Olen ilmoittautunut Atlas.TI-ohjelmistoa harjoittavalle kurssille, eli laadullista tutkimusta suorittavat tietokoneohjelman kurssille. Nyt olen aloittanut harjoitukset tämän ohjelmiston kanssa: loin hermauttisen yksikön ja nyt pitäisi koodata aineistoon avainsanoja.

Mutta, ongelmia edessä: enhän minä osaa laadullista tutkimusta tehdä vaikka osaankin tietokoneohjelmaa käyttää. Nyt päästään muna-kana-ongelmaan. Minulla tulee pakollisena kurssina laadullisia menetelmiä, joita ajattelin opiskella kurssin “Kvanlitatiivisten aineistojen tietokoneavusteinen analyysi”. Pidän järkevänä opiskella käyttämään ohjelmistoa ennen kurssille menoa, mutta toisaalta en ole tutustunut vielä laadullisiin menetelmiin – nehän tulevat vasta sillä kurssilla.

On olemassa vain yksi ratkaisu: käynnistää hermeuttinen syöksykierre ja tutustua laadulliseen tutkimukseen. Aikaa tähän on alle viikko aikaa. Tosin, teos on suomenkielinen ja toivoakseni varsin ohut. Tärkeimpänä havaintova voidaan todeta, että yliopisto ei aina toimi siten miten sen uskoisi toimivan.

Minulla oli eilen harvinainen mahdollisuus tavata Unto Hämäläinen, politiikan toimittaja ja blogaaja Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä. Hänet saatiin puhumaan Valtio-opin opiskelijoiden r.y. järjestämään torstaikabinettiin.

Oikeastaan, aihekin oli varsin mielenkiintoinen, tai oikeastaan Unto sen mielenkiintoiseksi muotoili. Yksi pääkysymys ehkä olisi ollut: “Miten Web 2.0 vaikuttaa poliittiseen elämään?” Pääväite oli, että median aikaisempi rooli suodattimena poliitikkojen ja kansan välissä on vähitellen murtumassa tiedonvälityksen avautuessa yhä laajemmin. Täsä esimerkkeinä voidaan pitää

• poliitikkojen ylläpitämät blogit
• kansalaiskeskustelun siirtyminen esimerkiksi kunnan verkkopalstalle
• mahdollisuus kansalaisadressien muodostamiseen verkossa

Tämä on juurikin sitä mistä Web 2.0:ssa on minulle kyse; teknologiat ovat epäolennaisia mutta ihmisten välisen kommunikaation parantaminen on merkittävää. Toki Web 2.0:lan merkitys on vähintäänkin epämääräinen; toisille se on CSS; AJAX ja XML, toiset tahtoo taas korostaa isoja fontteja ja söpöjä ikoneita, mutta minulle yhteiskuntatieteilijänä se on mahdollisuus sosiaalisuuteen verkossa – erästä suomalaisperäsitä yritystä lainaten “Connecting People“.

Oikeastaan, Unto käsitteli aihetta paljolti oman bloginsa kautta. Hänen bloginsa ovat muodostaneet tietyn yhteisön joka lukee ja aktiivisesti osallistui siinä käytävään keskusteluun. Samoin tietyt ehdokkaat ainakin onnistuivat Unton mukaan verkkoteknologioiden hyödyntämisessä.

Voidaanko peräti puhua viestinnän vallankumouksesta piakkoin? Vai pitäisikö siitä puhua jo? Vai – kuoleeko internet kuten TKK:n professori uskoo? Nyt ainakin viestinnän tutkijoiden pitää olla hereillä, mutta myös politiikan tutkijoiden pitäisi ehkä havainnoida muutoksia yhteisössämme ja muodostaa teoriotansa enemmän (mietteitä tenttikirjasta jota luen).

Toki, puhuimme myös äänestysaktiivisuudesta ja sen nostattamisesta. Mutta, siellä ei noussut esille mitään uutta. Politiikan tutkijat aina vain kummastelevat äänestystilastoja, mutta mitöön konkreettista niiden muuttamiseksi ei koskaan saada aikaan.

Olisi aika hetkeksi keskittyä tietojenkäsittelyn opiskelun ihmeelliseen maailmaan. Tällä periodilla suoritan peräti kahta kurssia Kumpulaan, kummatkin luonnollisesti tarkoitettu vain pääaineopiskelijoille. Kurssien menestymistä ei vaan voi erityisemmin kehua.

Ohjelmoinnin harjoitustyö aiheuttaa pienoisia ristiriitoja työn ohjaajan kanssa, koska opiskelen Javaa ja Java on olioparadigmainen kieli pitää harjoitustyössäkin käyttää oloita, vaikkei siinä olisikaan mitään järkeä. Pitkien keskusteluiden jälkeen ohjaaja ystävällisesti sanoi, että suunnittelemani ratkaisu staattisilla metodikutsuilla luokkaan jossa Javan IO:lle on metodit ei kelpaa, vaan luon erikseen tästä luokasta olion jolle teen kutsut.

Mielestäni ylimääräiset oliot lisäävät koodin vaikeutta, tästä esimerkkinä olkoon seuraava Wikipedian koodi:

import javax.swing.JOptionPane;

public class OddEven {
private int input;

public OddEven() {
input = Integer.parseInt(JOptionPane.showInputDialog("Please Enter A Number"));
}

public void calculate() {
if (input % 2 == 0)
System.out.println("Even");
else
System.out.println("Odd");
}

public static void main(String[] args) {
OddEven number = new OddEven();
number.calculate();
}
}

Itse tykkäisin enemmän KISSimmästä ratkaisusta, vaikka se olisikin rumaa 80- ja 70-luvun proseduaalista ohjelmointia. Ehkä tässä näkyy mikä on ero pääaine ja sivuaineopiskelijan välillä. Mutta, valitettavasti minun pitänee noudattaa ohjaajan sanaa vaikka se tuntuukin minusta tyhmältä.

Toisena kurssina on tietokantoja, täsmällisemmin SQL-syntaksia ja yleistä tarinaa siitä miten pitäisi tietokantoja suunnitella. Kurssiin liittyy harjoitustehtävät ja harjoitusryhmä, sekä luonnollisesti luentoja ja verkko-opiskelua.

Harjoitusryhmämme työskentely etenee varsin sujuvasti, vaikkakin vahingossa muodostimme jo ensimmäisessä luokkakaaviovaiheessa varsin täsmällisen mallin siitä miltä tietokannan pitäisi näyttää: erotimme joitakin yhteyksiä jo valmiiksi omiksi tauluikseen ja tämä oli sitten kiintoisaa havaita kun etenimme suunnitteluprosessissa ylemmältä abstraktiotasolta alemmalle.

Itsenäinen harjoittelu, sekin tuottaa hiukan ongelmia. Minulla taitaa olla asenneongelma kurssin harjoituskannan suhteenm enkä sitten ole erityisemmin tutustunut siihen. Tästä seurauksena jotkut helpotkin osuudet vievät tuskastuttavasti aikaa – ja sitten niissä vaikeammissa osuuksissa alkaa taidot tulla ihan oikeastikin vastaan. Mutta, tätä se opiskelu on, välillä tulee jotain uutta ja ihmeellistä vastaan.