Tänään jonkin aikaisen keskustelun jälkeen päädyin vierailemaan tietojenkäpistelijöiden pikkujoulusaunassa. Juuret juontavat pitkäaikaisemaan irkkailuun oikeilla kanavilla, joten uskaltaudin nopeasti sekaan – aiheeseen tosin vaikuttivat myös muutamat järjestöaktiivit; mainittakoon esimerkiksi uunituore opintovastaava.

Tämä kuitenkin avasi kiinnostavia näkökulmia erilaisiin saunakulttuureihin, joista ensimmäiseän mainittakoon saunavaatetus. Valtiotieteilijät ovat jo pidempään verhoutuneet uima-asuun saunassa, jota tietojenkäsittelijät eivät jostain syystä harrasta. Itse taidan kallistua uimapuvun puolelle – fuksisyksynä oli varsin helpottavaa ettei tarvinnut kaikille laitoksen tytöille esiintyä alastomana. Toivottavasti en saunassa tai suihkussa punastellut poikkeuksellisen paljon.

Huomioitakoon myös että tietojenkäsittelytieteen opiskelijat lauloivat saunassa huomattavasti valtiotieteilijöitä enemmän, ja itseironiaakin löytyi sopivalla tavalla – eräs säe eräästä laulusta kuului näet:

Ottaisin matemaatikon, matemaatikon
Tai sitten söpön kemistin, söpön kemistin
Kelpaa se geologikin, geologikin, …

Tosin tyypillinen diskurssi löylyn sopivasta määrästä oli similaarinen molemmissa ryhmissä. Näköjään vettä ei saa heittää kiukaalle kovinkaan paljon tai ihmiset suuttuvat. Ja molemmissa saunoissa tehtiin tyhmyyksiä, eli heitettiin mallaspitoisia juomia kiukaalle.  Mitä hyvän saunan pilaamista se onkaan.

Yritin suunnitella käyväni tänään alkaneessa periodissa kurssin tilastotieteen laitokselta saadakseni loppuun sivuaineeni. Kurssin aihe olisi ollut “Lineaariset mallit” ja sen laajuus kuusi opintopistettä.

Kuitenkin töyssistä on opiskelijan elämä: tunnetusti kaikki kurssit keskittyvät tiistaista torstaihin kello 10-14 – niin myös osa tästä kurssista. Oikeastaan ei luennot vaan harjoitusryhmät ja harjoitustehtävien läpikäynti.

Ymmärrän toki, että harjoitukset ovat merkittävä osa matematiikan opiskelua, mutta minkäs voit kun yksi periodin muista neljästä läsnäolopakollisesta kurssista (jep, minulla on vain neljä kurssia) osuu juuri läpikäynnin päälle? Toki ymmärärn, että jokainen opettaja haluaisi että hänen kurssinsa olisi se mikä priorisoituisi eniten: mutta laaja-alainen, poikkilaitoksinen T-osaamisen kerryttäminen ei tätä mahdollista.

Aina välillä voi opettajan kanssa neuvotella siitä miten aikatauluja voisi nivottaa yhteen – esimerkiksi harjoitusryhmien vaihtaminen kesken periodivaihdoksen tai jopa harjoitustehtävien palauttaminen ilman ryhmää. Niillä kursseilla joissa ei ole eritysluentoja, voi jopa jättää luentoja käymättä. Mutta sain tähän mennessä loukkaavimman vastauksen eräältä opettajalta:

Jos aikataulusi ovat noin kireät, suosittelen että jätät kurssin tällä kertaa kokonaan väliin ja valitset jotain muuta tilalle.

Hetkinen, tuohan hidastuttaisi opintokokonaisuuden valmistumista kokonaisen vuoden – pahimmassa tapauksessa tämä näkyisi muiden opintojeni hidastumisena yhden pullonkaulan takia. Tai sitten pitäisi valita jotain mikä ei ehkä sovi opintolinjaani yhtä hyvin kuin lineaariset mallit.

Kuinka hyvin yliopisto ymmärtää sitä minkälainen opiskelijan todellisuus on? Riippuu luennoitsijasta; osa ymmärtää että opiskelu on tasapainoilua useiden vaateiden suhteen – mutta osa taas ei.

