Tänään se koitti, ensimmäinen kertani yhteiskuntatieteilijänä. Epämääräinen joukko – myös sivuaineopiskelijoita – kokoontui Metsätalon (Unioninkatu 40) luentosaliin yksi 14.15 molemmin puolin. Mehän noudatamme toki akateemista varttia, mutta muutama myöhästynyt opiskelija selvästi oli ymmärtänyt tämän ominaisuuden väärin.

Politiikan tutkimuksen professori alusti ekaksi höpisemällä yleisiä asioita; kurssin aikataulu ja tenttisysteemi oli syytä käydä läpi. Muutaman ensimmäisen PowerPointin sliden jälkeen pääsimme varsinaiseen asiaan. Ryhdyimme määrittelemään mitä politiikka on. Luonnontieteilijät, matemaatikot eritoten, olisivat varmasti pyörittäneet silmiään, koska yhteiskuntatieteissä ei täsmällisiä määritelmiä ole.

Meille esiteltiin kolme määrittely-yritystä politiikasta – jokainen toi esille jonkin merkittävän näkökohdan, mutta kaikki oli vailinaisia. Esimerkiksi kävisi vaikka tunnilla käytetty banaanin ostaminen: onko politiikkaa jos valitsen reilun kaupan banaaneja normaalien sijasta? Tarkemman vastauksen määrittely jätetään lukijalle harjoitustehtäväksi – kuten liian hankalilla tehtävillä on tapana.

Kun politiikan ongelmista päästiin eroon, pureuduimme pohtimaan valtiota – mikä on valtio? Tällä kertaa tarjottiin useimpien humanistien hyväksymää Weberin määritelmää pääasialliseksi tieksi voittoon. Höpisimme toki myös valtioiden jaottelusta.

Lopetimme akateemisen vartin hengessä lopetimme varten ennen 16. Eli tehokasta opiskeluaikaa oli peräti puolitoista tuntia.

Tänään olii viimeinen jaksomme orientoivia opintoja; setä kertoi valtiotieteilijöiden sijoittumisesta työelämään. Kuulema valtiotieteilijät sijoittuvat aivan hyvin koulutustaan vastaaviin asiantuntija-, koulutus- sekä esimiestehtäviin. Noin kymmenen prosenttia jatkaa akateemisessa maailmassa. Setä myös korosti, että yliopistolla on kaksi tehtävää: tutkimus ja tutkimuksen perusteella tapahtuva opetus – työelämäyhteyksistä vastaamme aivan itse. Ei maailma toki näin julmaa ole; meillä on “instituutiovierailuja”, joissa tutustumme mahdollisiin työnantajiin.

Setä sivisti fukseja siitä, kuinka yhteiskuntatieteilijöitä tulee arvostaa, koska me hallitsemme laajoja kokonaisuuksia, opimme ja sisäistämme uusia tietoja ja meillä on tutkimuspohjainen koulutus. Meidän ei kuulema tule hakea tradenomeille (AMK) suunniteltuja paikkoja. Setä muisti myös korostaa, että valmistua tulee viidessä vuodessa.

Luennon päätyttyä pieni humanoidimme seikkaili amanuenssin puheille UNIX-tunnarin suhteen. Se ei ollutkaan kova sota, toki laitos minulle tunnuksen antaa jos haluan. Täytyi vain yksi paperi täyttää, tulostaa, allekirjoituttaa ja viedä käyttölupien hallintaan. Nopeastihan tämä oli tehty ja UNIX-tunnarit takataskussa. Tosin, amanuenssin kanssa kävimme pienen keskustelun kun allekirjoitettu lupa oli kourassani

“Mihin sä tommosta tunnaria tarttet?”

“Mä olen tottuneempi jossain jutuissa UNIX-maailmaan…”

Enempää aiheesta ei sitten keskusteltu :D.

Tutorinikin piti tarpeellisena soitella minulle – ryhmämme kokoontui kasaan tutustumaan yliopistomaailmaan ja selvittelemään nykyistä tilannettaan. Suuremmilta murheilta kaikki olivat välttyneet ja ensi viikolla alkaakin sitten piiska opinnot aivan oikeasti.

Tutoriryhmäni kanssa siirryin laitoksen esittelytilaisuuteen, jossa yleisen valtio-opin laitoksen henkilöt esittelivät itseään. Nyt lukijan on syytä huomioida, että laitoksellamme on kolme opintolinjaa:

• Politiikan tutkimuksen linja
• Hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja
• Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja

Näistä teidän humanistinne opiskelee ensimmäisessä, joka myös yleisenä linjana tunnetaan.

Mutta geneerisesti – jokainen paikalle vaivautunut henkilö kertoi nimensä ja mitä tekee yliopistolla. Ei mitään erikoisempaa. Mutta eihän valtiotieteilijät olisi iloisia ilman turhia juhlia ja toki laitoskin ymmärsi huolemme.

Siispä oli aika naamioitua porvariksi, juoda kuohuviiniä (tai Pommacia), syödä fiinejä juustoja sekä hedelmiä ja rupatella toverien opiskelijoiden kanssa. Kaiken tämän toki kustansi laitos… Samalla harrastimme sosiaalista toimintaa, laitoksen vakihenkilökunta puhhui mukavia ja jopa NYT-liitteen vastaava toimittaja (tai joku tämän suuntainen) tuli paikalle ja kehui laitosta.

Kaiken puheensorinan yhteydessä kiinnitin erityisesti huomiota arvioon, jonka mukaan 2011 valtiolta vapautuu huomattavasti työpaikkoja. Nyt siis todella pitää valmistua viidessä vuodessa!