Kuluvana viikkona humanoidinnellanne on ollut mahdollisuus tutustua maailman ihmeellisyyteen niin opintoihin kuuluvalla kuin myös aivan oma-aloitteisella hulluudella.

Tiistaina olin tapaamassa Vihreän liiton edustajia siinä isossa kivitalossa makasiinien tuntumassa. Ensiksi seurasimme kansanedustajalaitoksen toimintaa ja pyydän saada kirjata pöytäkirjaan huomion:

Kansanedustajat ovat kurittomampia kuin tarhaikäiset lapset. Puheenjohtaja joutui useamman kerran keskeyytmään edustajien supattelun jotta puhujasta olisi saanut edes jotain selkoa. Ja kiellon jälkeen, edes pöytää nuijimalla hiljentyneet edustajat eivät.

Sitten humanistirykelmämme marssi eduskunnassa ka päätyi Vihreiden ryhmähuoneeseen itsensä Osmo Soininvaaran juttusille. Keskustelimme kansanedustajan työstä, EU:stakin taidettiin todeta pari sanaa ja kummastelimme päivänpolitiikkaa.

Seuraavana keskiviikkona oli vuorossa MTV3 uutisstudiossa vieraileminen – siellä on olemassa politiikan toimitus jota tervehdimme. MTV3 vierailusta mieleeni jäi huolellinen valmistautuminen ja ajan käyttäminen; kaksi toimittajaa viettivät kanssamme noin kolme tuntia vastaillen kysymyksiimme ja kierrättäen meitä uutistoimituksessa. Tapasimme Matin ja Tepon Matin ja Tepon käytävillä, jopa kohtasimme uutisankkurin joka kertoi omasta työstään opiskelijajoukkiollemme.

Perjantaina humanistinne päätti seikkailla ilman tovereitaan ja jäi oppimiskeskus Aleksandriaan koko perjantain ja lauantain väliseksi yöksi ja aamuksi. Useamman kerran uöllä havaitsin kummallisen, häiritsevän äänen joka jopa pelotti pientä humanistia. Kun tarpeeksi kauan olin sitä ihmetellyt, paljastui lähdekin: liikkuva valvontakamera päästeli pelottavia ääniään. Toki humanistillanne oli myös korkeampi tavoite – saada kasa esseitä semmoisessa sopivassa humanismitilassa tehdyksi. Ja humanisti ei koskaan petä suunnitelmiaan (paitsi jos on mahdollista harrastaa suurempaa humanismia) joten suuri nippu esseitä valmistui aamun koittoon mennessä.

Pieni humanistinne on ollut hyvinkin kiireinen alkuviikolla, luntoja ja tenttikirjallisuutta tulee kahlata läpi.

Tosiaan, tentti. Ilkeää – mutta pakollista puuhaa. Valtio-opin tentissä tulen toivoakseni vastaamaan kolmeen luentoja käsittelevään ja kahta kirjallisuuteen perustuvaan kysymykseen. Jos näin en onnistu tekemään, edessä on automaattinen hylkääminen. Valtsikka pelaa kovilla panoksilla.

Pyrin nyt lukemaan kirjallisuutta läpi ja sisäistämään sen – mitä siellä oikeasti vaaditaan? Tämä ei ole triviaalia, koska tenttikokoelmaa ei ole olemassa jolloin oletukset on vähän hukassa. Ja kun pelko on suurinta, palataan kehityksessä alaspäin: teen värillisillä kynillä selkeitä muistiinpanoja kirjallisuuden keskeisistä teorioista voidakseni näiden tiivistelmien kautta hallita koko kirjaa parempana kokonaisuutena. Toivotaan parasta ja varaudutaan julkiseen nöyryytykseen kun arvosanafunktio palauttaakin NaN-tuloksen.

Mitä muuta olen saanut aikaiseksi? Aamulla kävin kuuntelemassa kuinka normaalijakauman taulukoita luetaan. Sitten kiiruhdin tietojenkäsittelyn pariin kuuntelemaan aiheesta josta esseet olivat jo valmiina – eli hukkasijoitus ajallisesti.

Tosin Kumpulaan on aina kiva tulla. Täällä on tuttuja – jopa enemmän kuin valtiotieteellisessä. Mutta valtiotiede on kovin, kovin kiinnostavaa ja samaan aikaan kovin, kovin hankalaa pienen humanoidin päähän.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, kapin, mellakka, mielenosoitus. Kuitenkin käytettäköön tässä artikkelissa termiä mielenosoitus, koska tarkoituksenamme ei ole kaataa yhteiskunnan järjestelmiä. Ainakaan käsittääkseni.

Mutta, aiheena on luonnollisesti politiikan eräs kuumista perunoista: opintotuen korottaminen. Uskon, että aktiivinen lukija voi itsenäisesti tutustua opintotuen nykytilaa täsmällisemmin, joten jätetään harjoitustehtäväksi tutustuminen oheismateriaaliin. Toki on totta, että opintotukea ei ole sidottu indekseihin ja paikkansa pitää, että myös pieni humanistinne elää köyhyysrajan alapuolella.

Silti haluaisin nostaa esille muutamia näkökohtia. Kuten yhteiskuntatieteessä on tapana, nostan aiheita keskusteluun – mutta en itse edes pyri vastaamaan niihin.

• Onko opiskelija oikeutettu asumaan yksiössä?
• Onko opiskelijan velvollisuus osallstua juhliin?
• Tarvitseeko opiskelijan syödä ravintolassa?

Toisaalta, kuten paperilla on kaksi puolta on tässäkin pohdittavaa vastapainoksi…

• Onko opiskelija oikeutettu sosiaaliseen elämään?
• Onko opiskelija velvoitettu syömään riisiä ja kalapuikkoja?
• Tarvitseeko opiskelijakin mahdollisuuden rentoutumiseen?

No, saapa nähdä mitä viisas 199 hengen päätöselimemme (puhemieshän ei äänestä) on aiheesta. Kuitenkin kerrottakoon tietoja valtiotieteellisen tiedekunnan suhtautumisesta asiaan. On olemassa mahdollisuus, että meille järjestetään mahdollisuus poissaoloon luennolta mielenosoituksen takia. Luennoitsijamme alusti aihetta tänään kommenteillä: “On tärkeää, että te otatte yhteiskunnallisesti kantaa…” – tosin kaikki on seuraavan luennoitsijan käsissä ja meille luvattiin lisäinformaatiota ensi viikolla.

Ajatukset kansalaisaktiivisuudesta palaavat minulla Ranskaan. Ranskaan, tuohon demokratian kehtoon joka muodosti pohjaa ihmisoikeuksiin ja kansanvalta poisti ylimistön sorron. Erityisesti haluaisin muistaa Ranskan paikkana jossa osataan mallakoida. Jo aikoinaan mellakointi johti sisällissotaan ja huomattaviin muutoksiin. Aseita, pommeja, vilskettä ja menoa.

Mutta aika muuttuu ja niin muuttuvat mielenosoituksetkin. Nykyisin barrikadeja ei muodosteta rattaista vaan autoista. Sotilaiat ovat korvautuneet virkavallan edustajilla. Mutta mielenosoittamisen taito ei ole kadonnut. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo sekä opintoraha!