Aloitimpa ahkeran oloisen opiskelun ja lueskelin Eskolan ja Suorannan teosta Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Laadullinen tutkimus siis on sitä kvalitatiivsta tutkimusta, menetelmää joka on kirjan mukaan on nostanut päätään ihmistieteissä 70- ja 80-luvuilla varsin voimakkaasti mutta siirtyminen metodologisesta keskustelusta aitoon tutkimukseen on ollut hitaampaa.

Olen tähän mennessä saanut ruksutettua kaksi ensimmäistä lukua – joka riittää tälle illalle. Pohdimme laadullisen tutkimuksen määritelmää sekä tutkimussuunnitelman ja tutkimuksen luonnetta laadullisessa ympäristössä. Vaikkakin teos ei aina muodostakaan hyvin jatkuvaa kokonaisuutta, jokin siinä vetoaa minuun siten että suosittelisin sitä avartavana kokemuksena myös kovempien tieteiden harrastajille.

Tutkimuksen teon kappaleessa esitettiin (luultavasti varsin epäolennainen) hahmoitelma tieteellisen työn rungoksi ja korostettiin kolmen olennaisen elementin olemassaoloa ennen tutkimuksen aloittamista: otsikko, sisällysluettelo ja johdanto. Sisällysluettelon taas pitäisi olla kutakuinkin seuraava:

1. Ongelman asettelu
2. Aiemmat tutkimukset, teosta lainatakseni: joudutte tekemään kattavan, joskus ikävystyttävänkin työnaiempien tutkimusten parissa vain siksi, että voitte sanoa: “aiemmat tutkimukset ovat jättäneet monet ongelmat vaille ratkaisua”.
3. Oma hypoteesi
4. Tunnetut tosiseikat
5. Niiden analyysi
6. Hypoteesin oikeaksi osoittaminen
7. Päätelmät

Oikeastaan tämä ei ole kovinkaan olennaista; olennaisempaa voisi olla vaikka keskustelu siitä millaista sanojen merkitys on. Koska listat voisivat olla kivoja, niin esitän erään tulkintatavan Fisken mukaan:

• käsite, imaginäärisen maailman viittaus
• sana, merkintätapa, symboli
• referentti, mihin todellisen maailman ilmiöön viitataan

Kvalitatiivisessa tutkimuksessa käsite ja referentti joutuvat suuremman tutkimuksen alle symboliikan jäädessä kyseisen alan oikemmille tutkijoille. Tästä päästään helposti siihen kuinka asiat ovat kulttuurisidonnaisia ja on välttämätöntä hyvän kvalitatiiviisen (miksei myös kvantitatiivisen) tutkimuksen kannalta tuoda esille tutkijan oma positio käsitteisiin nähden. Hyvä vinkki lahjakkuustutkijoille, joilla käsittääkseni on lahjakkuuden käsite vielä epäselvähkö.

Merkitysten lisäksi keskustelimme aineistosta ja tutkijan eettisyydestä: merkittävää tieteen kannalta, epäolennaista blogini kannalta. Mutta, triangulaatio on merkittävä termi ymmärtää. Triangulaatilla siis kuvataan useamman lähestymistavan käyttöä samassa tutkimuksessa. Tarkemmin voidaan puhua aineistosta, tutkijoista, metodeista ja teorioista.

Tutkimuksessa voidaan käyttää useita eri aineistoja vahvistaen näin tieteellistä pätevyyttä. Vaihtoehtoisesti useampi erilaisen lähtöaseman omaava tutkija voi tarkastella samaa aihetta luoden näin eri näkökulmia. Erilaisia teoreettisia viitekehyksiä soveltamalla voidaan selittää samaa ilmiötä saaden näin rikkaampi näkökulma ilmiöön. Ehkä näistä tieteen filosofisesti eniten keskustelua herättää metodien yhdistäminen: sopiiko kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen tutkimus samaan tutkielmaan? Tämä keskustelu vaatisi syvempää tutustumista muuhunkin kirjallisuuteen, jota en ole vielä suorittanut Kyseiseen kysymykseen vastaaminen jää triviaaliksi harjoitustehtäväksi.

Eilen aamusella palautin viimeisen esseen Euroopan unionista asiantuntijoiden näkökantojen kautta kuvattuna. Varsin epäimiellyttävä luentosarja – asiat tuntuivat vähän liian selviltä tai sellaisilta että jos oikeasti kiinnostaisi niitä voisi selvitää. Asiantuntijamme pysyivät pitkälle faktoissa eivätkä siten antaneen sisäpiirin tietoa siitä mitä siellä oikeasti tapahtuu.

Tätä ennen palautin politiikan uudistamista käsitelleen luentosarjan luentopäiväkirjan sosiologian laitokselle. Keskustelu käsitteli laajasti esimerkiksi Venäjän kansalaisyhteiskunnan tilaa useamman väitöskirjaansa raapustavan tutkijan johdolla.

Ja maanataina vielä palautin varsin heikon työn aiheella “e- m- ja u-demokratiaa – katsauksia informaatioteknologian soveltamiseen politiikassa“. Liian laaja aihepiiri jolloin kokonaisuutta oli vaikea saada hahmoitettua. Lisäksi liikaa aloja, joilta akateemisen tutkimuksen kaivaminen osoittautui hankalaksi: pelit löivät aika tyhjään, tekstiviestit osoittautuivat ongelmalliseksi ja ubiikkiutta en vaivautunut kovinkaan paljon tutkimaan.

Kokonaisuutena olen syksyyni hiukan pettynyt: olisi pitänyt opiskella enemmän eikä vain irkata, jaikuilla ja facebookkailla. No, ehkä keväällä saan itseäni niskasta kiinni ja suoritettua opintoja.

Tulin juuri kansantaloustieteen laitoksen tentistä joka käsitteli peliteoriaa. Ensimmäisen kerran yliopistoelämässäni luovutin: ymmärsin kyllä jokaisen tehtävänannon olemuksen, mutten nähnyt sen sisintä olemusta jolla se pitäisi ratkaista. Jotenkin olo tuntuu nyt tyhmältä, puoli vuotta istuin kuuntelemassa luentoja, opinkin ehkä jotain, mutta tentissä – tyhjää.

Aiemmin mainitsin XS-menetelmän, jota noudatin peliteoriaan ilmoittautuessani. Hassu, kiinnostava kurssi jota minun ei pitäisi olla opiskelemassa. Joskus tälläiset toimii, mutta kuten esimerkkini osoittaa: ei aina. Nyt mietin tahdonko edes yrittää uusinnassa päästä kurssista läpi vai olisiko aika katsoa tulevaisuuteen ja myöntää etten ehkä ole niin viisas kuin toivoisin.