Päätä särkee jälleen, olenko valvonut liian paljon vai onko verensokeri painunut liian alas. Väsyneemä tulen asunnolleni ja kaadun vuoteeseen. Hivutan käteni sängyn alle jossa säilön Juurta. Sytytän piipun ja henkäisen syvään. Suljen silmäni, huokaisen ulos ja sisään.

Valkopartainen setä saapuu taas paikalle. “Taas täällä Matti?” hän kyselee ja siemaisen piippua nopeammin. “Kai ymmärrät ettei mitään ole oikeasti olemassa – kaikki mitä näet, koet ja tunnet rakentuu omien mielikuviesi kautta.” Minua ei oikeasti kiinnosta mikä tämä on, minua kiinnostaa vain se rauha.

Olin jälleen niityllä ja Miia saapui, tällä kertaa yksin. Nuo kasvot ne muistuttavat minua jostain, missä olen nähnyt nuo pisamaiset kasvot? Suljen silmäni hetkeksi kun Miia puhuu siitä mitä hän on tehnyt tänään: jotain uudesta lineaarisesta sovitteesta jossa käytettäisiin apuna jousivakioita jos oikein ymmärsin.

Makaamme nurmikolla, Miian pää lepää rintani päällä. Katselen vaaleanpunaisia pilviä samaan aikaan kun käteni vaeltaa Miian tukassa. Miia kohottautuu ja kuiskaa korvaani: “Tiedätkö, että keskiverto tyttö pussaa 47 poikaa ennenkuin menee naimisiin?” Huomaan Miian kallistavan päätään lievästi oikealle ja…

Nenänpäämme koskettavat ja kallistan päätäni vasemmalle. Kuljen pitkin Miian nenänvartta kunnes huomaan että huulemme koskevat toisiaan. Päässäni pyörii Piia ja Taru sekä muutama muu tyttö – mutta joku söpöstelyn ja pinkkeyden sekoitus saa minut vain sulkemaan silmäni ja painamaan suutani vähän Miiaan päin. Yht äkkiä tunnen kuinka Miia yrittää työntää kieltään suuhuni. Avaan silmäni ja vetäydyn taaksepäin.

Miia kysyy ennemminkin retorisesti: “Liian nopeasti?” Katson häntä hämmentyneesti, mutta Miia toteaa: “Se on vain pusu, ei siitä voida saada yhteistä pienokaista.” “Vain pusu? Mutta sillä on muitakin merkityksiä, se on kaikkea muuta kuin pusu.” ajattelen ja Miia selvästi huomaa että vaistustan hänen kommenttiaan.

Miia kaivaakin taskusta pienen lehtiön, jonka kannessa huomaan muutamia kaavoja, olisiko nuo fysiikkaa? Miia piirtää nelikentän ja aloittaa: “Jos ajatellaan että tässä olisi poika ja tyttö jotka pitää toisistaan, mutteivat tiedä siitä – mitkä ovat ne kaksi tilannetta jossa heille jää paha mieli?” Kuin vastatakseen itselleen, Miia jatkaa: “Jos kumpikaan ei tee mitään tai jos toinen kertoo eikä saa toivomaansa vastausta.” Miia jatkaa itsekseen: “Jos mä mallinnan tilannetta peliteoreettisesti, asiahan on sillä selvä – aina kannattaa yrittää koska muutoin edessä on varma epäonnistuminen!”

Hymähdän ehkä liiankin kovaan ääneen koska Miia säpsähtää ja katsoo minua ihmeissään, pää vähän kallellaan. Koitan ottaa vähän kriittistä realistisuutta hänen malliinsa. Aloitan mielestäni vakuuttavasti: “Maailma ei ole yhtälö, kaikkea ei voi muuttaa matemaattisiksi lausekkeiksi ja analysoida niiden totuusarvoja; on muutakin – on tunteita, on ihmissuhteita, on todellisuus.”

Valkopartainen mies on ilmestynyt kuin tyhjästä ja jatkaa lausettani: “Mutta todellisuutta ei ole olemassa ellemme rakenna sitä itsellemme.” Molemmat, minä ja Miia katsomme miestä kummissamme. Päässäni huippaa.

Herään hikisenä sängystä, kello on noin kaksi yöllä. Piippu on sammuneena lattialla ja katselen ympärilleni. Kyllä, tämä on huoneeni. Nousen sängystä ja päädyn nauttimaan ison kupillisen teetä kahdella sokeripalalla ja lirauksella kermaa.