Archive for September, 2006

Humanismi valtaa yliopiston

Wednesday, September 13th, 2006

Tänään kahdeksan aikoihin kun istuin tilastotieteen luennolla eturivissä, mieleni räjäytti huomattava havainto: kukaan ei voi pakottaa minua osallistumaan niihin luentoihin. Kurssi on nimittäin niin humanistinen, että jopa pieni humanistinne pelästyy sitä – kolme luentoa kulunut eikä opettaja ole maininnutkaan sanaa kaava. Samaan aikaan hoksaan, ettei kurssi olekaan niin triviaali – siinä täytyisi osata selittää juttuja, jotka ovat aivan triviaaleja, ja tunnetusti kun käytetään vetoamista triviaaliuteen, on kyseessä perinteisesti liian haastava tehtävä.

Tänään puhuimme mittareista sekä mitta-asteikoista, kokonaiset 90 minuuttia. Lisäksi toki pohdimme tutkimuslomakkeen tekemistä ja opettajamme jakoi suurta elämänviisauttaan:

Sen mun käyttämän mittarin reliabiliteetti ja validiteetti oli vähän miten sattuu. Mä jopa testasin sitä pyytämällä paria kaveria tekee samat mittaukset – ja ne saivat aivan eri tulokset. Mut gradu siitä silti tuli.

Päästyäni humanistitilastotieteestä, oli vuorossa tietojenkäsittelyä. Tämä pääaineopiskelijoille suunnattu kurssi on luultavasti raskain mitä minulla syksyllä on – sen suorittaminen vaatii yli kymmenen esseen ansiokasta palauttamista, joista toki osa on ryhmätyöläisiä.

Tänään pohdimme tietojenkäsittelyn etiikkaa. Valitettavasti massaluento ei ole paras paikka käydä keskustelua vaativaa opetusta, koska opiskelijajoukostamme vain pari-kolme oli aktiivisesti mukana aiheen käsittelyssä. Haluan ihailla suuresti opettajaamme, joka pyrki välttämään Open Sorsa-hörhöjen hyökkäystä Microsoftia sekä suljettua sorsaa kohtaan, kun pohdimme avoimmuutta ohjelmistotuotantoprosesseissa ja tietojenkäsittelijän vastuuta siinä. Mielestäni johdantokurssi ei ole oikea paikka tähän keskusteluun – jo vain sen takia että kyseessä oli parin sadan hengen luentoryhmä.

Juuri nyt odottelen oman laskuharjoitusryhmäni kokoontumista tietojenkäsittelijöiden Linux-luokassa.

Yliopiston avajaiset

Monday, September 11th, 2006

Tänään vietettiin juhlahumussa yliopiston avajaisia – vaikka opiskeluhan on jatkunut jo viikon.

Päivän saldoksi laskettakoon yhdeksän kuulakärkikynää, joista seitsämän oli sinisiä ja kaksi punaväritteisiä. Lisäksi täytin vatsani karkilla ja porkkanoilla – ynnä muulla sälällä jota vastaan tuli. Toki täytin myös tiedonnälkääni; esiintyiväthän useat järjestöt ja organisaatiot tarkemmin. Kyselin tietotekniikka-osaston mielipiteitä Linuksista, poliitikkojen mielipiteitä opintotukiratkaisusta ja tietojenkäsittelijöiden mielipiteitä humanisteista. Kaikki vastaukset olivat tietenkin poliittisesti korrekteja.

Lisäksi katselin harrastustoiminta-mahdollisuuksia esimerkiksi Murhapiirin halvassa kopiossa tai jossain muussa yhdistyksessä. Tosin toki epäsosiaalisena nörttinä en voi liittyä tälläiseen toimintaan :).

Toki olisi illalla (nyt?) mahdollisuus pippaloida, mutta ei… Väännän mielummin Wikin ja tenttikirjallisuuden parissa.

Mellakointia Helsingissä

Monday, September 11th, 2006

Launataina tapahtui se juttu, jota ASEM-kokouksen takia odotettiinkin pitkään. Mielenosoitus, johon piti puuttua voimakeinoin. Ennen kirjoittamisen jatkamista, haluan korostaa että en kannata mielenosoittajia tai poliisia. Haluan vain yrittää analysoida tilannetta.

Ensimmäinen mekittävä kysymys koskee tietenkin sitä, miksi tilannetta tulisi analysoida. Nyt tehty toiminta – ja siitä käytävä jälkipuinti – tulee toimimaan ennakkopäätöksenä tuleviin tilanteisiin. Jos toiminta hyväksytään (eli sillä oli legitimiteetti) tulkitsee poliisi sen luonnollisesti mandaattina toimia vastaavalla tavalla. Nyt siis kannattaa pitää kieltä keskellä suuta – ja odottaa erityisesti lisätietoja.

Mitä tiedän tapahtumasta? En mitään – en siis saisi kirjoittaa tätä blogipostausta vailinaisten tietojen takia. Kuitenkin käsittääkseni poliisin toimet koskivat niin sivullisia kuin mielenosoitukseen tulleita ihmisiä. Tietoni perustuvat Helsingin Sanomien, YLEn ja Nelosen verkkosivuihin sekä poliisin tiedoituksiin, joita ei voida pitää lähdekritiikin kaikkia normeja täyttävänä. Poliittinen johto on hyväksynyt tapahtumat, mutta siitä huolimatta meidän – kansalaisten – tulisi vaatia lisää tietoa.

Jotain hämärää siellä on tapahtunut – tähän viittaa esimerkiksi tietosuojavaltuutetun selvityspyyntö. Myös minua yllättää kiinniotettujen suuri määrä – yli 100 ihmistä, joista suurin osa päästettiin pois yön kuluessa. Onko pidätyksissä ylireagoitu? Poliisi on vaitonainen taktisista syistä tarkemmista tiedoista; kuten tapahtumaan osallistuvien poliisien lukumäärästä. Toivon, että joku taho tulee vaatimaan täyden selvityksen tapahtumista.

Eräiden arvioiden mukaan sadankunnan mellakkapoliisin saartorengas, satoja poliiseja backuppina sekä viisi linja-autoa kuvaa, että mielenosoitus (tai mellakka) haluttiin tappaa heti. Aktivistit onnistuoivat tavoitteessaan luoda sekasortoa rakkaan kotikaupunkini keskustaan. He vain ujuttivat luontivastuun julkisvallan väkivaltakoneistolle.

Hmm… Sattumoisin julkaisupäiväksi tulee syyskuun yhdestoista – voinkin siis kytkeä tämänkin terrorismin vastaiseen sotaa. Mitä terrorismin vastainen sota on saavuttanut? Ihmisoikeusrikkoumksia, tuskaa ja pahoinvointia. Tehtyihin toimenpiteisiin nähden tulokset näyttävät jääneen laihaksi.