Lukijaa saattaa yllättää että olen törmännyt useamman kerran luennoilla pohdintoihin matematiikan luonteesta. Vielä suurempi yllätys varmasti on, että en ole edes harhautunut pois luennon aiheesta: “Yhteiskuntatieteet ja argumentaatio” on kiintoisa kurssi monestakin syystä.

Pohtikaamme hetki aksiomaattista järjestelmää esimerkiksi kunnassa tai Euklidisen geometrian aksioomia. Miten nämä aksioomat ovat muotoutuneet? Luennolla esitettiin seuraava – ehkä matemaatikkoja loukkaava – ajatusmalli: aksioomat on perustelu havaituista teoreemista ja käytännöstä ja ne on sitten joku muotoillut järkevästi. Kuitenkin tämä malli perustelisi sen, miksi suurin osa aksioomista joihin normaalisti törmää on aika järkeviä (mitä, voidaanko kaksi pistettä aina yhdistää janalla?).

Kuitenkin esitetty malli myös loukkaa matemaattista ajatusmaailmaa; oletetaan jotain ja sen avulla todistetaan se. Tämä suunta on luonnollisesti päättelemistä. Oikeastaan tässä havaitaan jo kaksi perussuuntaa kaikissa tieteissä teorioiden ja päättelyn välillä: teorioista voidaan päätellä havaintoja ja havainnoilla voidaan perustella teorioita. Oikeastaan aivan puhtaimmillaan matematiikassa kadotettaisiin kaikki yhteydet reaaliseen maailmaan ja leijuttaisiin omalla (imagnääri)pilvellä – oletetaan aksioomat vain annettuina.

Toisaalta matematiikkan erityistä asemaa tieteen kentässä kuvaa se että siinä oletukset on saatu oikeasti kirjoitettua ylös aksioomiksi. Muissa tieteissä tämä voisi olla hienoa (oletetaan pyöreä lehmä, johon ei vaikuta ilmanvastus ja joka leijuu kaksi metriä maan pinnan yläpuolella) jos niissä niissä olevista kirjaamattomista olettamuksista päästäisiin sopimukseen. Mutta, kuinkakohan pitkä teoskin olisi “Poliittisen toiminnan aksioomat”-teos, joten ehkä unohdamme yhteiskuntatieteen aksiomisoinnin.

Toisaalta tilastotieteen luennolla luonnehdittiin matemaatikkoja seuraavasti:

Niiättehän ne matemaatikot, ne on aina etsimässä vastaesimerkkiä.

Oikeastaan, sen verran mitä lukiossa osasin matematiikkaa muistan aina että vastaesimerkit on kivoja: yksi vastaesimerkki voi kaataa koko teorian ja riittää siis todistukseksi – paljon vaikeampaa ainakin minulle oli muotoilla oikeasti toimiva todistus johonkin.

No, jottei teksti menisi liian matemaattiseksi niin otetaan vähän puhtia filosofiasta. Olen pyrkinyt blogissani tarjoamaan näkökantoja siihen mitä me opiskelemme valtiotieteellisesssä tiedekunnassa – nyt voisin kertoa päättelysäännöistä:

• Deduktio vastaa normaalia implikaatiota, tehdään oletus ja pätevän päättelyn avulla saavutetaan johtopäätös.
• Induktio vastaa matemaattisen induktion ajatusperinnettä: yleistämme väitteen koskemaan kaikkia sopivalla tavalla.
• Abduktio on ehkä kiinnostavin päättelysääntö, se on tavallaan implikaatio toiseen suuntaan: Jos tiedämme että kun on lämmin niin jäätelöä myydään ja havaitsemme että jäätelöä yllättävää kyllä myydään, voimme päätellä että luultavasti on lämmintä.

Näillä kolmella päättelysäännöllä tulisi ainakin tämän kurssin laajuudessa perustelemaan kaikki; täsmällisesti vain ensimmäinen päättely on sitova toisen ja kolmannen ollessa todennäköisyystodistelua ja tätä kautta epäsitovia. Mutta, ainakin päättely on pitkälle matematiikkaa; viime luennolla ihmettelimme miksi epätodesta saa seurata ihan mitä tahansa loogisen totuusarvotalukon mukaan.

Ajon tehdä jotain, mitä XY-sukupuolen edustajan ei koskaan tulisi tehdä. Esitän kritiikkiä tasa-arvon maailmaa kohtaan. Toki lukija saa leimata Matin nyt sovinistisiaksi, joka ei ymmärrä mistään mitään. Vetoan kuitenkin sananvapauden kilpeeni.

Aloitetaan kävely tasa-arvon pustikkoon havainnoimalla junassa kuulemaani keskustelua:

…
Se nyt on vaan niin että miehet ei osaa tätä juttua.
Joo, tai siis, naiset on paljon parempia.

