa osuuksissa alkaa taidot tulla ihan oikeastikin vastaan. Mutta, tätä se opiskelu on, välillä tulee jotain uutta ja ihmeellistä vastaan.