Kuvitelkaapa kuinka suuri keskustelu, debaatti peräti, olisi syntynyt jos tuossa olisikin kommentoitu naisten kykyä suoriutua jostain tehtävästä? Nyt luitenkin tuo puheenvuoro jäi kahden henkilön, luultavasti noin neljäkymmentä vuotiaan virkalijatädin, väliseksi keskusteluksi.

Siispä kirjaan ensimmäisen huomion tasa-arvon puistikosta: Eri sukupuolen edustajilla on erilaiset vapaudet kommentoida sukupuolen kykyjä ilman leimautumista.

Jatkan eteenpäin tasa-arvon kujaa ja vastaani tipahtaa kurssikysely läheisestä kellertävästä yliopiston rakennuksesta. Katson sitä nopeasti ja huomaan kyselyn lopussa kohdan: “Kuinka tasa-arvo toteutui kurssilla?” Tarkempi perehtyminen paljastaa, että kyseinen laitos on juuri julkaissut tasa-arvosuunnitelman joka vähintäänkin huvittaa osassa toimenpiteistään:

• Naispuolisia tutkijoita, hallinto- ja opetushenkilökuntaa rohkaistaan asettumaan ehdolle johtoryhmään.
• Työryhmiä tarkastellaan sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta sekä suhteessa niiden kokoonpanoon että toimintaan.
• Opintosuoritusten arviointia, erityisesti graduarvosanoja, seurataan sukupuolen mukaan eriteltyjen tilastojen avulla.

Kysyn mielessäni, mitä tasa-arvoista tässä on? Esitän tasa-arvolle seuraavan heuristisen ja omaan ajatusmaailmaani sopivan määritelmän: Tasa-arvisessa tilanteessa sekä henkilöllä A että henkilöllä B olisi sama mahdollisuus suoriutua asiasta X. Miten tällöin auttaa se että työryhmien kokoja manipuloidaan siten että siellä on sukupuolien suhteen tilanne sopusuhtainen. Haluaisin nähdä työryhmässä parhaat kasvot, en tasapuolistetuimmat kasvot.

Kävelen eteenpäin tasa-arvon metsässä ja näen tietoteknisen suunnittelun johtoryhmän. Ryhmään valitaan 9 jäsentä, ja sattumoisin siinä lähellä olisikin sopivasti yhdeksän asiantuntijaa: kaikilla opintoja teknisessä korkeakoulussa, yliopistossa ja myövähän käytännön taitoa hankittuna ammttikorkeakoulun kautta, siis parhaimpia mahdollisia juuri tähän tehtävään. Kuitenkin laitoksen tasa-arvopäällikkö tyrmää ehdotetut nimet; ei, ei ja ei. Sun täytyy ottaa sitä toista sukupuolta myös mukaan mies hyvä!
Toisaalta laitoksen tasa-arvopäällikkö oli sattumoisin aivan oikeassaan rastiessaan pois puolet ryhmästä: valinnan tehnyt mies ei näet tiennyt että useimmat hänen kolleegoista söivät nykyisin kahden edestä ja olisivat kieltäytyneet tehtävästä. Onneksi tasa-arvo pelasti tältä ikävältä tilanteelta huokaisen ja huomioin seuraavaa tasa-arvon metsässä: tasa-arvo onkin kiva asia joka ratkaisee kaikki ongelmat jopa ennenkuin tiedämme niistä.

Pääsen viimeiselle tasa-arvon mutkalle, jossa vastaani tulee iso keltainen sieni jossa on sinisiä pilkkuja

Maailmanpolitiikan kurssilla meille esiteltiin termi turvaallistaminen. Kyseessä on toimenpide jossa satunnainen asia nostetaan turvallisuusuhaksi jolloin sitä voidaan käsitellä normaalista poikkeavassa järjestyksessä. Kuitenkin, koska turvallisuusuhaksi nostaminen ei vaadi erityisempiä toimenpiteitä – ehdoitettiinhan tuossa tiettyä mahdollista hallituskoalitiota uhaksi kansalliselle turvallisuudelle – jolloin turvallisuutta voidaan käyttää puheen aktina ja siis myös lyömäaseena.

Mieleeni nousee tasa-arvoistaminen, eli tasa-arvon käyttäminen turvaallistamisen kaltaisena välineenä. Kirjataan tämä mielenkiintoinen ajatus muistikirjaan ennenkuin jätän taakseni tasa-arvon varsin usvaisen metsän.

Kun sitten aamulla selailen kirjaa, voin havaita varsin pessimistisen suhtautumisen nykyiseen tasa-arvoihanteeseen. Onneksi en ole yksin ajatukseni kanssa:

22:45 <Sanii> Juu, tasa-arvon nimissä tehdään aika epäloogisia asioita.
…
22:43 <Sanii> Jos sanot, että naiset sortaa miehiä ja sanon, että miehet ei edes yritä panna hanttiin.